keskiviikko 1. elokuuta 2018

Aina ne laajenee

Nimittäin remontit. Ei pitänyt tehdä tänä kesänä mitään remonttia. Ensin tuli kodinhoitohuoneeseen uusi avokuisti, sitten hetken mielijohteesta päätin ottaa työn alle navetan itäpäädyn kunnostamisen. Piti korjata vain yhden ikkunan kaksi pokaa ja maalata ovet. Sitten homman levisi, niin sanotusti lähti lapasesta.
 Tästä ovesta piti vain poistaa paneelit ja maalata se. Tulikin oven suoristus, karmien oikaisu, saranoiden parempi kiinnitys ja maalaus sekä lippa oven päällistä suojaamaan. Maalaus punamaalilla vielä puuttuu, antaa oven ensin oieta rauhassa.
 Vajan kohdalta on ikkunat kunnostuksessa, niissä olikin enemmän työtä, kahteen pokaan on tehty puupaikkauksia ja vasemmanpuoleisen ikkunan karmin alaosan sai tehdä uusiksi, samoin osan karmilistoista. Oven oikealle puolelle on tehty alaosaan paikkapala, ovi on maalattu, samoin sen karmilistat. Ikkunapokien kanssa menee vielä muutama viikko ennen kuin ne saa paikoilleen. Kaksi pokaa saa tänään lasituksen jos vain illan uimarantaretkiltä ehdin.
 Eikä sekään vielä riittänyt. Kun kerran punamultamaalia on, niin päätettiin aloittaa navetan maalaus. Vasemmalla lähtötilanne ja oikealla uutta pintaa. Vaikka tykkään harmaantuneesta vanhasta hirrestä niin silti punamultamaali kuuluu navettaan, se on ollut aina hirsiosiltaan maalattu.
 Ovet tulevat saamaan valkoiset listat ympärilleen ja vasempaan nurkkaan tehdään nurkkalistat kadonneiden tilalle.
 Metallisen liukuoven kohtaloa vielä pohditaan, se jää, mutta mikä on väri tulevaisuudessa niin se pohdituttaa, ei ole kokemusta punamullan kestämisessä sinkityssä pinnassa. Navetan molempien päätyjen laudoitus on jossain vaiheessa korvattu punaisella pellillä. Se häiritsee, etenkin tuo kaksivärisyys mutta pellit jää, ne ovat ehjät ja ehjää ei meidän filosofialla kannata korjata vain esteettisen haitan takia. Korjataan sitten kun on oikeasti korjattavaa.
 Oikeasti korjattavaa riittää. Autotallin ikkunat ovat erittäin huonokuntoiset. Osa ikkunoista on teipattu ja nämä todennäköisesti otetaan talveksi pois ja peitetään ikkunat levyillä. Pokat eivät ole enää pelastettavissa, karmeilla on vielä toivoa.
Aika, aurinko ja kymmenien vuosien huono hoito on tehnyt tehtävänsä. Karmilistatkin ovat surullisessa kunnossa mutta kyllä nekin kuntoon saadaan vähän uutta lautaa lisäämällä ja maalaamisella. Nämä jää kuitenkin ensi kesään, tosiasia on edessäpäin oleva syksy ja tarve saattaa jo aloitetut korjaukset valmiiksi. Uusien aika koittaa ensi vuonna.

19 kommenttia:

  1. Te olette mahtavan ahkeria!
    On todella hienoa, kun pidätte niin hyvää huolta kauniista kodistanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina. Navetan rikkinäiset ikkunat ja rujo ulkonäkö on hävettänyt ja kismittänyt jo pitkään, nyt tuli into tehdä sille jotain.

      Poista
  2. Näillä helteillä remontti on kyllä hatunnoston arvoinen suoritus!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkälti olen tehnyt töitä varjossa ja vain hetkittäin auringossa. Ja heti kun yksi työvaihe on ollut valmis niin on käyty uimassa, tänäänkin käytiin töiden jälkeen kaksi kertaa uimassa. Onneksi järvi on ihan lähellä.

      Poista
  3. Ettet vain ole saanut auringonpistosta..... Ei vaan, ymmärrän hyvin, että joskus remontti-innostus iskee ja väistämättä myös laajenee ympäriinsä. Hienoa jälkeä olette saaneet näillä helteillä aikaan. Muutenkin arvostan perusteellisuutta ja vanhan ilmeen säilyttämistä, jotka kulkevat selvästi punaisena lankana työssänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä joku pistos on tullut :D vanhan säilyttäminen on tarkoitus ja päämäärä ja se että korjataan vain se mikä korjausta tarvitsee, ylikorjaaminen ei ole järkevää. Helteellä on ollut ihan yllättävän mukava tehdä töitä, mieluummin niin kuin sateella.

      Poista
  4. Olette tosiaan pistäneet tuulemaan, vaikka vähän vahingossa. Toisaalta juuri noinkin saa joskus aloitettua asioita, joihin tarttumiselle on vaikea löytää sopivaa aikaa. Pienissä erissä eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni työ sujuu paremmin kun sen pohjana on inspiraatio ja innostus, on vain tartuttava heti toimeen. Ikkunoita on kiva tehdä pienissä erissä, nytkin on ikkunoita kesken neljässä eri vaiheessa.

      Poista
  5. Kun kerran on jotakin aloittanut, niin se kannattaa tietysti tehdä kunnolla. Olette olleet todella ahkeria näillä helteillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnolla kannattaa tehdä ettei heti tarvitse tehdä uudestaan.

      Poista
  6. Niin ne tahtoo laajeta :D
    Miten olette jaksaneet näillä helteillä ahertaa? Kyllä näyttää hyvälle nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin on jaksettu, tehty vähän kerralla ja käyty ahkerasti uimassa. Mies on tehnyt pitkälti ne hommat joissa on tarvittu voimaa ja pahinta hikoilua. Vaikka nyt on hiki tullut kevyemmissäkin hommissa. Iltaysiltä sain kahden pokan lasitukset valmiiksi, saman tien lähdettiin järvelle iltauinnille huuhtomaan pölyt ja hiet pois.

      Poista
  7. Hommat tuppaa yleensä laajenemaan, mutta oikein hyvälle näyttää työnjälki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhaa kun korjaa niin monesti yhden asian korjaus johtaa toiseen, siihen on jo tottunut.

      Poista
  8. Kyllä tuon remontin "harjakaisia" malttaa odottaa. Jo nyt näkee, että töitä on tehty kovasti. Tämänastisiakin muutoksia katselee iloiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään pidin välipäivän ja tyhjensin marjapensaita, huomenna on palattava ikkunoiden pariin jotta saadaan ennen talvea valmista. Tällaisia muutoksia on itsekin kiva katsella.

      Poista
  9. Aina ne remontit tuppaavat leviämään, niin täälläkin.
    Kaunis paikka on teillä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Timo. Vanhaa ei vaan pysty korjaamaan niin ettei korjattava asia johtaisi toisen asian korjaamiseen.

      Poista
  10. Meillä on myös vajassa tuollaiset samantyyliset sinkitetyt pinnat ja mietin samaa asiaa, miten ne ottaa vastaan maalia. Meidänkin vaja on aivan alkutekijöissä rempan suhteen, että pitäisi juuri uusia ikkunoita ja koko julkisivua. Sehän se on, että aika kuluttaa, mutta kun saa kuntoon, niin todella kivan näköinen lopputuloksesta varmasti tulee!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)