sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Sillä aikaa sisällä

Syksyn saapuessa ja edetessä alkaa katse kääntyä enemmän sisätiloihin. Koti näyttää melkein kuin uudelta kun on viettänyt kesän ulkona nukkumista lukuunottamatta. Tänä kesänä en muuten nukkunut aitassa kertaakaan, toista nukkumahuonetta ei ole vielä sisustettu ja jo valmiissa huoneessa nukkui nuorin poika lähes joka yö.
 Jokunen viikko sitten vietettiin keskimmäisen pojan 15-vuotis syntymäpäiviä. Tuvan pöydälle katettiin kahvit ja tarjoilut vieraita varten.
 Isännänhuone on remonttia odottava huone joten sen sisustamiseen ei ole panostettu yhtään. Mielessä on selkeä kuva millainen huoneesta tulee kunhan se on valmis, tummaa puuta, vihreää ja punaista tapetissa ja tekstiileissä.
 Salin sisustus ei ole muuttunut vuosien varrella kovinkaan paljoa, tällä hetkellä se ei kaipaa mitään uutta. Tai no, muutaman sopivan taulun ostaisin seinille mielelläni jos tulee edullisesti vastaan. Se taas vaatisi kirppareilla kiertämistä nykyistä ahkerammin.
Eteisen talviverhoja ei ole vielä viritelty paikoilleen. Työ on edessä kunhan yöt ovat jatkuvasti pakkasella. Tuolien verhoilua olen miettinyt ja tahtoisin uusia ne. Harmaan kankaan tilalle haluan jonkun ihanan punaisen, matosta voisi löytyä hyvä sävy.

Ensi viikolla virittelen ensimmäiset kaamosajan valot paikoilleen, illat ovat jo todella pimeitä. Eikä olisi pahitteeksi tarkistaa kynttilävaraston tilannetta, perinteisesti pyhäinpäivästä alkaa kynttilöiden polttamisen kausi.

18 kommenttia:

  1. Tuosta eteisestänne on kuoriutunut oikea jalokivi. Niin ihana, matto ja kattovalaisin oikein kuolaamista aiheuttavia.
    Ihanaa muuten, että et asettele kenkiä suoraan riviin ja siirrä tavaroita kuvaamisen takia. Kuvasi näyttävät aina siltä, että jos tuttu poikkeaisi teillä käymään niin juuri tällaiselta kodikkaalta näyttäisi. Näkyy normaali ihmiselämä. Jotenkin niitä siloteltuja ja stailattuja kuvia on nykyään niin paljon, että arvostan erityisesti sitä, jos sitä ei harrasteta.
    Hauskaa muuten nähdä tuo yksi huone, isännänhuone, sellaisessa "tyylissä" millaisena koko talo varmaan oli, kun sen ostitte. Sitä ihan unohtaa, ettei siellä ole aina näyttänyt näin kauniilta kuin kunnostamissanne huoneissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kattovalaisinta jaksan ihailla joka päivä, se on parhaita kirpparilöytöjäni. Maksoin siitä paljon mutta arvoon nähden todella vähän. Kuvat on otettu imuroinnin ja lattioiden pesun jälkeen mutta muuten en ole stailannut, tuolta meillä näyttää. Kodissa pitää näkyä että siellä asutaan.
      Isännänhuoneessa ei ole tehty muuta kuin maalattu tupakan kellastuttamat seinät vihreiksi. Niin odotan huoneen remonttia ja räjäyttäisin sen heti jos päätäntävalta olisi yksin minun käsissäni.

      Poista
  2. Teillä on tunnelmaa. Hyviä suunnitelmia myös tulevaan.

    Puutarhaan olet tehnyt syksyn aikana hyviä aleostoja. Toivottavasti kaikki juurtuu hyvin.

    Taulun hankintaan suosittelen lämpimästi myös taidelainaamoja. Kun maksaa vähän kerrallaan, tulee suurempikin summa maksettua ilman, että tarvitsee arjessa kärsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alelöytöjen kanssa ei onneksi niin kauheasti harmita jos sattuisi että kuolisivat talvena aikana, taloudellinen menetys ei ole suuri. Taidelainaamot on hyviä mutta niissä on valitettavan vähän perinteistä taidetta josta minä pidän. Moderni nykytaide ei oikein iske :)

