keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Kasvihuoneen kesäkuosi

Eilen sain pestyä kasvihuoneen. Siinä olikin aika puuha viime vuoden kostean kesän jälkeen. Pesin ensin pinnat fairylla ja hankasin vanhalla tiskiharjalla kaikki alumiiniosat levästä ja sammaleesta puhtaaksi, jynssäsin ja hinkkasin. Seuraavaksi pesin lasit ja myös alumiinit etikalla. Kyllä tuli kirkas huone. Tuhohyönteiset toivottavasti kuolivat samalla.
 Kasvihuoneen seutu on vielä kovin avointa. Värit ovat joko ruskean harmaa tai vihreä. Tilanne on muuttumassa piakkoin kunhan koivut saavat lehtensä.
 Koska kasvihuone on vielä niin kirkas ja täysin varjoton, virittelin tomaatteja varten hallaharson varjostuskankaaksi. Laitoin vieläpä kaksinkerroin kun en raaskinut silputa talon siisteintä ja ehjintä harsoa. Harson takana ja vieressä on vanhat ämpärit joihin laitan pensastomaatit.
 Kasvihuoneen kesävesikausi on samalla avattu. Tosin säiliö on tyhjä koska kukaan ei muistanut laittaa sulkua päälle. Nyt on sulku kiinni, mutta ei vesisadetta eikä sen takia säiliössä vettä. Toisaalta eipä ole vielä kasteltavaakaan niin paljon etteikö vettä voisi hakea sisältä talosta. Kastelukannujen alla olevan ritilän alle laitoin sanomalehteä jotta sieltä ei puskisi rikkaruohoja. Laiskan naisen kitkentää.
 Viime kesänä pinaatti teki huippusadon vanhassa ammeessa. Ammeita on kaksi, mutta toinen menee museoon. Niinpä toin karjakeittiöstä vanhan kattilan ammeen kaveriksi. Molempiin kylvin jo pinaatit, toivottavasti vain ei ole niille liian lämmintä, pinaatti kun ei lämmössä idä.
 Tänään istutin ensimmäiset tomaatit kasvihuoneeseen. Iines taustalla tarkistaa lajikkeet. Kirsikkatomaatteja on lajit "Tiny Tim" ja "Sweet Million " F1. Niiden lisäksi on tavallista tomaattia lajiketta "Moneymaker". Kuusi taimea yhteensä tässä vaiheessa.
 Varjostuskankaan takia en laittanut tomaateille vielä naruja, kangas kun on kiinni siinä langassa mihin tulee tomaattien narutkin. Narut ehtii sittenkin kun otan kankaan pois. Taimet ovat vielä niin pienet että pärjäävät tukikeppien kanssa.
Ja tukikeppiin on hyvä laittaa pyykkipojalla tomaatin nimilappu kiinni. Myöhemmin kiinnitän nimilaput naruihin, en millään muuten muista mikä lajike kasvaa missäkin. Sää on ollut meillä tänään niin lämmin että kasvihuoneen ovi sekä molemmat tuuletusluukut olivat pakko pitää auki. Jotta tuuli ei olisi puhaltanut varjostuskangasta tomaattien niskaan, laitoin kangasta vasten kepit pystyyn. Kepit pitävät kankaan ikkunoita vasten paikoillaan.

Huomenna teen kasvimaalle ensimmäiset istutukset. On aika harvinaista, että kasvimaalle pääsee ennen äitienpäivää. Muistan kyllä jonkun vuoden kun ekat kylvöt teimme jo vappuna. Lämmintä kyllä olisi nytkin riittänyt, mutta maa on ollut liian märkää. Eipä tarvitse kastella.

18 kommenttia:

  1. Wau! Munki pitäis käydä tekemässä kasvihuoneessa kunnon siivous, vasta aloitin kuivanneiden kukkien tyhjentämisellä (yritin siis kuivattaa huonolla menestyksellä kukkia talven). :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvihuoneen siivous on yhtä varma kesän merkki kuin pääskyset. Mulla tuppaa syksyisin jäämään kasvihuone karmeaan kuntoon kun into on lopahtanut.

      Poista
  2. Lasisessa kasvihuoneessa onkin pesemistä, mutta nyt kelpaa sinne istutella jo tomaatitkin. Tuommoinen iso amme on mahtava kasvatusastia. Minä taitaisin kyllä laittaa semmoiseen kukkia. Nyt on kyllä ihanat ilmat,ei voisi parempaa toivoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pesu on aina kova työ kun meillä se on tehtävä käsin hauraiden lasien takia. Ammeessa on ollut joskus kukkiakin mutta nyt meni tylsästi pinaatti. Kehäkukat laitan taas kasvimaalle.

      Poista
  3. Huh huh, oletpa ollut reipas. Tuollaiset ammeet ja muut ihanat vanhat esineet ovat parhaita istutusaltaita. Ja hei, käkikin jo kukkui, eikös silloin ole vanhan kansan mukaan herneiden kylvöaika :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, teillä on kukkunut jo käki! Minä olen kuulostellut mutta ei ole vielä kukuntaa kuulunut. Töyhtöhyypät kyllä pitää meteliään pellon yllä. Herneiden kanssa taidan odotella vielä, tai no, katsotaan vähän mitä ennustavat yölämpötilaksi.

      Poista
  4. No nyt kelpaa kasvien kasvaa siistissä ja puhtaassa kasvihuoneessa.

    VastaaPoista
  5. Tänään olikin jännä päivä, tuntui ihan kesältä kun keskellä päivää pystyi jo pitämään ovea auki ihan ulos asti. Outoa näin talven jälkeen :-D Tuli jo mieleen, että tuplaikkunoita voisi poistaa! Usein ne on mulla vielä koko kesäkuunkin paikoillaan, kun alkukesä on niin kylmä.
    Ihana siisti kasvihuone ja sato jo kasvamassa, tomaattipiirakka-ajatukset saavat veden herahtamaan kielelle. Mahtavaa toimeliaisuutta, ihanat nuo amme ja kasari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan outoa kun näin lämmintä pitkästä aikaa. Parempaa säätä kuin koko viime kesänä. Toimeliaisuutta riittää auringon voimalla.

      Poista
  6. Oletkin ollut ahkera. Nyt on kasveilla hyvä olla, eli voimistua ja tuottaa satoa sitten kesällä. - Mukavaa helatorstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa helatorstaita Pihakuiskaajankin puutarhaan.

      Poista
  7. Voi, kun saisi istuttaa jo nyt tomaatit. Olen pulassa kohta taas niiden kanssa. Hyvin puhtaalta ja kirkkaalta näyttää kasvihuoneesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pulassa alan olla minäkin. Tila loppuu sisältä kesken. Joka vuosi sama juttu.

      Poista
  8. Kyllä näyttääkin kirkkaalle! Olisin tuosta pinaatista kysynyt, että onko vaikea kasvattaa ja meneekö avomaalla? Ajattelin jotain baby pinaattia jota voi ihan salaateissa syödä :)
    Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinaatti on todella helppo, vain kylvää ja odottaa kasvua. Voi kasvattaa avomaallakin, minulla kasvaa parhaiten astiassa.

      Poista
  9. Sinulla on siellä kaikki jo pitkällä. Ihanaa, että saadaan lämmintä lisäaikaa näin keväästä. Vappuna istutin sipulit ja kylvin ensimmäiset porkkanat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin olet ollut ajoissa kylvöpuuhissa. Lisäpäivät lämpöä ei ole koskaan pahitteeksi.

      Poista

Kiitos kommenteista :)