perjantai 17. kesäkuuta 2016

Älä tee samaa virhettä

Kuten jo viime kesänä arvelin, niin oli virhe istuttaa luumulehdon istutusalueiden laitaan rohtoraunioyrttiä. Viime kesänä oli vielä jotenkin tolkuissaan, mutta tänä keväänä kasvi ryöstäytyi totaalisesti käsistä.
 Alkukeväästä huomasin raunioyrtin tehneen juurivesoja jopa yli metrin päähän emokasvista. Ei auttanut muu kuin ryhtyä hävityspuuhaan. Olen kaivanut kasvia ylös nyt kolme viikkoa tuosta yläkuvan alareunan multa-alueelta. Edelleen putkahtelee juuren pätkistä kasvuun lähtenyttä alkua esiin.
 Eikä siinä mitään, kyllähän multa-alueelta kaivaa vaikka pieniä kiviä, mutta ongelma onkin se, että niitä metrin pituisia juuren lonkeroita löytyy jopa tuolta keskeltä istutuksia. On kuulkaa ollut itku lähellä monta kertaa. En uskaltanut laittaa ylös kaivettuja kasveja edes kompostiin vaan pakkasin kaikki vanhoihin multasäkkeihin ja teippasin säkit ilmastointiteipillä kiinni. Säkit saa olla suljettuina muutaman vuoden, eiköhän juurakot ole sitten jo kuolleet ja ne voi kompostoida.
 Viime vuonna ehdin jo ajatella että tänä vuonna luumulehdon istutusalueet ovat valmiit ja täynnä. Ja katinvillat. Talvi vei nukkapähkämöt, bellikset, osan kurjenpolvista ja suurimman osan syysleimuista. Jopa puna-ailakki kuoli. Ja bonuksena tyhjät reunat raunioyrtin jäjiltä. Olen ollut niin tympääntynyt koko luumulehtoon etten ole sitä edes pahemmin kuvaillut koko kesänä. Tuntuu että ollaan taas pisteessä A vaikka pitäisi olla jo matkalla pisteeseen C.
 Kasvimaalla onneksi on saanut lohdutusta. Vuosien kitkentä on tuottanut tulosta. Nämä sipulirivit on kitketty vasta kerran sipulien istuttamisen ja maan muokkauksen jälkeen. Ei siellä pahemmin rikkaa kasva. Harson alla kasvavat kaalit, lantut ja nauriit ovat toistaiseksi selvinneet ilman pahoja kirppavaurioita. Talvi taisi olla kirpoillekin ankara sillä niitä on muutenkin näkynyt tavallista vähemmän.
Sama juttu on kasvimaan alalohkolla, senkin olen kitkenyt vasta kerran ja samalla harvensin porkkanat. Nyt olisi toisen kitkennän ja harvennuksen aika. Porkkanan seassa kasvaa ruis- ja kehäkukkaa, niitä en raaski kitkeä pois sillä ovat itsestään viime kesän kasvustoista kylväytyneitä. Kohopenkkien väleissä on ensin kerros viime syksyn lehtiä ja päällä olkea. Ratkaisu on toiminut hyvin eikä kohopenkkien väleihin ole tullut yhtään rikkaa. Sade painoi olkea mukavasti kasaan ja nyt siinä on helppo kävellä.
 Pionit ovat täynnä muhkeita kananmunan kokoisia nuppuja. Onneksi eivät vielä kukkineet, täällä on tullut kahdessa vuorokaudessa vettä yli 40ml. Jo sadetta odoteltiinkin, osa kasveista oli nääntyä janoon kastelusta huolimatta. On ihan eri asia kun vesi tulee luonnollisesti taivaalta kuin kastelukannusta.
 Arboretumin ängelmä tosin ei ole ollut kuivuudesta moksiskaan. Tuntuu olevan hyvä kasvi kuivalle paikalle.
 Talon edustan penkin kaikki laukat eivät kuolleetkaan talven aikana, allium ostrowskianum eli viinilaukka on aloittamassa kukintaansa
Ystävältä saatu iris variegata eli taatankurjenmiekka kukkii tänä vuonna komeasti. Vuosi sitten istutettuihin varsiin on tulossa kymmenisen kukkaa. Vanha lajike ja minun mielestä yksi kauneimmista iiriksistä.

