lauantai 14. toukokuuta 2016

Krakovan kasvitieteellinen puutarha

Terveiset lähes helteisestä Krakovasta. Vietin siellä ikimuistoisen muutaman päivän kaupunkiloman äitini ja siskoni kanssa. Minulle matka oli ensimmäinen Puolaan ja Krakovaan. Nähtävyyksiä oli monen päivän edestä, valintoja mihin ehtiä oli pakko tehdä. Minulle oli yksi paikka mihin ehdottomasti halusin, oli Krakovan kasvitieteellinen puutarha joka on perustettu jo 1700-luvulla ja on Puolan vanhin.
 Pajuhäkkyröistä voi ottaa ideaa omaankin puutarhaan. Aika hieno olisi köynnöstukena.
 Kasviloisto ei ollut vielä ihan ylimmillään, nähtävää oli silti monen tunnin ajalle. Perennarivistö tuntui jatkuvan ja jatkuvan.
 Tarvitaanko tähän sanoja?
 Puutarha on keskittynyt mm. iiriksiin. Harmitti, että suurin osa niistä ei vielä kukkinut tässä vaiheessa kesää. Tämä kellertävä varhaisempi yksilö oli kuvattava.
 Kuten myös kaunis persikan värinen iiris.
 Iirisalue oli valtava, lajikkeita oli varmasti satoja.
 Tässä istun toisessa ideakuvassani. Tästä aion ottaa mallia tulevaan rinnepuutarhaan, tosin siihen ei tule kiviaskelmia mutta tämän rinteen muodoissa on vähän osviittaa siitä mitä haen.
 Rinteitä riitti.
 Muratti kasvoi osassa puutarhaa vihreänä mattona. Tässä varjon puoleisessa oli ihan oma tunnelma. Hiekkapolun vastakkaisella puolella kasvoi peltona karhunlaukkaa mikä oli juuri kukassa. Aika vaikuttava näky sekin.
Kasvitieteellisen puutarhan jälkeen oli hyvä mennä vanhaan kaupunkiin paikalliseen suklaakahvilaan lepuuttamaan jalkojaan. Tulihan maistettua suklaapastaa mascarponetäytteellä kinuskikastikkeella. Voi taivas miten hyvää oli. Siskon jäätelöannos, ei sen makua riitä sanat kertomaan. Eikä annoksen kokoa, ihan hervottomia. Muutenkin koko reissu oli täynnä hyviä makuelämyksiä, huonoa ruokaa emme saaneet missään.

Matkalla kiersimme useamman kirkon, niitä tuntui olevan joka korttelissa. Viimeinen kohteemme oli Auschwitzin keskitysleirit. Hirvittävä paikka mutta on käymisen arvoinen. Maailman historian pahimman joukkotuhon laajuuden käsitti vasta paikan päällä.

Vaikka reissussa oli kiva olla, niin yhtä kiva on palata kotiin. Oli jo ikävä perhettä ja omaa kotia. Ja kaikille kiitos ihanista ja kannustavista kommenteistanne alempiin museopostauksiin.

14 kommenttia:

  1. Oi joi miten upealle näyttää! Auschwitzistä odotan postausta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auschwitzista en ottanut kuin muutaman kuvan, en pystynyt joten omaa postausta en taida tehdä. Parempi jättää mieleen vain kauniit kukkakuvat.

      Poista
  2. Kivoja kuvia, tosin on pakko tunnustaa, että alin kuva varasti huomioni lähes kokonaan. Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaakahvila oli uskomaton paikka, oli suuri valinnanvaikeus mitä tilata. Ja jos se, että tee tarjoiltiin kunnon irtoteenä ja teen sai tehdä omaan kannuun.

      Poista
  3. Ai miten kaunista. Kasvitieteelliset puutarhat ovat todellisia keitaita, jonne kannattaa hakeutua. - Bloggasin eilen Bayeuxin kasvitieteellisestä puutarhasta. - Mukavaa helluntaita!

    VastaaPoista
  4. Sinä sitä kerkeät. Kesken kevätkiireiden ja museon avajaisten oletkin yllättäen matkalla.
    Hyvä niin. Ja jos vinkkejäkin rinnepuutarhaan löytyi, niin opintomatkahan se sitten oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi postauksia voi laittaa tuleman ajastuksella :) Löytyi paljon vinkkejä, muitakin oli kuin pajut ja rinnepuutarha.

      Poista
  5. Varmasti virkistävä matka. En ole koskaan käynyt Krakovan kasvitieteellisessä puutarhassa, vaikka kaupunki on tuttu kymmenien vuosien takaa. Kaikki on muuttunut, enää ei tarvitse syödä hapankaalipaistosta viitenä päivänä viikossa :) Auschwitzissa olen vieraillut ja kertoma kauhutarina on piirtynyt ikuisesti muistiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli virkistävä matka vaikka sattui vuoden kiireisimpään aikaan. Ja mummillekin olisi ollut käyttöä lomani aikana. Ei tarvinnut syödä hapankaalipaistosta, kaaliruokiin en törmännyt missään. Ihan samat löytyy kuin Suomestakin.
      Auschwitz ei hevillä unohdu.

      Poista
  6. Tuolta puutarhastahan saa vaikka minkälaista ideaa. Mielenkiinnolla seuraan, miten rinnepuutarha alkaa edistyä. Auschwitz houkuttelisi minuakin käymään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta hyvää ideaa sain, kivimuureista ja risuaidoistakin. Rinnepuutarha on nyt vähän tauolla, mutta kunhan muun puutarhan kanssa helpottaa niin käyn heti sen kimppuun. Ehdottomasti kannattaa käydä Auschwitzissä jos tulee tilaisuus.

      Poista
  7. Ihania herkkuja niin puutarhaan kuin muuhunkin.
    Käynti Auscwitzissa olisi opettavainen kokemus niille lukuisille ihmisille, jotka tänä päivänä aseita kalistelee. Olen käynyt kahdessa muussa keskitysleirissä, jotka eivät ole aivan yhtä rankkoja, mutta taatusti ovat liittyneet muistiini ilman ainuttakaan kuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhaa ja suklaata, parasta mitä matkoilta voi odottaa :)
      Kyllä jäi mieleen sellaisia kuvia ja matkamuistoja jotka eivät unohdu koskaan.

      Poista

Kiitos kommenteista :)