keskiviikko 8. elokuuta 2018

Navetan päädyn uusi ilme

Navetan päädyn pienestä ehostuksesta ja remontista on valmista 99%. Yhden prosentin menetys tulee siitä, että korjaan ikkunapokissa parista kohtaa maalia ja ovet saavat vääntyä suoriksi ensi kesään saakka.
 Tästä lähdettiin muutama viikko sitten. Kyllästyin katselemaan rikkinäistä ikkunaa ja navetan ovien nuutunutta ulkonäköä.
 Tänä iltana näkymä on tämä. Ovet on maalattu punamullalla kuten alunperinkin. Ikkuna on korjattu ja kitattu ja karmi kiinnitetty paremmin. Räystäslautojen maalaus jää siihen hetkeen kun tontille tarvitsee hankkia henkilönosturi, tuonne ei tikkailla tai telineillä yllä. Ikkunoiden alla olevat portaat on muuten kodinhoitohuoneen avokuistin vanhat portaat, ne säästettiin ja siirrettiin rakennustelineeksi ikkunarempan ajaksi. Kunhan pokien maalaus on korjattu voi portaat poistaa.
 Karjakeittiöön vievästä ovesta tuli upea. Karmit maalattiin samalla valkoisella kuin ikkunapokat. Saranat on käsitelty mustalla vasaralakalla. Oven päälle tehtiin pieni lippa suojaamaan oven yläosaa sateelta.
Tässä sama ovi ennen kunnostusta.
 Entiseen sikalaan vievä ovi muuttui eniten ulkonäöltään. Siitä poistettiin ensin vääntyneet ja kierot paneelit, sitten irroitettiin kymmeniä nauloja joilla paneelit oli naulattu ydinsodan kestävästi kiinni. Lopuksi tehtiin sama käsittely kuin karjakeittiön ovelle.

 Tässä sama ovi ennen kunnostusta.
 Ikkuna josta kaikki alkoi. Tämän kanssa kävi toisin kuin arvelin, pokia ei pystynyt pelastamaan, niistä oli yli puolet täysin lahoa jolloin ei kannata tehdä paikkapaloja. Onneksi navetasta löytyi pari varapokaa jotka sopivat karmeihin.
 Siinä ne on on, kymmenen tänä kesänä kunnostettavan pokan sarjasta kaksi ensimmäistä valmiina. Ja luoja miten olen tyytyväinen, että homma tuli tehtyä. Onhan ne hienot vaikka kitin kanssa kävi pieni rypistyminen liian nopean kuivumisen seurauksena. Vinkkinä muille, älä vie 30 asteen helteellä kittiä kuivumaan aurinkoon.
 Ihan itse tehty kittiä myöten. Mies auttoi kulmarautojen poistamisessa ja takaisin kiinnittämisessä, muuten ikkunat ovat minun käsialaani. Tänään piti puutarhaan mennessä hieraista silmiä kun katse osui ikkunoihin jotka hohtivat ehjinä ja loistavan valkoisina. Tuntui kuin näyttäisivät liian uusilta ja hienoilta rujoon navettaa verrattuna.
 Etenkin kun kulman takana näkymä on tämä...
Unohdetaan surkeat näkymät ja maisemat ja keskitytään valmiiseen. Mukava tästä on ulos katsella kasvihuoneen suuntaan. Ei puhalla tuuli rikkonaisesta ruudusta tai pyöri mielessä pelko lasien tippumisesta lasien päältä kadonneiden kittien takia.
Viikonloppuna on tavoitteena saada neljä seuraavaa pokaa paikoilleen jos vain maali on kuivaa.

18 kommenttia:

  1. VAUTSI! Upea lopputulos. Nuo ovet ovat tosiaan erittäin kauniit, mitä ei voi sanoa vanhoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navetan kaikki ovet ovat ihan kamalia rähjiä, kuin jonkun vuosikausia autiona olleelta rappiotilalta. Mutta punamulta tekee ihmeitä!

      Poista
  2. Vau! Hyvä lopputulos. Kyllä kannatti ahertaa. Iloa on pitkän aikaa näistä töistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannatti, olen niin niin tyytyväinen inspiraation iskemiseen. Navetta on kuin uusi kunhan kaikki ovet ja ikkunat on kunnostettu.

      Poista
  3. Vau minultakin! Rakennuksen ulkonäkö ryhdistyi kertaheitolla ja taas kelpaa katsella vuosia eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä mennään kymmeniä vuosia eteenpäin kunhan huolletaan ajoissa. Ja jää sopivasti hommia tulevillekin kesille.

      Poista
  4. Hieno muutos!
    Saatte syystä taputtaa itseänne olalle, noin upeasta työstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taputukset on ansaittu, muutamassa viikossa on kunnostettu 10 pokaa, kitattu 40 lasiruutua ja maalattu pari ovea ja yksi seinä.

      Poista
  5. A vot. Ihanaa huolenpitoa saa jokainen rakennus ajallaan. Keneltäpä muiltakaan kuin teiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen rakennus vuorollaan, navetan jälkeen ei onneksi ole enää kuin sauna jäljellä, siellä on 7 ikkunaa kunnostettavana.

      Poista
  6. Kyllä sinä vain olet monitaitoinen! Kaunis, silmäämiellyttävä lopputulos työlläsi. Oivoi, kuinka paljon sinulle olisikaan tuota samaa hommaa täällä!
    Opettelitko tuon ikkunoiden kunnostustyön ihan itse, vai olitko jollakin kurssilla, kun en muista. Tuo on kaiken lisäksi sellaista työtä, että pääsee hyville tuntipalkoille itse tehden, kuin että teettäisi vieraalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opettelin työväenopiston entisöintikusrssilla jossa tein ensin pari ikkunaa. Lähinnä olin siellä kyllä sen takia ettei kotona ole talviaikaan lämpimänä pysyviä työtiloja. Mutta samalla tuli opetus. Loput ikkunat on tehty itsenäisesti ja on vallan mahdollista opetella omatoimisesti ikkunan kunnostusta. Netti on pullollaan hyviä ohjeita ja videoita asiasta. Tuntipalkoille pääsee hyvin. Yhden uuden pokan teettäminen maksaa puuvalmiina 110e. Muutama joudutaan teettämään ja kyselin jo alustavasti mitä maksaisi. 20 pokaa maksaisi ison tukun euroja. Voisinkin tehdä oman postauksen siitä mitä ikkunoiden kunnostaminen on tänä kesänä maksanut.

      Poista
  7. Hieno muutos! Ikkunoiden korjaaminen on hidasta, mutta niin palkitsevaa, kun näkee valmiin lopputuloksen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hidasta puuhaa mutta niin palkitsevaa. Vielä menee 2-3 viikkoa ennen kuin saadaan kaikki korjatut ikkunat paikoilleen. Suuresti himoittaisi ottaa vielä pari ikkunaa työn alle ja tehdä niitä hiljalleen syksyllä.

      Poista

Kiitos kommenteista :)