tiistai 25. elokuuta 2009

No höh!

Imuauto ei päässytkään tänään paikalle niinkuin oli sovittu. Hetken aikaa asiasta kiehuin, mutta minkäs teet. Eniten asiassa vatuttaa, että miehellä on nyt lomaa ja olisi aikaa ja intoa tehdä remonttia. Huoneen remontti ei taas etene ennen lattian tyhjentämistä. Ennen sitä ei voi poistaa seinälevyjä tai maalata kattoa, saatikka että saisi lankkuja takaisin lattiaan. No tapettimallit sentään voin jo tilata imuautoa odotellessa. Ehkä ensi viikolla jo saamme sen pihaan.

Eikä ihan koko päivä harakoille mennyt. Sain tämän siskon häälahjan siihen pisteeseen, että voin alkaa kiinnittämään päällistä, vanua ja pohjakangasta, kunhan ensin käyn ostamassa vanua ja sen pohjakankaan, tikkauslankakin puuttuu. Hääthän olivat jo, joten lahja on myöhässä, kylläkin sovitusti.

Pojan huoneen pönttöuunikin on saatu raaputettua maaleista. Yläosaan maalia jäi koska siellä se on siistiä ja ihan hirveä poistaa. Maalataan päälle kun ei tuo yläosa edes kuumene oleellisesti. Mustana paistavat kolot on alhaalla tuhkaluukku ja ylhäällä tähtiventtiilin paikka, molemmat oli kuvatessa pihalla kuivumassa. Niistä maali lähti vain nitromorsilla. Tähtiventtiilikin oli maalattu jonkun toimesta niin umpeen ettei se edes toiminut. Luukuista mietin vielä saisiko niitä kunnostettua tai ainakin maalattua. Kodinhoitohuonekin etenee. Onneksi pellavaöljymaalilla maalatut listat vaativat ainakin muutaman päivän kuivuakseen ja siinä ajassa ehdin toivoakseni maalata tämän ikkunan valkoiseksi. Ikkuna on tullut meille käytettynä. Oli juuri sellainen kun olisi ostettu, joten ilmainen hyväkuntoinen purkuikkuna sopi meille ihan hyvin. Puinen ikkuna on helppo maalata. Tai niin ainakin toivon, en ole koskaan maalannut ikkunaa. Suojateipit sain jo paikoilleen ja sehän on jo paljon vai mitä?



1 kommentti:

  1. Siististi laitettu suojateipit! Minä en jaksanut teippailla, kun pari vuotta sitten mökin ikkunat maalasin, vaan skrapasin kuivuneen maalin partakoneen terällä.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)