      Poista
  3. Kiitos kierroksesta talossa, oli kiinnostavaa kurkistaa huoneisiinne :). Ihana koti teillä on ja kodikkaalta näyttää! Ja upea korkeus. Siihen kiinnitän aina sisäkuvissasi huomiota, kun meillä taas on aika matala maja sisätiloiltaan. Mutta se tuo kai jonkinlaisia haasteita sisustukseen, että saa kaiken näyttämään sopusuhtaiselta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonekorkeus on kaikissa huoneissa 3 metriä, joissain vähän alle ja joissain vähän yli, tupa taitaa olla korkein 3m ja 15cm. Itse on niin tottunut ettei enää huomaa. Sisustuksen kanssa on joskus haasteita, mihin korkeuteen verhot, näyttääkö kaappi hullulta mutta sitä ei tarvitse koskaan miettiä että mahtuuko joku huonekalu korkeutensa puolesta.

      Poista
  4. Ihanan avaraa teillä on ja pongasin heti ihanan himmelin . Olen samaa mieltä katseet kääntyy nyt kotiin kun ulkona oloaika vähenee. Pitää jotain piristystä keksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Himmeli on lahja siskolta, se roikkuu salin katossa ympäri vuoden sillä en raaski siirtää sitä varastoon ettei vain mene rikki.

      Poista
  5. Teillä on tosi kodikkaan näköistä ja ihania suunnitelmia odottamassa toteutusta. Meilläkin huomio on kääntynyt jo sisätiloihin. Jotain uutta ilmettä olisi kiva sisustukseen saada. Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Meillä vaihtuu sisustus harvoin, huonekalujen paikkaa ei oikein voi vaihtaa joten sitten pienillä jutuilla saa vaihtuvuutta kuten erilaisilla kynttiläasetelmilla. Joulua odotan jo ihan vähän, saa kaivaa koristeet esiin ja taas näyttää koti erilaiselta.

      Poista
  6. Vanhoissa avarissa taloissa on sitä jotakin, mikä nykytaloista puuttuu täysin. Nimittäin se tunnelma heti kun astuu ovesta sisään. Oli mukava Avointen Puutarhojen aikaan päästä näkemään livenä kaunis talonne ja sen upea laaja pihapiiri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelmaa vanhoissa taloissa on, ovat nähneet monta syntymää ja kuolemaa, olleet monen vallan alla ja eläneet ajasta toiseen. Ajan kerrostumat ehkä tekee sen tunnelman. Uusista taloista melko harva tulee saavuttamaan yli sadan vuoden iän mikä on sääli.

      Poista
  7. Teillon korikas ja rento tunnelma :)
    Mullon puutarhapuuhat kans loppusuaralla, mutta sitte onki navetan vuaro valamistautua talavehen, viimmeesenä vasta tupa. Tuvan siivuan perinpohojin viimmeestään isäänpäiväksi ja sitte saaki laittaa jo joulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sain kaikki haravoitua mitä pitikin, loppuviikolle on ennustettu jopa lumisadetta, vielä jos ehtii viimeisen kalkkisäkin levitellä puutarhaan niin kaikki pakolliset hommat on tehty ja vähän enemmänkin. Isänpäivän jälkeen voi hyvin alkaa virittäytymään jouluun.

      Poista
  8. Teillä on upea talo ja siihen sopiva, arvokas sisustus.
    Ei sen sisustusta tarvitsekaan muutella muotivirtausten mukana. Kerran hyväksi koettu, on se juuri passeli. Sellainen pysyvyys on ihanaa, varsinkin tänä aikana, kun kaikki on niin hektistä.
    Täälläkin kynttilävarastot saivat kunnon tarkistuksen viikonloppuna. Ostin kunnon satsin kynttilöitä kaappiin. Oikein nauratti, että miksi niitä ei voi ostaa pikkuhiljaa. Mutta kynttilät ovat myös hyvä tuliainen, jos yhtäkkiä tulee vaikka kylään lähtö. Kynttilöitä ja servettejä pitää aina olla runsaasti varastossa.
    Mukavaa uutta viikkoa ja tunnelmallisia, pineviä iltoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina. Etenkin nykyajassa pysyvyys on ihanaa, lapsenlapsille on ihana tarjota jotain muuttumatonta. Servettejä ja kynttilöitä on oltava aina niin että saa tulla mikä tahansa hätätilanne niin silti riittävät. Tuikkuja pääsen ostamaan, muita kynttilöitä löytyy tarpeeksi.

      Poista
  9. Tilavaa, teillä on vanha talo kotina ilmeisesti. Persoonallinen, mukava.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)