perjantai 17. elokuuta 2018

Eloa elokuussa

Huomiseksi odotellaan sadetta, tosin vasta iltapäiväksi sillä tänään innostuimme maalaamaan navetan räystäslautoja jotka ovat odotelleet maalia vasta noin nelisenkymmentä vuotta. Aamupäivällä pitäisi ehtiä viimeistellä ennen kuin vettä alkaa tulla. Vesi on tarpeen, puutarhassa on nyt todella todella kuivaa. En ole elokuussa kastellut kuin kasvihuonetta ja laatikossa kasvavia tänä kesänä istutettuja mansikoita.
 Moni hortensia kukkii tänä vuonna huonosti, etenkin pallohortensia on kärsinyt kuivuudesta. Syyshortensia 'Grandilora' on kestänyt kuivuutta paremmin. Kukat punertavat ja ovat nyt kauneimmillaan.

 Maksaruohoja ei kuivuus hetkauta. Tummalehtinen kaunotar on ehdoton mehiläisten ja kimalaisten suosikki.
 Olen ostanut joka vuosi pihaan 1-2 uutta hortensiaa. Nyt löysin puoleen hintaan pitkään etsimäni kuutamohortensian. En ole uskaltanut istuttaa taimea kuivuuden takia. Paikaksi mietin tätä kiven vierustaa arboretumissa. Kiven toiselle puolelle mahtuisi hyvin.
 Rosa rugosa 'Snow Pavement' on tehnyt uudestaan valtavan määrän nuppuja. Toivottavasti sade ei vie kaikkien kukintoja, tämä tuntuu olevan herkkä siihen.

 Muitakin uudelleen kukkijoita on valtavasti. Kullero tekee uudestaan kukkia, samoin muutama akileija. Myös kuvan kellukka on aloittanut uuden kukinnan.
 Tästä olen hämmästynyt. Ei minulla ole kasvanut kuin perinteistä sinistä iisoppia. Mutta nyt osa taimista kukkiikin vaaleanpunaisena. Miten tämä on mahdollista? Pohdin pitääkö siirtää pois jotta saisin pidettyä nämä erillään.
 Purppurapunalatva on jäänyt tänä vuonna todella matalalaksi eikä se mielestäni ole kovasti houkutellut hyönteisiä. Perhosista en osaa sanoa, niitä meillä on ollut todella vähän. Viereinen huisku-unikko pitänee siirtää, se yrittää vallata liikaa tilaa purppurapunalatvalta.
Päivän toinen hämmästys on tässä. Viime kesänä istutetuista kärhöistä on sittenkin kaikki viisi hengissä. Loistokärhö 'Comtesse de Bouchaud' nousi esiin maan uumenista vasta nyt. Onneksi en ehtinyt istuttaa ruusua sen välittömään läheisyyteen sillä tämä kasvaa rosariossa. Kukintaa tuskin ehtii nähdä mutta pääasia onkin, että on hengissä.

10 kommenttia:

  1. Beautiful looking flowers, I love the array of flowers in your garden. Looks like you regularly maintain it. Thanks for the share, hope you have a fantastic weekend. Keep up the posts.


    World of Animals

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I love to keep the array in my garden, it keeps my mind up. I hope that you also have a fantastic weekend.

      Poista
  2. Tänä kesänä on ollut niin aurinkoista että perhoset ovat monessa tapauksessa "käyttäneet" lentoaikansa jo loppuun eli kuolleet nopeasti (perhosen elinaikahan ei ole kovin pitkä) tai lepäilevät vaan jo jossain kasvustossa, ja ainakin täällä ihan etelässä on enää lähinnä muutamaa lajia lennossa. Meillä esimerkiksi sitruunaperhoset olivat lennossa vain joitakin viikkoja, ja nyt niitä ei enää näe kuin jossain kasvin lehdillä lepäämässä. Myös kuivuus vaikuttaa käsittääkseni medentuotantoon, eli kukat eivät pysty tuottamaan mettä yhtä hyvin kuin normaalikesänä. Ja kun ei ole mettä niin ei välttämättä ole niin paljoa perhosiakaan. Olen itse huomannut saman ilmiön punalatvan kohdalla, ja juuri tämä selittänee sen. Toki voi olla että vielä syksymmällä tulee pihoille joku ryntäys ja ainakin talvehtivat perhoset lähtevät liikkeelle. Vaaleanpunainen iisoppi kannattaa ehdottomasti säästää, siitä tulee tosi kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ilmankos tänä kesänä on löytynyt maasta tosia paljon uupuneita perhosia, osa kuolleena. Helle ja kuivuus on vienyt niidenkin voimat.
      Vaaleanpunainen iisoppi on ollut hankintalistalla, se ilmaantuikin pihaan itsestään.

      Poista
  3. Sade on nyt enemmän kuin toivottua! Eilen sitä jo lupailtiin, mutta sadepilvet seikkailivat muilla mailla, toivottavasti tänään on parempi tuuri. Ukkosta en niin kaipaakaan! Kuivaa on, kaikki kukat ovat lorpollaan. Enpä minäkään kastellut enää ole kuin herkimpiä ja tietenkin ruukut, laatikot kasvimaalla sekä kasvarit. Syysistutuksia olen myös siirtänyt tuonnemmaksi juurikin kuivuuden vuoksi.

    Maalauskelit ovat olleet vaihtelevat, liika kuumuus ja kuivuuskaan ei siinä hommassa ole paras mahdollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian kuumallakaan ei ole hyvä maalata, öljymaalille suositellaan maksimissaan +25 asteen lämpötilaa. Se toi maalaamisen haasteita heinäkuussa. Toivottavasti saadaan sadetta teille ja meille.

      Poista
  4. Sadetta toivon minäkin. Alkaa taas perennat nuokkua kuivuudesta. Mutta en kastele enää. Blogissani on arvonta! ;) http://touhoosi.blogspot.com/2018/08/lisaa-luettavaa-ja-lukijoita-arvonta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tullut sadetta tänäänkään, moni perenna on aivan nuupallaan, osa kuollut. Kiitos arvontavinkistä.

      Poista
  5. Sadetta ennustivat täksi päiväksi, tuli muutama pisara vain. Katsellaan miten käy huomisen "sadepäivän". Kesäkukille annoin tänään lannoitevettä, varmuuden vuoksi Ü

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tullut meilläkään kuin pari tippaa, huomenna uusi yritys!

      Poista

Kiitos kommenteista :)