tiistai 26. toukokuuta 2015

Syntymäpäiväsankaritar

Ihan meinasi unohtua! Meillä oli eilen kahdet syntymäpäivät, yhden pojan, ja yhden nuoren kissaneitosen joka täytti tasan yhden vuoden.
 Niin nopeasti se aika menee, että Iineksen viimeisistä pennuista on jo vuosi. Alma, kissaperheen prinsessa sai syntymäpäivälahjaksi ihan oman rasian broilerinjauhelihaa. Ystävällisenä tyttönä tarjosi muillekin eikä itse ahnehtinut kaikkea.
 Tässä on vähän odoteltu Alman ensimmäistä kiimaa. Viikonlopuna se jysähti päälle kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ja niinhän siinä kävi, että jo sunnuntaina oli sulhaskandidaatti pihassa.
"Rapsuta ny ees vähän, tosta leuan alta, jookos?"

Saa nyt sitten Almakin tehdä ainakin yhden pentueen. Niistä olisikin heti kaksi pentua varattuna. Hyvässä kodissa kasvatetuille maatiaispennuille näkyy olevan kysyntää. Iineksen kaikki pennut saivat loistokodin, osasta pentuja saan edelleen uutisia ja kuvia. Miten mukavalta tuntuukaan joka kerta kun sähköposti tai puhelin kilahtaa sellaisen viestin merkiksi.

12 kommenttia:

  1. Voi keikistelevää Almaa :-) Onnea jälkikäteen molemmille sankareille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alma tykkä rapsutuksista, yleensä ollaan iltaisin yhdessä samassa nojatuolissa. Kuorsaus vain kuuluu jaloistani :)

      Poista
  2. Alma on kyllä hyvänvärinen kissa, oikea söpöläinen. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se aika hauskan värinen, turkki on kuin musta ripauksella kultaa.

      Poista
  3. Lämpimät onnittelut suloisille kissoille!

    VastaaPoista
  4. Onnea vaan Almalle:) meillä juhlitaan 10.6 ja 17.6. tyttösten ja Velmun voimin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin että teidän pennut olivat melkein samanikäiset.

      Poista
  5. Myöhästyneet onnittelut kummallekin sankarille. Alma on hyvin persoonallisen näköinen, jälkikasvu on varmasti haluttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saapa nähdä minkä värisiä tulee pennuista, en tiedä onko maatiaiskissoilla mitään logiikkaa värien suhteen :)

      Poista
  6. Oi onnea Almalle. Kaimansa on myös toukokuun tyttöjä. Oletko laskenut minut mukaan pentujen varaajiin? Olen kyllä jo pitkään kaikille mainostanut, että kissanpentu on meille tulossa, vaan vielä ei edes emo odota :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä laittaa, että huomiselle myös nimpparionnittelut. Kauheeta biletystä on nyt Almalla.

      Poista

Kiitos kommenteista :)