perjantai 5. lokakuuta 2018

Pionien kautta humalasta maksaruohoon

Olin suunnitellut kauden puutarhatöiden olevan finaalissa. Vaan aina ei mene kuten suunnittelee. Sattuipa saksalaisessa ruokakaupassa silmiin pionin juurakoita. Viime vuonna kävi samoin, enkä ostanut kuin yhden juurakon ja senkin kuivatin kesän saharasäässä. Tänä vuonna viisastuin ja ostin kolme, lisäksi valitsin toisen istutuspaikan.
 Lajikkeet ovat 'Pink Hawaiian Coral' ja 'Mme Emile Debatene'. Ensimmäistä löysin kaksi kappaletta, jälkimmäistä yhden. Tänään istutin juurakot arboretumiin jonne kaivoin pikavauhtia pioneille paikat kolmen muun pionin vierestä. Istutuksen viimeistelyt jäivät kevääseen, pääasia on että pionit ovat nyt turvallisesti maassa odottamassa kevään tuloa. Tummanpunaiset jäivät vähän kaivelemaan, väriä olen yrittänyt pariinkin kertaan saada puutarhaani mutta aina pioni osoittautuukin ihan muun väriseksi.
 Humalaköynnökseni tekevät melko kehnosti käpyjä lämpimästä kesästä huolimatta. Eipä näillä mitään meidän taloudessa tehdä mutta olisihan nuo kauniita silmälle.
 Syysasteri tuli pihaamme vahingossa. Luulin juurakoita syysleimuksi ja onnessani laitoin ne perennamaahan. Heti kun tajusin virheeni, siirsin taimet pois. Nyt ne kasvavat kasvimaan lähistöllä hankalan maakiven ympärillä, saavat levitä rauhassa sen mitä ruohonleikkurilta pystyvät. Vielä on asterissa muutamia kukkia jäljellä.
 Neilikkaruusun valkoisessa versiossa on jotain rappioromanttisen kaunista näin syksyllä. Nuokkuva asento, hieman rusehtuneet kukat ja väri vanhanaikaisen valkoinen, aika hyvä yhdistelmä.
Toinen hyvä yhdistelmä on maksaruoho ja kirjavalehtinen akileija. Akileija oli kesällä vihreämpi, se muuttuu keltaisemmaksi mitä pidemmälle syksy etenee. Ei hassumpaa, sillä keltainen on syksyn värejä ja käy hyvin yhteen pinkin maksaruohon kanssa. Niiden välissä on kasvamassa tavallinen kataja joten ikuista näiden kahden yhteiselo ole, maksaruoho joutuu todennäköisesti väistämään. Ehkä teen saman yhdistelmän toisaallekin, akileija on tehnyt kivasti kirjavia siementaimia.

 Nyt otin siitä siemeniä talteen akileijasta, niitä voivat halukkaat tiedustella sähköpostini kautta postimaksun hinnalla. Osoite löytyy sivupalkista. Osa siemenistä tekee tavallisia akileijoja, osa on kirjavalehtisiä joten ne kannattaa ensin kylvää niin, että tunnistaa paikan ja voi nyppiä tavalliset pois.

16 kommenttia:

  1. No, eihän noin kauniita pioneja voi millään jättää ostamatta. Minulta Lidlin ihanuudet menevät aina ohi. Pitäisi paremmin olla hereillä ja seurata ilmoituksia.
    Syysmaksaruoho on upea kukkija ja harmittaa kun minulla se on edelleen hankkimatta.
    Mukavaa alkanutta viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille ei tule Lidlin mainoksia, netistä niitä katselen tai otan mainoksen myymälästä. Pionit bongasin sattumalta kun menin ruokaostoksille, joskus voi käydä niinkin kun jää mainokset lukematta :)
      Maksaruoho kannattaa hankkia, sen helpompaa perennaa ei montaa ole.

