perjantai 7. tammikuuta 2011

Testing

Enpä muuten tiedä ketään muuta jolla takkuaa englannin kirjoittaminen yhtä pahasti kuin minulla.
En minä siellä peruskoulussa ja opinnoissa ihan surkeimmasta päästä ollut, jos nyt en sieltä toisestakaan päästä. Aika ja kielen käyttämättömyys on kuitenkin tehnyt tehtävänsä, enkä osaa enää yhtikäs mitään.
Kieli ja sormet on solmussa kun pitäisi tietokoneella saada aikaan englanninkielistä sähköpostia uudelle siskolle. Onneksi englanti ei ole hänenkään äidinkielensä, vaikka taitaakin sitä satakertaisesti minuun nähden.
Yritän lohduttautua sillä, että on pääasia että kirjoitan, vaikka joka toisen sanan oikeinkirjoituksen joudunkin tarkistamaan sanakirjasta.

Eli kieliväännökset on edelleen harvinaista herkkua blogissani.
Testattu kuitenkin on.
Uulan pellavaöljymaalia meidän harmaiksi kuluneissa ulkovuorilaudoissa.
Taitaa olla toinen talvi jo menossa tuossa testialueella.
Maali on lätkäisty hetken mielijohteesta aika huonosti raapatulle pläntille.

 Maalin pysyminen on ollut luokkaa erinomainen. Koettu on kuitenkin ääriolosuhteiden talvi ja kesä. Testialue on vielä etelään päin ja ihan tyystin säiden armoilla.
 Osa testimaalista on vedetty surutta seinässä olleen lateksin päälle. Testimielessä myös sellaisen lateksin päälle joka olisi lähtenyt hieman sinnikkäämmällä raappauksella pois. Sekin maali on pysynyt seinässä. Ihan irtonainen taas ei. Tämä antaisikin aihetta siihen riemuun, ettei kaikkea lateksia tarvitsisi saada täysin irti. On ihan silkkaa kidutusta raapata käsin maalit tästä talosta. Sitä paitsi minun vauhdilla homma olisi tehty vasta noin kahdenkymmenen vuoden kuluttua ja ihan niin kauaa en ajatellut odotella talon maalauksen kanssa.
Kyllä se viiden vuoden sisään pitäisi saada maalatuksi.
Värikin on jo päätetty. Kuvan harmaa se saa olla.
 Katsokaas kun talo on ollut ennenkin harmaa. Tuossa sitä näkyy pläntti irti lohkeilevan lateksin alla. Kaunista pellavaöljymaalia joka on kuin häväisty kerroksella muovia.

Pidettäiskös ensi kesänä vaikka talkoot??

15 kommenttia:

  1. Meillä on ensi kesänä talon maalaus tiedossa! Saas nähdä mihin me päädytään. Sitä ennen kuitenkin täytyy rakentaa verantaa sun muuta...

    Ota googlekääntäjä käyttöön! Se on varsin näppärä;)

    VastaaPoista
  2. Meillä on myös sama urakka edessä, minä tosin rappasin jo osan taloa viime kesänä. Uulan petrooliöljymaalilla maalataan ja värinä meillä on ehkä kermanvalkoinen...
    Tuosta englannista, niin minä osaan ihan normienkkua hyvin. Kävin viime tiistaina työhaastattelussa ja siellä piti kertoa englanniksi harrastuksista, minä menin ihan lukkoon ja päästelin suustani jotain ihan yksinkertaisia lauseita. Vähän noloa ;))

    VastaaPoista
  3. Onko nuo kaksi eri Maria ja kummallakin oma talo vai onko yksi Mari ollut hajamielinen..
    (uteliaisuus ei ole hyve)

    VastaaPoista
  4. Mari: Meillä tuskin maalataan ensi kesänä, raaputtamisen puolella vielä mennään. Osa ulkovuorauksesta menee kuitenkin ihan uusiksi heikon kunnon takia. Googlekääntäjästä on vähän huonoja kokemuksia :D

    Mari: Sä olet ollut ahkera! Muun raappaukset on ollut vähän sellaista pala sieltä ja toinen täältä kun en tykkää yhtään siitä. Etkä kyllä voinut osta englantia surkeammin kuin minä!

    Sirkku: Ihan on eri Marit :D Klikkaa nimeä niin pääset kahteen ihanaan blogiin!

    VastaaPoista
  5. Talkoot on hyvä ajatus! :)
    Ihanaa väriä kyllä tulossa..

