sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kirpparilta

Parin viikon kirpparipaikan takia on tullut kierrettyä kirpparilooseja ihan kunnolla. Ostokset on olleet melko vähäiset, alemman postauksen lautaset ja tänään ihan vähän jotain.

Kuten pieni pärekori vitosella.
 Kummitytölle Schleich-varsa. Hinta 1,50e.
 Uusimpia Viherpiha-lehtiä neljä kappalette, hinta yhteensä 2,60e. 
Ja pisteenä i:n päälle ruskea lasikulho salaattikulhoksi. Kulho on muuten aika samaa ruskean sävyä kuin pihasta löytynyt pieni malja. Kotimaiseksi lasiksi tunnistan, hintaa oli 1,50e. Mukava löytö siksikin, että juuri tuon kokoiselle kulholle on ollut tarvetta. Kulho on ihan virheetön, valkoiset mujut pohjassa on hintalapun jämät jotka eivät irronneet hellemmillä konsteilla. Tiskikone hoitaa loput.

Ulkona sataa vettä enkä lähtenyt silti Lahden Piha- ja Puutarhamessuille. Kun puutarhaan ei pääse voinkin heti lukea ostamani lehdet. Yhdessä niistä näkyi olevan vinkkiä juuri nyt puutarhassani akuuttiin asiaan. Siitä lisää ensi viikolla.

8 kommenttia:

  1. Toisinaan kirppiksiltä ei tunnu löytyvän mitään, ja sitten on niitä kertoja, kun tavaraa saa kantaa syli vääränä ja ihmetellä samalla, että miten minä nyt näin riehaannuin :D

    Hienoja löytöjä. Tyttäreni pitää myös noista hevosista, mutta kaupassahan ne maksavat ihan liikaa. Salaattikulho on tosi nätti. Kaunis sävy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se menee, aina ei löydy ja toisen kerran ihan kamalasti. ostelen aina kirpparilta noita hevosia kun vastaan tulee, mukavia pikkulahjoja kummitytölle. Uusina tosi kalliita minunkin mielestä.

      Poista
  2. Hienoja löytöjä. Melkein uusi pärekorikin. Sait sen hyvään hintaan. Syksyllä ostin markkinoilta uuden, se maksioi 25 euroa. Kulhokin on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta pärekorit on aina ihania ja tuo kirpparilta löydetty yksilö oli ihan uuden näköinen :)

      Poista
  3. Hienot löydöt. Meillä on tuon kulhon jälkiruokamaljat vaalenpunasävyisenä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä muistelin että kulhoon on olemassa jälkiruokamaljatkin. Ja mun mielestä kulhosta on olemassa vielä tuota minun kulhoa suurempi versio. Vaaleanpunaisena en ole koskaan nähnyt. Varmasti aika suloiset :)

      Poista

Kiitos kommenteista :)