      Poista
  2. Minultakin on jäänyt Lidlin löydöt tekemättä. Silloin kun olen ehtinyt paikalle, on kaikki kiinnostavat jo loppuneet ja vielä useammin en ole edes huomannut, että siellä olisi jotain kivaa tarjolla. Kauniit pionit, toivottavasti viihtyvät hyvin. Minullekin tuli muuten syysasteri vahingossa pari vuotta sitten. Sitä oli pieni alku kevätvuohenjuuren seassa ja arvelin sitä kiiltoleimuksi. Otin erilleen kukkapenkin reunaan tarkempaa tunnistusta varten ja siirsin viime keväänä hyvin rajattuun paikkaan, kun huomasin sen karkausyritykset :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syysasteri on kaunis mutta todella ärhäkkä levittäytymään, täysin nounou kasvi perennapenkkeihin. Nyt sitä rajataan ruoholeikkurilla niin pysyy kiltisti kurissa. Pionit toivottavasti viihtyvät hyvin. Itse mietityttää näin myöhäinen istutusajankohta mutta maa on vielä sula niin eiköhän kaikki mene sen puolesta hyvin.

      Poista
  3. Vau! Hitsi vie. Saksalaisessa ruokakaupassa ei ollut jäljellä enää yhtään kukkasipuleita, kun kaupunkiin asti viimeksi pääsin, ja eilen kaupungista tullessa kävin vielä saksalaisessa eikä siellä näkynyt mitään pionin juurakoita! Tuskin noita enää parin viikon päästä on, kun pääsen kylille taas. Ihanat nuo valitsemasi, etenkin tuo coral kuulostaa siltä, että on varmaan tosi nätti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna kukkasipulit loppuivat nopeasti Lidleistä, tai siltä tuntui. Ehkä juurakotkin oli kaikki myyty, ei ollut montaa pussia jäljellä kun minä kävin. Coral kuulostaa mielenkiintoiselta, ei ihan sitä hempeää pinkkiä josta niin tykkään mutta silti kuvissa kaunis. Tuota toisesta, madamesta ei löytynyt netistä kovinkaan paljoa tietoa suomalaisilta taimistoilta, minulle nimi oli ihan uusi.

      Poista
  4. Päätin, että tänä vuonna en juurakoita osta kun viime vuonna hankin kahdeksan. No, tänään ruokakauppa reissulla pyörähdin sitten Lidlissä ja viisi juurakkoa oli enää jäljellä. Mukaani lähti silti vain yksi, tumma pinkki, yksinkertainen Dancing Butterfly. Saa nähdä onko sitä mitä pussi lupaa...Luottavainen olen silti näiden kasvuun lähtöön, sillä viime vuotisista nousi kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinulla on kunnon pionimaa, minä harmillisesti unohdin sen viime vuonna hankitun ja kun muistin niin oli jo kuivahtanut kastelun puutteessa. Nyt paikka on parempi ja sellainen jonka muistan varmasti.

      Poista
  5. Hyvät hankinnat teit. Ei tuollaisia herkkuja kannata kauppaan jöttää, vaikka millaisia päätöksiä olisi tehnyt. Meidän lähimmästä liiteristä sipulit ja juurakot menevät aina ennätysajassa. Olisi pitänyt pyytää lähempänä asuva ystävä aamuksi kaupan oven taa, sillä itse sinne ehdittyäni hylly oli tyhjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman kirkonkylän Lidlistä löysi ennen hyvin mutta sitten menivät lakkauttamaan koko myymälän. Nyt pitää lähteä Lahteen jossa on kolme Lidliä. Niistä yhdestä saa paremmin mutta nopea pitää silti olla.

      Poista
  6. Kiitos tästä postauksesta! Aamulla oli vielä juurakoita jäljellä. Joudun nyt lapiohommiin, mutta en voinut vastustaa uusien juurakoiden ostamista. Tilaahan ei ole ennestään yhtään missään kukkapenkeissä.
    Kaunis yhdistelmä tuo akileija ja maksaruoho.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu että vielä löytyi, itsekin ostin tänään vielä kaksi punaista 'Paula Fay' pionia. Akileija ja maksaruoho tulivat sattumalta kavereiksi, joskus voi onnistua ilman suunnitelmaa.

      Poista
  7. Ostin vuasi sitte yhyren juurakon ja se nousi keväällä kiltisti, muttei kukkinu. Ny en eres menny koko liikkeesehen, varmuuren vuaksi. Pirtiä yhyristelmä, maksaruaho ja akilleija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioneja saa joskus odotella kukkaan pitkänkin aikaa. Maksaruohosta ja akileijasta tuli hyvä yhdistelmä.

      Poista
  8. Ihanat pionit! Harmittaa, kun unohdin käydä tuolla. Kauniita yhdistelmiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioneja haluaisin paljon paljon lisää, tässä oli hyvä alku.

      Poista

Kiitos kommenteista :)