Sade teki hyvää, sen huomaan rikoistakin. Tein illalla pikaisen kierroksen puutarhassa ja totesin että seuraavat päivät vietetään kitkien.

32 kommenttia:

  1. Huomenna onkin kai se suuri kitkentäpäivä ;-)
    Ihanalta näyttää luumulehto, vaan ymmärrään harmituksen. Silti minusta se näyttää olevan jo pisteessä F, vähintään. Eihän siitä edes ole kuin pari vuotta, kun koko alueen teit! Kesä korjaa tilanteen ja kasvit rehevöityvät pian. Olisiko joku neilikka kiva tuohon reunan tyhjään kohtaan nyt? Siis jos haluat matalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvit taitavat olla kolmatta vuotta. Pelastus aukkoihin on sinulta saadun pioniunikon sadat jälkeläiset, siementaimia riittää kitkettäväksi asti. On kyllä varma kasvi jos mikä. Reunaan ajattelin laittaa siperiankurjenmiekkaa mitä on kahdessa muussakin reunassa. Minulla on taimia jo jemmassa sitä varten. Mutta vielä en viitsi istuttaa, odotan parisen viikkoa ja kitken raunioyrttiä pois. Jos sen jälkeen vielä puskee taimea niin loput lähtee myrkyttämällä.

      Poista
  2. Hienoltahan tuolla luumulehdossa näyttää, vaikka tyhjää onkin tuossa reunassa. Hyvältä näyttää myös kasvimaalla. Hienoja myös nuo kukkakuvat; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat on otettu sellaisista kuvakulmista ettei aukot näy :) yksivuotisilla olen aukkoja paikkaillut. Kasvimaan kanssa pääsee nykyään helpolla.

      Poista
  3. Joo, rohtoraunioyrtti on hankala. Annoin sille uuden mahdollisuuden puutarhassamme. Hävitin sen suurella vaivalla etupihalta pari vuotta sitten. Siitä jäi vain pieni taimi yhden puun juurelle. Amsterdamin kasvitieteellisessä puutarhassa näin ko. kasvin uudessa valossa. Se kukki siellä valtoimenaan. Nyt se on mulla takapihalla ruukkuun istutettuna yhdessä penkissä. Voi olla, ettei ruukku sitä pitele. Pölyttäjät kyllä rakastavat tuota kasvia ja on se ihananvärinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä kun hävitin rohtoraunioyrtin jo kertaalleen toisesta paikasta pois, jääräpää ei opi kerrasta :D Tykkään myöskin kasvin ulkonäöstä ja siitä että se on pölyttäjien mieleen. Pitää miettiä olisiko sille mitään paikkaa missä saa rauhassa levitä. On myös kätevä siitä että alla ei kasva rikkaruohot, lehdet ovat niin tiiviit. Mutta todella hankala on hävittää.

      Poista
  4. Istutuserehdyksä löytyy varmasti jokaisesta pihasta. Minä tappelen parhaillaan talvion kanssa ja siinäkin on kauhea työ. Aukkopaikat perennapenkissä taitavat olla tämän kesän vitsaus. Itseltäni katosi syysleimu, jota oli etupihalla tosi monta puskaa. Rikkaruohot todella kasvavat niin rehevästi ja ainakin täällä kitkemishommat saa unohtaa, sillä sadetta on luvattu pitkälle ensiviikkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ajattele, min taas en saa talviota kasvamaan millään pihassani. Olen yrittänyt useamman kerran ja aina kuolee pois. Tänä vuonna en enää edes yritä. Minulla meni jopa vanhat talon alkuperäiset syysleimut, muutamia taimia onneksi nousee mutta kestää taas vuosia että ovat uudestaan tuuheita tuppaita.

      Poista
  5. Moro täältä Pirkanmaalta. Itse olen poiminut rohtoraunioyrtin juurakot entisen Ylisen kartanon mailta. Istutin sen pihassani montun reunalle,siinä se on levinnyt-sanoisinko kiitettävästi? Kerään sen lehdet, silppuan ne ja käytän mm valkosipulin ja perunan lannoitteena. Raunioyrtti on hyvä lannoitelisä muillekin kasveille. Samaa mieltä olen:se ei ole perennapenkkikasvi. Kiva blogi sulla, alankin seuraajaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raunioyrtti on mainio lannoite. Kunhan vain leviäminen pysyisi kurissa. Tervetuloa lukemaan blogia.

