lauantai 20. lokakuuta 2018

Laiska, laiskempi, laiskin

Lapsilla alkoi viikon syysloma koulusta. Nappasin myös itselle lomaa koko viikon. Pidin niin lyhyen kesäloman, että talvikaudelle jäi lomia runsaanpuoleisesti pois pidettäväksi. Nyt sitten nautitaan viikon verran herätyskellottomista aamuista, tulesta puuhellassa, takkatulen loimotuksesta keskellä päivää ja parista hyvästä kirjasta.
 Vaikka laiskottelu on loman teema, aion ehtiä haravoimaan koko pihan. Tosin olen senkin suhteen nykyään laiska. Haravoin lehtiä entistä enemmän puiden ja pensaiden juurelle. Osan jätän kokonaan haravoimatta. Kuvan lehdet haravoidaan tuon ison kuusen alle johon olen jo pari vuotta tehnyt hyvää kasvupaikkaa jollekin kivalle maanpeitekasville. Lehdistä maatuu hyvää multaa vuosien saatossa.
 Kupariheisiangervo pitää lehdistään tiukasti kiinni talveen saakka. Lehtiin on tullut upea syysväri mikä natsaa hyvin yhteen angervon ylle kurottaviin köynnösruusun oksiin.
 Alman mielestä myös hänen väritys sopii hyvin kupariheisiangervon punaiseen. Ei auta muuta kuin olla samaa mieltä. Angervon vieressä oleva kivipuro olis pitänyt kitkeä vielä kertaalleen ennen talvea mutta taidan laiskotella senkin suhteen, ehtiihän homman tehdä keväälläkin.
 Osa syreeneistä on tiputellut jo lehtiään, yleensä tippuvat vasta lumien päälle. Nuo taidan haravoida kasvimaalle tai sitten jätän syreenien alle. Syreenien alle lisäsin scillojen sipuleita yhden pussin verran. Haaveessa on saada jo ennestään istutettujen sipulien kanssa tuohon keväinen sininen kukkameri. Muutama vuosi siihen vielä menee.
Mitään ei puutarhassa enää kuki, mutta silti sieltä voi löytää kaunista. Syysvuokon siemenhahtuvat ovat kuin untuvapalloja. Lämpimän kesän aikaansaannosta tämäkin sillä en muista kuvanneeni näitä aikaisempina vuosina.

Sorruin ostamaan vielä kaksi uutta hortensiaa kun kumpikaan ei maksanut kuin kaksi euroa. Toinen on syyshortensia 'Magical Fire' ja toinen syyshortensia 'Diamant Rouge'. Kumpaankin pitäisi tulla mahtava punainen sävy kukintoihin. Nyt on syksyn taimihankinnat tehty.

21 kommenttia:

  1. Mahtava väritys kupariheisiangervossa! Leppoisaa syyslomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, loma tuli tarpeeseen. Kupariheisiangervo on pihassani aika uusi, tällainen syysväritys oli iloinen yllätys.

      Poista
  2. Meillä loppuu huomenna viikon syysloma, jonka vietimme mökillä ihanasti laiskotellen. Kyllä teki hyvää. Pientä puutarhapuuhastelua ja sitten taas takkatulen ääreen kutimen kanssa. Ihanaa lomaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laiskottelu tekee hyvää, jaksaa puurtaa taas monta viikkoa eteenpäin. Kudin onkin saanut olla viime aikoina turhankin rauhassa, pitää kaivaa esiin ja jatkaa, lapaset on muistaakseni kesken.

      Poista
  3. Alma ja kupariheisiangervon värit natsaavatkin hyvin yhteen. Ihanaa ja rentouttavaa lomaviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Alman kanssa aiomme viettää mahdollisimman paljon lomaa sohvalla, Alma kehräten ja minä kirjaa lukien.

      Poista
  4. Kelpo laiskottelu on aina välillä paikallaan,vaikka nauttisikin niistä monista puuhista. Upeita kuvia teiltä - luonto hoitaa, vaikka sinäkin toki olet luonut sitä hoidettavaa. Hyvää tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni laiskottelu lomilla tekee vain hyvää. Ja se kun saa tehdä puutarhatöitä valoisaan aikaan ja omaan tahtiin, kelloon katsomatta.

      Poista
  5. Ompas mahtavan färine kupariheisiangervo. Ei kai sitä aina tartte mennä tukka putkella. Kyllä välillä pitää saara laiskotellakki, nii sitte taas jaksaa painaa. Laiskuus on mones asias viisautta. Mukavan rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin mahtava väri, ei siinä enne ole ollut noin hienoa syysväriä. Kiitos, eiköhän tästä tule rento loma.

      Poista
  6. Upea väri kupariheisiangervossa ja hauska Alma. Hyvää juurtumista toivon syyshortensioillesi - ja rentouttavaa syyslomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alma on hyvä puutarhakissa, vielä kun oppisi kitkemään. Toivon minäkin että syyshortensiat ehtisivät juurtua tai sitten talvehtisivat hyvin.

      Poista
  7. Ihana syystunnelma teillä ja söpö Alma ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina, Alma on minun sylikissa, meillä syntynyt.

      Poista
  8. Lepo ja löhöily on ihan parasta lomapuuhaa ja eikös se haravointi ole nykyisin vanhanaikaista? Näin minä ainakin itselleni vakuuttelen ja jätän pieneliöille syötävää maahan 😊
    Viime vuonna tein näin, ruohonleikkurilla vedettiin lehvästöä silpuksi ja keväällä oli vain parissa kohtaa paksummin lehtiä joita kiikutin lehtikompostiin.
    Kun keväällä tuota energiaa on aika tavalla enemmän kuin nyt syksyllä 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haravointi on lempipuuhaa, on jopa kiduttavaa ettei haravoisi pihaa liian tarkkaan vaan muistaa jättää nurmikoillekin madoille töitä. Totta, keväällä on energiaa ihan eri malliin kuin syksyllä.

      Poista
  9. Oi ihanaa, olet lomaillut! Sinulle onkin tullut hieno hortensiasyksy, monta hyvää alelöytöä, joista saat sitten nautiskella ensi vuonna. Tosi hyvä! Ihana kisu teillä. Minäkin ajattelen, että lehdet ovat parasta mitä on. Laitan niitä jopa jätesäkkiin maatumaan ja vips, ensi vuonna valmista multaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä parempaa, loma alkaa virallisesti vasta huomenna, muutama viikko onkin paiskittu töitä kunnolla. Pihaan on tullut tänä vuonna valtavasti uusia hortensioita, parisenkymmentä uutta.

      Poista
  10. Kaunis syysväritys kupariheisiangervossa ja hauskat pallerot syysvuokossa. Olet bongannut hyviä hortensiatarjouksia! Syysloma kuulostaa oikein ihanalta ajatukselta, ja juurikin sellainen kotona loikoilu, jotenkin kaipaisin sitä nyt tosi paljon itsekin. Onneksi on viikonloput :)
    Mukavaa lomailua!

    VastaaPoista
  11. Syysvuokko ei ole meillä ehtinyt koskaan tehdä siemenhahtuvia. Kupariheisiangervo on on kyllä upea. Onko se lajike 'Coppertina' vai joku muu?

    VastaaPoista
  12. Tuolla honnalla ei kyllä voi hortensioita vastustaa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)