torstai 6. elokuuta 2009

Listoja

Tähän voisi laittaa listoja tekemättömistä töistä sisällä ja ulkona, mutta mennään paljon mukavampaan aiheeseen, karmilistoihin. Kaikki meillä käyneethän tietävät piskuisen kylppärimme olleen ilman karmilistoja jo yli kolme vuotta. Hävettävää, eikö totta. Nyt asioihin tuli muutosta ja rouva tempaisi ne isännän naputeltavaksi alta aikayksikön.Olivat rippijuhlissa paikoillaan!

Homma alkoi vähän kuin ruuanlaitto jossa lampsitaan ensin kasvimaalle. Tällä kertaa lompsin meidän omaan metsänkylännavettaan, ja nimenomaan navetan ylisille. Siellä on kasassa talon alkuperäisiä karmilistoja, sievän turkoosin värisenä. Minä valkkasin parhaat päältä ja sovitin vielä listat kylppärissä, että varmasti käyvät. Sitten alkoi tohina. Noin seitsemän kerrosta maalia pois ja uutta tilalle.
Uria riitti, tässäkin naisen paras kaveri oli NitroMors, ei noita muuten olis puhtaaksi ihan heti saanut. Lopullisen värin valinta aiheutti hiukan perheneuvotteluja, mutta ratkesi kun maalasin mallilistat. Toiseen miehen toivomaa valkoista ja toiseen minun toivomaa ruskeaa. Ruskeani voitti.
Vai mitä mieltä olette? Ihan ehdoton väri, kun kylppärissä on muutakin ruskeaa. Oven päälle jouduttiin tekemään tuollainen koriste kun uusi ovi onkin vanhaa matalampi. Olishan siihen voinut vaihtaa pidemmät panelit, mutta mies kehitteli jätepuista tuollaisen ovikruunun.
Kokonaista kuvaa ei saa millään kylppärin pienuuden takia. Lämminvesivaraaja tulee rumasti listan päälle, mutta sille ei nyt vaan mahda mitään.
Tässä vielä pömpeli joka kätkee sisäänsä painesäiliön. Nyt tekee entistä enemmän mieli saada tähän ruskea kansi. Mies kyllä on sitä mieltä, että nyt on kylppäri valmis! No, ovi ainakin pitää maalata valkoiseksi...
Kaikki kuvat saa klikattua suuremmiksi.




5 kommenttia:

  1. Ihanat listat ja hieno toi koriste oven päällä, ei heti arvaisi että on paikka.

    Värikin sopii tuonne, vaikka mun valinta onkin aina valkoinen. :)

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti ruskea, kuin piste iin päälle - antaa ryhtiä koko komeuteen!!! Hyvältä näyttää koko hotelli helpotus =)

    VastaaPoista
  3. Kauniit listat ja tuo oven yläpuolella oleva koriste on kuin tehty tuohon. Kaunis ja hyvä väri.

    VastaaPoista
  4. No vau, tosi hienot! Vaikka suosin omassa kodissa valkoista, niin nyt tytyy sanoa, että noi ruskeat on tooosi hienot, tykkään! Aika urakka on ollut varmaan raapata niitä puhtaaksi!

    VastaaPoista
  5. Hienot ovat listat, väri sopii kyllä paikkaansa. Meillä tykätään Uulan myrkyttömästä maalinpoistoaineesta, täytyy ihan suositella kun tietää ettei haittaa luontoakaan niin paljon.

    Niin, ja todella komea on myös ovikruunu!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)