    Meillä ei maalata taloa, mutta ehkä meillä löytyy jotain muuta puuhaa... ;D

    Kivaa viikonloppua/hääv a nais viikend! ;)

    VastaaPoista
  6. Voi, meilläkin olis kesällä tiedossa tuota maalaamishommaa.. ei yhtään huvittais! Niin paljon kivempi ois tehdä jotain sisäremppaa. ;) Mutta ei kai auta, ku tehdä, ennenku joku keksii museovirastosta tai muualta tehdä valituksen... :/

    Ja mä oon ihan sitä mieltä, että todellakin pääasia, että laitat sitä meiliä, vaikkei nyt niin täydellistä englantia oliskaan. Ilahduttaa varmasti ihan yhtä paljon! :)

    Mukavaa viikonloppua!

    -Päivi-

    VastaaPoista
  7. Miten kaunis väri tuolla alla! Minullakin on sama hidas urakka, lateksin rapsuttelu ja pikku hiljaa maalaus. Olen edennyt seinä kerrallaan. Olen kuullut samaa, että kaikkea lateksia ei kuulemma ole pakko saada pois. Onkin hyvä nähdä nuo sinun testipläntit, miten hyvin on lateksin päällä pysynyt. Eikä se laikullinen lateksi enää talon hengittämistä haittaa.
    Elä harmittele turhaan, siinähän se englanti pikku hiljaa kohenee tarvitsemallesi tasolle kun sitä käytät. Turhan moni tuskailee kielitaidon kanssa, kun kumminkin harva tarvitsee täydellistä taitoa. Onkin hyvä muistaa, miten moni käyttää englantia, jonka äidinkieli se ei ole. Päasia että pystyy kommunikoimaan.

    VastaaPoista
  8. Minä niin tykkään tuosta siniharmaasta..voi että. Meillä kun on tämä talo ulkoapäin suojeltu, niin väriä ei voi muuttaa :( en ole ikinä ollut kartanon keltaisen ystävä, mieluummin sellainen punamulta. Mutta museovirasto ei antanut muuttaa talon väriä :(( kerran sanoin jo miehelle, että ei ne mitään muista, jos sitten vaan maalataan..mutta ei taida kuitenkaan uskaltaa..vois tulla isompikin poru.

    VastaaPoista
  9. Ruusa: No sitä muutakin puuhaa riittäisi!
    Päivi: Meillä ei onneksi ole museovirastolla näppejä tässä pelissä. Jotain avustusta jostain voidaan hakea maalaukseen, mutta ilmeiesti vain materiaaleihin. Olishan sekin jotain!
    Saila: Testipläntti oli hyvä päähänpisto! Ja tuo harmaa väri miellyttää silmää koko ajan vaan enemmän. Tankeroenklantia vääntävää postia lähtee säännöllisesti :)

    Jaana: Mä tykkään kans! Eka talomme oli keltaien ja se riitti, seuraava valkoien ja sekin riitti. Nyt olis sitten harmaan vuoro :)
    Pystyisittekö mitenkään todistamana että talo on joskus ollut muuta kuin keltainen vai onko tosiaan aina ollut keltainen? Itsekään en ole ihan sen ystävä.

    VastaaPoista
  10. Meidän talo on maalattu Uulan pellavaöljymaalilla, mutta alle laitettu sinkkivalkoinen...maalit ollut jo 9 vuotta ja näyttää ettei uusintamaalausta ihan heti tarvita...saattaapi mennä vielä monta vuotta....Huvila taas on maalattu Uulan petrooliöljymaalilla kertamaalauksella....niin ja pellavaöljymaaliin on sekoitettu Uula homeenestoöljy 10%...

    VastaaPoista
  11. Kannatti olla utelias! Kiitos, Katja, kivojen blogien vinkistä!

    VastaaPoista
  12. Mi-Ma: Petrooliöljymaali on harkinnassa meilläkin. Katsotaan sitten kumpaan päädytään.

    Sirkku: Uteliaisuus on aivan liian aliarvostettu hyve :D

    VastaaPoista
  13. Minäkin liputan Uulan pellava tai petroolimaalille! Hyvät kokemukset. Kuivumisaika petroolimaalilla oli aika pitkä, jos oikein muistan. Ja ilmankosteusasia oli tarkka (maalattiin ikkunanpuitteita ja oli liian kosteaa...)
    Hyviä talkoita!

    VastaaPoista
  14. Heips, kiitos vastavierailusta:) Toki saat kopsata hengaripussukan! Tervetuloa uudestaan!

    VastaaPoista
  15. Peurankello: Uulalla on hyvät maalit! Liityinkin jo lukijaksi blogiisi :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)