      Poista
  6. Teillä on niin kaunis pihapiiri. Kiva katsella näitä kuvia. Minulla ei ole rohtoraunioyrttiä, mutta jokaisella on varmasti jokin kasvi, jonka kanssa taistelee. Nyt haasteena on kukkapenkkien tyhjät paikat, joita pitäisi jotenkin paikkailla. - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista :) Tyhjät paikat on ärsyttäviä mutta ainahan niitä on vaikka mitä tekisi.

      Poista
  7. Minulla rohtoraunioyrttiä kasvaa parissa paikassa yksittäiskasvina. Ei ole pahasti riehaantunut leviämään. Minua harmittaa eniten konnantatar, jota erehdyin laittamaan eri penkkeihin. Sitä ei pidättele mikään. Uusia kasveja putkahtelee mistä sattuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konnantatar on myös kova leviämään. Kuulemma. Siksi en ole uskaltanut istuttaa omaan pihaan.

      Poista
  8. Minä laitoin joku vuosi kukkapenkkiin kevätesikkoa, sellaista maatiasversioita. Voi että se levisi. Lopulta hävitin koko penkin, kun kyllästyin. Eli tunnen tuskasi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikkokin on kuulemma kova leviämään, mutta ei vaan minulla :D muutamia uusia alkuja on siellä täällä mutta odotan että leviäisi enemmänkin sillä tykkään esikosta. Ehkä omani on uudempaa kantaa eikä niin kestävä kuin sinulla.

      Poista
  9. Arrgh! Ymmärrän! meillä vastaava on syreeni. Ihana, ärsyttävä syreeni, josta olen rutisssut blogissa monta kertaa ;) meillä nousi syreeni jopa perunalaatikosta, joka on siis kuukausi sitten laitettu, suojat ja sora alla, mutta ei. Sieltä vaan läpi tuli :D En tiedä mitä ihmeen supersyreeniä täällä on aikoinaan istutettu, mutta väitän, että jos tulee ydinlaskeuma, rottien ja torakoiden lisäksi eloon jää Jovelan syreenit ;D Mustaa puutarhahuumoria ;DD



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syreeni. Siinä yksi superleviäjä. Mutta yritäpä siirtää niin eipä juurru millään, on kokemusta siitäkin. Juurivesojen yli huruutellaan ihan surutta leikkurilla ja silti puskee hetken päästä uutta kasvua. Sitkeä on :D

      Poista
  10. Minulla on valtavat puskat rohtoraunioyrttiä kasvimaan välitilassa ja aidan ulkopuolella. Se kyllä leviää, mutta jotenkin olen pärjännyt sen kanssa, ei ole hyötykasveja haitannut. Teen siitä erittäin tehokasta lannoitevettä, yrtti on hyvin kaliumpitoinen. Lehdet olisit voinut käyttää maanparannukseen, ehkä sinulla on parin vuoden päästä sinetöidyissä säkeissä lannoitepommi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin pitäisi löytää joku välitila mihin laittaa rohtoraunioyrtti. Pellon viereen vaikka niin pysyisi kurissa. Ihan vain siksi että on lannoitteena niin hyvä. Nyt vaan meni säkkiin kaikki, pelkäsin että alkaa juurtua kompostissa lehden palasestakin. Juurakot mitä kaivan ylös kuivatan ensin hiekan päällä ja sitten vasta vien ne kompostiin. Säkeissä on ties mikä pommi kun ne joskus avaa :D

      Poista
  11. Onpa lohdullista kuulla, että muillakin on rohtoraunioyrttitaistelu meneillään. Hölmöyksissäni istutin sen aikoinaan kukkapenkkiin, eikä siitä taida enää eroon päästä. Pitäisi kaivaa ihan kaikki ylös, mutta siihen en taida ryhtyä. Olen miettinyt, että pitäisi tehdä oma postauksensa kasveista, joita ei kannata istuttaa muiden kasvien kanssa kimppaan. Pikkutalvio on toinen, joka meillä valloittaa kaikki paikat ja sen ylöskaivaminen on aivan mieletön homma. Yhden kukkapenkin viime vuonna putsasin ja sen myötä uudelleen istutetuista perennoista osa sitten ei selvinnyt talvesta. Jos jonkun kasvin yhteydessä lukee, että leviää helposti, otan sen jatkossa aivan kirjaimellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellisestä paikasta missä rohtoraunioyrtti kasvoi niin sain pois. Vaati kaksi kesää kitkemistä ja lopulta jo myrkkyä. Yhden alun löysin vielä tänä vuonna, sen pois kaivamisen jälkeen ei ole näkynyt lisää. Tuota talviota en käsitä miksi en saa sitä kasvamaan. Ehkä meillä on liian kuivaa ja paahteista sille. Mutta olisikin hyvä ajatus tehdä ihan oma postaus kaiken maailman leviäjistä.

