perjantai 4. syyskuuta 2009

Tuvan kammarin lattian purku

Aluksi mies ajatteli kasvattaa kuntoa ja tyhjentää tuvan kammarin apunaan lapio. Matkan varrella mieli muuttui ja tilasi avuksi imuauton. Auto kävi tekemässä työn torstaina ja nyt voi aloittaa uuden lattian tekemisen.
Hetki hommia ja huoneen lattia alkaa näyttää tältä. On huomattavasti paremmassa kunnossa kuin salin kammarin lattia josta mies meni läpi tyhjentäessään sitä. Lattian pohja oli tehty puolikkaista tukeista. Niiden päällä oli kerros olkea ja sammalta, sitten 15-20 cm hiekkaa. Eipä ihme jos on hiukan kylmä käynyt jaloissa. Eristettä kannattaneet tukitkin saivat päätyä pihalle, aika järeitä ovat, mutta polttaa nämäkin täytyy. Oli niissä kuitenkin vähän ötökän syömää. Luultavasti eriste on ollut jo laitettaessa kosteaa ja tarjonnut ötököille hyvät oltavat, tai sitten jossain vaiheessa olosuhteet ovat muuten olleet niille hyvät. Mistään sienikasvustosta ei löytynyt tällä kertaa jälkeäkään.

Pieneltä alalta puu oli näin kaunista tuholaisten tekemää taidetta. Kevyttä kuin höyhen.Kun lattia oli kokonaan purettu, otti imuauto vielä kallionkin puhtaaksi. Talommehan on tehty täysin kalliolle rossipohjalle. Tämänkin huoneen alle jää vain puhdistettu kallio. Isommat kivet pitää vielä heittää pihalle.



Uunin alla on komea kasa kiviä perustuksina. Kivikasa on todella suuri, sillä se kannattelee tuossa kohtaa kolme uunia. Toinen vielä suurempi kasa kannattelee leivinuunin, puuhellan, kakluunin ja avotakan. Onneksi kasat ovat turvallisesti kallion päällä, muuten en uskaltaisi välttämättä niihin luottaa.



Seinähirsien ainut lahokohta löytyi ulkoseinältä, tuosta lapion varren vierestä. Sekin onneksi niin pieni, ettei puukko uponnut hirteen kuin pari senttiä, sitten oli vain kovaa vastassa. Korjaus hoituu moottorisahalla ja puunpalalla. Tai sitten annetaan olla. Nyt on pohdittu miten tuo lattia aloitettaisiin alusta. Kuvassa näkyvine kannatinhirsien väli on reilun metrin, turhan paljon että siihen suoraan voisi laittaa umpilaudoituksen väliin. Jos taas aloittaa vasta hirsien päältä, tulee vähemmän eristettä. Toisaalta se todennäköisesti riittäisi, noin 30cm selluvillaa. Täytyy tarkistaa ja muistella miten viereinen huone on tehty.











2 kommenttia:

  1. No, onneksi tilasitte auton! Tekemistä riittää muutenkin! Hienoa, ettei ollut enempää tuhoa.

    VastaaPoista
  2. Voi jestas, kylläpä on tutun näköistä hommaa. Ihan samanlaisia ötökänkoloja oli meidänkin lattianaluset täynnänsä. Tsemppiä urakkaan!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)