sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Kalliorakkautta

Olenhan minä ennenkin hehkuttanut miten tämän tilan rakennukset on rakennettu nätisti kallion päälle. Vaan kun en väsy aiheeseen niin saatte taas kestää kalliorakkauttani.
 Navetan takana kallion on jyrkkää ja jykevää. Vasemmassa reunassa näkyy kottikärryt joihin voi verrata kallion kokoa. Kallio on pikku hiljaa kaivettu esiin roskan ja maan alta, kalliota ympäröivä maa on tasattu. Siivottavaa on vielä vähän, teen sitä aina kun muilta puuhiltani ehdin.
 Suuret irtokivet kallion reunalla hyödynnetään porraskivinä aittaan, tai sitten niistä tulee kivet johonkin istutukseen. Kallion kuopat saa rauhassa kerätä vettä. Kissat käyvät juomassa niistä.
Kallion on tuskin ollut näkyvissä silloin navetassa on ollut eläimiä. 28 naudalle suunniteltu navetta on tuottanut kaikkine eläimineen aika määrän lantaa. Ja tänne takapuolelle se on työnnetty lantakouruja pitkin. Osa on ajettu pelloille mutta on sitä tähänkin jäänyt. Ilmankos tuossa rehottaa rikkakasvit hyvinkin voimallisina.

Kalliossa on jotain taikaa. Se on ollut tuossa jo ennen yhtäkään rakennusta, ja tulee olemaan kun rakennuksia ei enää ole. Eihän sitä voi kuin rakastaa.

25 kommenttia:

  1. Ihana kallio. Kalliota saakin rakastaa.

    Meidän tontilla ei näy missään kalliota, vaikka tontistamme 5-15 metrin päässä näkyy kalliota paljaana. Olen odottanut, että tuleeko joskus kallio vastaan, kun kaivaa. Vielä ei ole näkynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kallio on rakastettava ja sitten myös vähemmän rakastettava. Tulee esiin juuri sieltä mihin haluan istuttaa jotain. Mutta sen kanssa on vain elettävä :)

      Poista
  2. Mieheni on kuulemma joskus lapsena naapurin pojan kanssa istuttanut kalliota, mutta ei ole kasvanut ei... Muistaa kuitenkin vieläkin kymmenien vuosien jälkeen tarkalleen sen paikan, vaikka se ei olekaan tässä kotomarkilla, vaan kaukana metsässä.
    T: Aisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi ihme, ei lähtenyt kallio kasvamaan :D Kallio on siitä kunnioitettavaa että sellaista ei enää valmisteta.

      Poista
  3. Ihania kuvia, onko teillä vielä eläimiä. Ja kallio on aivan ihana. Se on täydellinen oikeassa paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainoat kotieläimet on kissat. Kanoista haaveilen mutta tiedä sitten tuleeko niitä koskaan, vaatisi isoa remonttia navetan toiseen puoleen.

      Poista
  4. Kivet ja kallio on ikuisia ja niillä on pitkä tarina kerrottavanaan! Upeat kalliot, jotka ansaitsevat tulla rakastetuiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mitä tarinoita tämän kylän kalliot voisivatkaan kertoa, asutusta täällä on ollut jo todella kauan.

      Poista
  5. Meidän tontilla on myös kalliota.Ne eivät ole enää näkyvillä,kun on räjäytetty ja kaivettu maahan lohkareet.Mutta ei ihme,jos teillä kasvaa navetan takana niin hyvin kasvit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehen perunamaa on vanhan sikalan tarhan kohdalla, siinä maassa on voimaa vieläkin.

      Minä kaivelen tuota kalliota pikkuhiljaa esiin sieltä ja täältä, olen ihan kivihullu :)

      Poista
  6. Kyllä tätä kalliorakkauttasi ihan hyvin kestää ;-)

    VastaaPoista
  7. Kalliot ovat kauniita, ja tuo navetan ja kallion yhdistelmä erityisesti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis yhdistelmä. Ja vielä kun joskus saadaan navetta korjattua niin komeata on.

      Poista
  8. Upeat kalliot! Meillä päin niitä ei paljoa löydy...
    Mukavaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalliot on kauniita, tuli himo kaivella niitä esiin taas jostain kohtaa pihaa. Mies ei aina tykkää mutta ei se mitään :)

      Poista
  9. MInäkin olen kalliofani ja onhan se rakennusten kannalta älyttömän hyvä, että alla on kalliota, joten hehkuta ihmeessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päärakennus on tehty kalliolle niin hyvin että meillä ei ole edes sadevesirännejä. Vesi valuu aina talosta poispäin.

      Poista
  10. Yhdyn kalliorakkauteesi. Pikkaisen vielä kadehtien. Varsinkin, kun omasta pihasta kivet ja kalliot tyystin puuttuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä tilaa ostaessa en edes tajunnut miten hienot kalliot tässä on. Tosin kaikki olivat maan peitossa. Mutta hieno juttu että kalliota löytyi.

      Poista
  11. Kyllä sinä olet mahdoton työmyyrä. Onkohan teidän pihalla enää kohtaa, jota et olisi nykäissyt. Eipä sitä tekemättä mikään paikka siistiydy.

    Mitähän hoitotoimia olet aikonut tehdä talvivalkosipuleille ja koska? Minulla näyttää olevan piipot lehtikatteen alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On meillä vielä joutoalueita joille ie olekaan tarkoitus koskana tehdä mitään, ja metsää ja vaikka mitä missä ei touhuta :)
      Valkosipulit siirrän laatikkoon kasvamaan tai jätän paikoilleen tänä vuonna, katsotaan nyt nousevatko lainkaan. Hitaalta näyttää. Ja mies ajoi talvella traktorilla niiden yli. Mutta heti kun näkyvät niin anna tuhdin lannoiteannoksen. Kesämmällä silppuan varsien ympärille nokkosia. Muutoin en niitä hoida.

      Poista
  12. Kateellisena katselen kalliota. Meillä kun ei sitä näy.
    Pojan luon on senkin edestä, rannikon rikkaus. Pitää käydä siellä ihailemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rannikkoseuduilla onkin upeat kalliot. Sellaiset kun olisi täälläkin.

      Poista
  13. Jännä miten tukevan näköisesti joskus saatu rakennettua tuohon kallion päälle. Kiva idea tosin, ja tosi hyvän näköinen myös, että sitä nimenomaan on erikseen kaivettu enemmän tuomaan julkisivuun näyttävyyttä. Meillä on myös meidän mökillä osa perustuksista kallion päällä, mutta me otimme sinne juuri ruiskubetonoinnin, että saisimme vähän tukevamman siitä, ettei esimerkiksi vesi syövytä jotain palasta siitä pois. Kiitos hienosta kuvista ja hyvästä tekstistä!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)