      Poista
  12. No voihan, harmistus etteivät viihtyneet nuo valitsemasi kasvit. Ja sait tapella rohtoraunioyrtin kanssa. Se on kyllä kaunis sinänsä. Ruotsissa on sellainen kuuluisa Ulla Molinin puutarha, jossa on luumulehto (olen käynyt siellä). Siellä kasvaa aluskasveina ihan Lemmikkiä, Poimulehteä, Kellokukkia ja metsämansikkaa. Todella kaunis paikka.Sopisiko nuo kasvit sinulle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohtoraunioyrtti on kaunis, minulla on siihen viharakkaussuhde. Tänään pohdin voisiko sen siirtää aitan taakse jossa on savinen paikka missä ei kasva mitään. Pysyisi ruohonleikkurilla kurissa jos kovin siellä leviäisi. Poimulehti on kaunis mutta sekin kuulemma leviää voimallisesti. Metsämansikkaa on levinnyt luonnostaan luumulehtoon, en ole raaskinut kitkeä pois.

      Poista
  13. Luumulehtosi on kaunis, myös tänä vuonna. Aukkopaikatkin kuuluvat välillä puutarhan hoitoon. Ne pistävät varmasti eniten omaan silmääsi. Vieraan silmät hakeutuvat kaikkeen muuhun. Ja luumulehtosi rakenne on niin kaunis, että jo se tekee luumulehdostasi erityisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Aukkopaikat kuuluvat puutarhanhoitoon, ei niille voi mitään. Ja pistävät eniten omaan silmään kuten muutkin virheet.

      Poista
  14. Onpa sulla komee hyötypuutarha, ei näytä olevan rikkakasveja. Onneksi sun työs palkitaan.
    Tosta kukasta en osaa sanoa mitään, kun en tiedä mikä se on. Mutta mullakin on käynyt jonkun kukan kanssa, että valtas koko kukkatarhan. Hävitettiin tarha ja tuo kukkapuska aivan yskistään eri paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyötytarhassa on melko rikatonta, nykyään riittää 3-4 kitkentää kauden aikana. Muutaman vuoden kun kitkee ahkerasti niin sen jälkeen palkitaan. Leviäjät voivat olla harmillisia.

      Poista
  15. Rohtoraunioyrtti on kyllä kaunis ja ihanan tuoksuva kukkiessaan. Minäkin mietin, minne sen voisi siirtää, jossa se saisi rauhassa kasvaa ja kukoistaa pelkäämättä leviämistä. Vielä en ole keksinyt. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vaikea kasvi. Kaunis ja hyödyllinen mutta kuin itse piru jos lähtee leviämään. Tänään taas poistin nipun juuria, pisin oli puolimetrinen ja peukalon paksuinen.

      Poista
  16. Kauniilta näyttää minusta. Varmaan joka pihalla on joku kasvi, joka leviää liikaa, mutta tuo kyllä kuuostaa kovin hankalalta hävitettävältä. Minulla on esikko ja tähtiputki. Tosin kumpikaan ei vielä ole ongelmaksi asti ja tykkään kun on kasveja sekaisin. Rohtoraunioyrttiä haluaisin jonnekin tuonne 'kissojen hautausmaalle'. Se on niin varjoinen paikka, ettei mikään kasva. Ehkä se.

    Ja hei se yksi kukka, minkä nimeä mietittiin. Siis taimi, joka ostettiin (vai oliko ne ilmaisjaossa) taimitorilta viime vuonna on rohtovirmajuuri. Vai olikohan kyse just tuosta kasvista mitä mietittiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raunioyrtti taitaa kasvaa missä vain. Rohtovirmajuurihan se on, myyjä taisi myydä nimellä valeriaana. Nimittäin juuri tein postauksen missä hain kasvin nimeä. Nyt selvisi.

      Poista

Kiitos kommenteista :)