keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Ennen ja jälkeen

Tulevana lauantaina 11.6. pikkuinen museoni ja puutarha on auki yleisölle liittyen Avoimet Kylät-tapahtumaan. Sitä tähdäten olen tämän viikon kitkenyt kukkapenkkejä, pensaiden alustoja ja kaikkea mahdollista. Ennen sateita oli tavoite saada toinen talon vierustan kiveyksistä valmiiksi.
 Tästä tilanteesta lähdin. Työnä oli nostaa kivet pois, sanomalehteä alle ja kivet uudestaan päälle.
 Kurjenmiekkojen ja päivänliljojen alue kaipasi sekin rikkaruohoista siistimistä.
 Kivien suhteen oli laiska enkä nostanutkaan kiviä pois kuin pahemmalta pätkältä. Lähinnä lasikuistia kasvavat rikat lähtivät niin hyvin pois että kivet saivat olla paikoillaan.
 Istutusaluekin siistiytyi heti kun siitä kiskoi kottikärryllisen verran rikkoja pois. Korte tuossa meinaa vähän vallata alaa mutta siinähän yrittää, nypitään pois.
 Kaapo-koiruus on ollut tämän kesää hyvä puutarha-apulainen. Nuoruuden karkaamisvimma on taakse jäänyttä elämää ja nyt Kaapo pysyy omassa pihassa ja kitkijän lähettyvillä. Pihan harakat eivät vain oikein tykkää vapaana juoksentevasta koirasta ja kissoista. Poikaset lähtivät pesästä muutama päivä sitten, ja nyt niitä suojellaan uutterasti vaikka koira ja kissat eivät mene lähellekään poikasia harakan nokkaisujen pelossa. Emon vaistot pelaavat harakoillakin.
Tien viereisen kivimuurin koristukseksi vein kaksi suurta sähkölinjojen posliinieristintä jotka mies oli pelastanut jostain kaatopaikkakuormasta. Samalla istutin muutaman kesäkukan vanhoihin peltiastioihin muurin lomaan.
Tämän kesän tavoite oli jatkaa kivimuuria vasemman reunan kiveen saakka. Tavoite on jo toteutunut ja lisääkin on tiedossa kun navetan takaa pitää siirtää muutama isompi kivi pois. Kivimuuri jatkuu muutaman metrin vasemmalla ja sitten onkin toistaiseksi valmis. Oikeaa puolta vielä harkitaan jatketaanko muuria vai pidetäänkö alue avoimena huoltoväylänä arboretumille.


22 kommenttia:

  1. Voi että kun olisi kiva päästä katsomaan tilaanne ja museotanne! Siihen(kin) varmasti kävijät ihastuvat.
    Kivoja tuollaiset projektit, joiden ei tarvitse tulla heti valmiiksi, voi aina jatkaa kun on aikaa ja kiviä.
    Mukavia siivoilupäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulet joskus yksityisvisiitille :)
      Aidat on hyviä hiljalleen eteneviä projekteja, sellaisia on hyvä olla jotta hommat pysyvät vaihtelevina.

      Poista
  2. Oma arboretum kuulostaa fantastiselta. Olen yrittänyt äitiäni houkutella sellaisen perustamiseen, koska hänellä tila riittäisi. Ja tuli kyllä siistiä jälkeä. Mikä sen palkitsevampaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arboretum vaatii tilaa, en tiedä onko meillä tarpeeksi tilaa, mutta miniarboretum ainakin saadaan aikaiseksi. Kitkeminen on puutarhan palkitsevampia puuhia, näkee työn jäljet heti. Siksi siitä tykkäänkin.

      Poista
  3. Olipa sinulla kova työ kivijalan reunassa. Mutta tuli siisti ja toivotaan että lehdet pitävät rikkaruohot poissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se nyt ihan kauhea puuha ollut, kiviä kun ei tarvitse asetella samana kohtaan takaisin. Tuhti kerros sanomalehteä on hyvä rikkaruohon este. Tuossa vain juolavehnä meinaa levitä senkin ohi. Toisella puolella lasikuistia ei tarvitse enää siirrellä kiviä, siellä riittää kun nyppii harvat rikat pois. Kuvine puoli on tehty myöhemmin joten sen kanssa on vielä enemmän työtä.

      Poista
  4. Siistiä syntyi. Ihana Kaappo kaveri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaapo on ihana ja välillä ihanan kamala :)

      Poista
  5. Muodonmuutos on upea, tuli niin siisti ja hieno. Onnekkaita ovat ne jotka pääsevät museoonne ja puutarhaanne ihastelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kitkeminen saa aikaan siistiä nopeasti.

      Poista
  6. Tuo muuri on niin hieno ja kaikki kiviasettelut myöskin! Meillekin on tarkoitus tehdä kivijalan eteen julkisivun puolelle singelistä alue joskus tässä kesän aikana, sitten kun joutaa.

    Onnistunutta tapahtumaa lauantaina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku tässä talossa tykkää kivistä :D Kivet kivijalan vieressä helpottaa pihan hoitoa todella paljon. Ja pysyy kivijalka kuivempana.

      Poista
  7. Minäkin toivotan onnistununutta tapahtumalauantaita! Kylläpä siistiytyi talon vierus. Kivimuuri on komia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivimuurin kun saisi koko tontin ympärille. Mutta kyllä tuollainen pätkäkin kelpaa.

      Poista
  8. Tuollaiset tapahtumat ovat hyviä, saa helposti siistiä aikaiseksi kun tietää, että on väkeä tulossa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, on ikäänkuin pakko siistiä pihaa :)

      Poista
  9. Minunkin pitäisi kitkeä… jos vain jaksaisin. Mauro hyökkää kyllä heti tutkimaan linnunpoikasia, jos näkee harakanpoikasen taapertamassa tai variksenpesästä tipahtaneen pesäpudokkaan. Se vaan innostuu, jos poikanen tai emo yrittää nokkaista sitä loitommalle. Yritämme kovasti vahtia ja estää näiden kohtaamisia ja toistaiseksi siinä on suht hyvin onnistuttukin. Huh, pian ne oppivat lentämään ja tilanne rauhoittuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kaikki eläimet pelkää harakoita, ehkä ovat joskus saaneet nokkaisun jos toisenkin. pari viikkoa on kriittisintä aikaa, sitten poikaset pysyvät enemmän oksilla.

      Poista
  10. Tänään on juttu lehdessä. Juuri luin sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, olikin ihan iso juttu, ja kivasti oli kirjoitettu.

      Poista
  11. Kitkemiseen koukuttaa tulos joka näkyy heti, kuin isompikin suursiivous :)
    Kauniit nuo sähkölinjan posliinijutut, kuin posliinikupit Liisa Ihmemaassa -sadusta.
    Mukavaa lauantaista tapahtumaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitkeminen koukuttaa, sitä ajattelee että nyppäisen vielä yhden tuolta ja vielä yhden tuolta ja kohta huomaa että koko penkki on käyty läpi. Minä en kauheasti harrasta puutarhakoristeita mutta sähköeristeet on hauskat, katoavaa maisemaa tulevat olemaan kun kaapelit vedetään maan uumeniin.

      Poista

Kiitos kommenteista :)