perjantai 3. kesäkuuta 2016

Kasvihuoneesta

Kasvihuoneessa ollaan ennätyksellisen aikaisessa. Tomaatit kukkivat, ensimmäiset kukat aukeni jo toukokuun puolella. Enpä muista, että sellaista olisi ennen tapahtunut itse kasvatettujen tomaatin taimien kanssa.
 Helle on vähän hidastanut kasvua mutta silti kasvihuoneessa vihertää jo kovasti. Onneksi uskalsin laittaa taimet tänne jo kolmisen viikkoa sitten. Kertaakaan ei ole ollut hallayötä, päinvastoin, jouduin alussa varjostamaan kasveja liialta auringolta. Kasvihuoneen ovi ja molemmat tuuletusluukut ovat olleet auki joka päivä ja silti lämpö huitelee ihan liian korkealla.
 Kasvihuoneessa taimet ovat tanakoituneet ja vahvistuneet. Väri on hyvän vihreä vaikka joukossa on muutamia valon polttamia lehtiä. Tomaatti ei niistä hätkähdä. Tänä vuonna kokeilen tomaattien sitomiseen paalinarua jota tuli kasvimaan olkipaalien ympärillä. Kierrätys on kunniassa myös kasvihuoneessa. Ylhäältä narut ovat kiinni metallilangassa pyykkipoikien avulla. Vaikuttaa näppärältä ja helpolta tavalta säätää narun kireyttä solmimisen sijaan.
 En ikinä onnistu paprikan kanssa. Sitten sain keväällä vinkin laittaa kasvamaan kaupasta ostetun suippopaprikan siemeniä. Niinpä tein, vaikka oli jo vähän myöhäistä. Kyllä kannatti, sillä nyt minulla on kasvihuoneessa muutama näin hyvä suippopaprikan taimi. Eivät ole ikinä olleet näin hyvin voivia. Vertasin kaupan taimiin eivätkä ne olleet näitä kummempia.
Kaikki tomaatit eivät mahtuneet istutusalueelle sillä kurkulle ja vesimelonillekin piti olla tilaa. Edellisinä vuosina tomaatit ovat kasvaneet hyvin ämpäreissäkin, niitä otin käyttöön tänäkin vuonna. Pari tomaatti noista lähtee vielä maailmalle, loput jäävät itselle. Voi olla, että syksyllä ollaan pulassa tomaattisadon kanssa. Asia jota en laita ollenkaan pahakseni.

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tänä vuonna ovat kun sain taimet ajoissa kasvihuoneeseen. Sisällä ehtivät kasvaa hujopeiksi. Pari hujoppia tomaatinvartta kiersin pitkin ämpärin reunaa ja nyt ovat vahvstuneet.

      Poista
  2. Tomaattivyöry, ihanaa :-) Onpa oivallinen paprikavinkki tuo suippopaprikan kasvatus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suippopaprika tuntuu kasvavan, toivon että kerrankin saisin satoakin paprikasta. Aiemmin ei ole auttanut edes valmiit taimet.

      Poista
  3. Minulla on pihalla amppelitomaatissa jo raakileet, tosin taimi kasvoi kauppapuutarhalla :) Samanlaista paalinarua olen minäkin kerännyt ison vyyhden, vahvaa ja monikäyttöistä, kierrätys kunniaan. Laitoin suippopaprikan siemeniä itämään jo pari kuukautta sitten, mutta ovat vielä ihan kirpun kokoisia tuohon sinun taimeesi verrattuna. Tänä kesänä taitaa tulla kaikenkaikkiaan hyvä sato, ainakin kasvukauteen tuli hieno varaslähtö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amppelitomaattia pitää laittaa kasvamaan ensi vuonna, mies laittoi aittaan muutaman koukun amppeleille. On hyvä ja lämmin paikka. Paalinaru vaikuttaa vahvalta. Kasvukausi on toivottavasti kerrankin hyvin pitkä, meillä tuppaa aina tomaatin kanssa kasvukausi loppumaan kesken.

      Poista
  4. Syksyinen tomaattivyöry kuullostaa mahtavalta. Hyvältä näyttää kasvihuoneesi. Minäkään en ikinä onnistu paprikan kanssa ja olen jo luovuttanut sen suhteen. Kierrätys on aina kannatettavaa. Viime vuonna käytin itse vanhoista lakanoista revittyjä suikaleita tomaattien sitomiseen. Se ei ehkä kuitenkaan ollut kaunein ratkaisu. Paalinaru näyttää paremmalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä paalinarukaan kauneinta ole, mutta minulle kelpaa. Ja oranssi naru häviää hyvin lehtien sekaan sekä myöhemmin kypsyvien tomaattien sekaan. Edellinen naru mitä käytin lahosi maassa, ei oikein toiminut kasvihuoneessa sellainen naru.
      Jos mun suippopaprikoille käy hyvin niin sitten suosittelen kokeilemaan niiden kanssa vielä kerran.

      Poista

Kiitos kommenteista :)