lauantai 25. elokuuta 2018

Kuka sammutti valot?

Olin kuunnellut ihan liian pitkään ihmisten hehkutusta Cheekin jäähyväiskonsertista Lahden mäkimontussa. Lopullisen päätöksen niittasi ystävältä saatu tieto lippujen saatavuudesta. Pakko päästä olemaan osa Cheekin uran päättäjäisiä. Laitoin tyttären asialle eikä mennyt kuin 15 minuuttia niin meillä oli samaiselle illalle liput Valot sammuu-konserttiin. Mies oli navetan kattoa tarkistamassa kun kävin ilmoittamassa, että nyt tuli lähtö, saatiin liput. Tunti sen jälkeen oltiin jo paikan päällä. Eikä kaduttanut tapojen vastainen äkkilähtö.
 Kuvia en kummoisia saanut, mukana ei ollut kuin kännykkä. Artisti osaa shown tekemisen ja antoi kyllä yleisölle kaikkensa.
 Ja tuo mäkimontussa oleminen näin syntyperäisenä lahtelaisena, siinä oli jotain.  Meillä oli liput A-katsomoon, jäimme suosiolla reunaan ettemme jää tosifanien jalkoihin. Kotiin lähtiessä valinta osoittautui hyväksi, pääsimme sukkelaan alueelta pois kymmenien tuhansien ihmisten ollessa vielä selän takan poistumassa. Jos konserttiin tekee mieli niin voisin kuvitella että netistä löytyy lippuja tällekin illalle.
Cheek sammutti valot mäkimontusta ja artistiuraltaan muta sitä en tiedä kuka sammutti valot allekirjoittanen päästä tänään Mustilan arboretumin taimipäivässä. Ihan vaan katsomaan piti mennä, kotiin tulin kahden täpötäyden taimikassin kanssa. Niistä huomenna lisää kunhan uskalla kurkistaa kasseihin, että mitä tulikaan hankittua.

11 kommenttia:

  1. Oli varmasti upea konsertti <3 Olin ollut aikeissa lähteä Mustilaan, mutta jotenkin istutusinto on nyt niin vähissä, että jätin väliin :) Kiva päästä kurkkimaan, mitä sie sielt löysit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli upea! Istutusinto on ollu täälläkin vähissä, nyt sitä on pakko löytyä kun on taimia Mustilan reissusta.

      Poista
  2. Mitähän kivaa kasseista mahtaakaan löytyä? Odotamme uteliaana...

    VastaaPoista
  3. Historiallinen keikka, ei ole aivan tavanomaista tuollainen valojen sammuttaminen suosion huipulla. Oli kiva tavata tänään, Mustilassa oli hieno taimitarjonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Historiallinen keikka, juuri sen takia oli päästävä kun jotain tällaista tapahtuu omassa kotikaupungissa. Mustilassa oli tarjolla vaikka mitä, onneksi on rajallinen budjetti mukana.

      Poista
  4. Valojen sammumista taisi olla tänään liikkeellä Mustilassa. Törmäsin parkkipaikalla kahteen ihanaan naiseen, jotka yrittivät mahduttaa ostoksia autoonsa ja sanoivat, että olisi pitänyt tulla peräkärryn kanssa :D Itse hurahdin myös moneen ja olisin varmasti vielä jatkanut shoppailua, ellei käteinen olisi loppunut. Enkä oikeasti tarvitse mitään. Odotan mielenkiinnolla, mitä ostoskasseistasi löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin paikalla puoli yhdentoista aikaan ja kävellessäni parkkipaikalta myyntipaikalle käveli vastaan ihmisiä joilla oli kärryt tai kädet täynnä taimikasseja ja puoli tuntia oli ollut vasta virallista myyntiaikaa. Toiset ovat nopeita ja saavat valot sammumaan aikaisemmin :D
      Käteisen käyttö on hyvä tapa asettaa itselle rajat, kun oli vain rajallinen budjetti mukana niin edes joku kohtuus säilyi.

      Poista
  5. Sinulla on ollut monipuolinen viikonloppu. Kiinnostuksella odotan taimihankintaraporttia.
    Elämys taisi tuo konsertti olla. Ainakin niin moni on sitä kiitellyt.

    VastaaPoista
  6. Tyydyin katsomaan keikkaa telkkarista ja kuuntelin rakettien pauketta tuuletusikkunan kautta. Hauskasti telkkarista näkyi paukkeet loppuvan, mutta paukkeiden äänet kantautuvat meille viiveellä (9km välimatka). :D

    Meillä on niin kuivaa, että eipä tarvinut tänä vuonna tamista haaveilla. :P

    VastaaPoista
  7. Oon tykänny Cheekistä. Nykyaijan Juice, sanootustensa pualesta. Kattoon konsertin telkusta, mutta isännän flikka oli paikan päällä, tykkäs.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)