torstai 27. tammikuuta 2011

Jos navettaan haluat mennä sä nyt,

niin takuulla yllätyt.
Ei reittiä, polkua, tietä ei katua,
ei kujaa, ei väylää ei latua.

Onneksi siellä ei ole mitään mitä tarvitaan.

 Ja jos ihan rehellinen olen, on navetan päädyssä autotallin ovet joista pääsee sisään. Että ihan motissa emme ole lumesta huolimatta. Enemmän huolta aiheuttaa renaavat sähköt. Tällä hetkellä en uskalla laittaa ruokaa lainkaan sähköliedellä (no en tee sitä muutenkaan) jatkuvien sähkäkatkojen takia. Jäisi hoitolapset ja oma perhe ilman ruokaa. Puuhella on pelastanut koko viikon. Kokonaan sähköt on pois korkeintaan kymmenen minuuttia, mutta kun se toistuu tunnin sisään muutaman kerran niin hermot alkaa olla koetuksella ruokien ja pyykkien kanssa. Meidän pesukone on niin kiva että aloittaa ohjelman aina alusta sähkökatkon jälkeen. Pese siinä sitten lakanoita 2,5 tunnin ohjelmalla pari kertaa putkeen :D
No mutta hyvin täällä pärjätään ja eilen pääsin viettämään vapaapäivää. Shoppailtua tuli ja nyt kaapista löytyy arkivaatetta hiukan lisää niiden jo käytössä olleiden yksien housujen ja kahden trikoopaidan lisäksi.

Wihtorilta sain jokin aika sitten tunnustuksen.
Kiitos ja kumarrus, tunnustus on otettu vastaan ja nyt seuraa seitsemän paljastusta.
1. Vaatekaappini tilanne on aika kauhea. Ihan oikeasti siellä on tosiaan ne yhdet housut ja kaksi paitaa joilla kehtaa liikkua ihmisten ilmoilla. Tai eilisen jälkeen kolmet housut ja neljä paitaa.

2. Kengistä ei sen enempää muuta kuin että tarttis tehrä jotain.

3. Olen intohimoinen pyykinpesijä.

4. Inhoan silittämistä.

5. En pidä voimakkaan tuoksuisista pesu- ja huuhteluaineista.

6. Kuivausrumpuni sanoi tänään sopimuksensa irti urhean 14 vuoden palvelun jälkeen.

7. Ja sekös ketuttaa.

Tämä pitäisi ohjeiden mukaan laittaa eteenpäin 7 blogiin.
Mutta kun olen laiska näin päiväkahvi(tee)aikaan niin ojennan tämän ihan jokaiselle lukemalleni blogille.
Olette kaikki omalla tavalla ihania ja päivän pelastajia!

Mutta nyt hörpin teeni pois ja yritän ehtiä selata bloginne uusimmat kirjoitukset läpi.
Meinaa vähän työ ja tämän viikon kirpparipaikkahässäkkä häiritä harrastusta!

Mukavaa loppuviikkoa!

16 kommenttia:

  1. Mukavaa viikonloppua itsellesi! Olipa kiva kirjoitus! Ja tuo vaatetilanne oli niin tuttu muutanman vuoden takaa. Onneksi sille on nyt voinut tehdä jotakin.

    VastaaPoista
  2. Mä haluan kans yhden tollasen navetan, kiitos! Ihan vaan, jotta voisin järjestää siellä kivoja kesäjuhlia. :D

    Mukavaa viikonloppua!

    -Päivi-

    VastaaPoista
  3. Tarleena: Hyvä kuula että vaatekaapilla ja sen sisällöllä on toivoa :)

    Päivi: Kesäjuhlia tässä olisi kyllä tiedossa, mutta kuka siivoaisi sitä varten navetan yliset?? Taas olisi talkoiden paikka :DD

    VastaaPoista
  4. Vähäks ihana navetta !
    Meillä ei ole kuin semmoinen puuhökötys, johon oli aikoinaan mahtunut kaksi lehmää (tai yksi sika:)

    VastaaPoista
  5. wihtori: Meitin navetassa on paikka peräti 28 lehmälle! On sikalaa ja muuta mukavaa :)))
    Mutta eihän tuolla nykyään ole oikein mitään virkaa. On varastona ja tuulensuojana lähinnä.

    VastaaPoista
  6. Tuollaisen navetan minäkin tahtoisin..

    Niin ja blogissani on jotain sinulle!

    VastaaPoista
  7. Tellihani: Kiitos, pompsasen noutamaan :)

    VastaaPoista
  8. Komea navetta! Meidän navetta kaipaa kipeästi maalia... Onnea tunnustuksesta!

    VastaaPoista
  9. Kiva navetta! Meidän omassa on tilaa kolmelle peltilehmälle... Vähempikin riittäis, mut mies on autokeräilijä. Hempsukka sentään, voishan sitä rahaa laittaa johonkin muuhunkin, vaikkapa sisustukseen! :D

    VastaaPoista
  10. Mari: Niin kaipaisi meilläkin, toinen pitkä seinä joka on sopivasti etelään päin! No tiiliseinä ei kaipaa, mutta hirsinen osa kaipaa.

    Sissi: Tuolla asustaa vain yksi auton raato, Vanha Rouva, miehen ykkösvaimo josta tein joskus oman postauksenkin :)
    Ja totta sisustuksessa raha olisi paaaaljon paremmin käytetty :D

    VastaaPoista
  11. voih, tässäki pihassa on ollu joskus kauan sitten kivi navetta, sitten se oli palanut poroksi :(
    Navettaan olis hyvä säilöä kaikenlaista..
    Onnea teidän navetalle :)

    VastaaPoista
  12. Jaana: Onko teillä edes raunioita jäljellä? Olen kerran ollut häissä jossa vihkiminen oli navetan(?) raunioissa. Olihan upea paikka.

    VastaaPoista
  13. "Lunta, lunta, eikä se ole unta"; ihan samat lallatukset on täälläkin käynyt mielessä. Saisi jo riittää tälle talvelle!

    Heh, teidän lumen saartama navetta on itseasiassa tosi herttaisen näköinen. Onneksi se ei tosiaan ole hyötykäytössä; mutta hei;lumikengillä pääsee kuulema näppärästi, oletko testannut;-)?!

    Mukavaa iltaa ja loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  14. Aamunkukka: Lumikengät olisi olleet tänään tarpeen kun vein linnuille ruokaa. Upposin umpihankeen haaroja myöten. Oli hiukan hankalaa se eteenpäin meno :D Mukavaa iltaa ja loppuviikkoa sinnekin :)

    VastaaPoista
  15. Heissan!
    Ja kiitos todella mielenkiintoisesta illasta blogisi seurassa.
    Yli neljä tuntia olen nyt(+ tauot)tätä lueskellut. =)
    Hauskaa on ollut ja todella mielenkiintoista.
    Monta vuotta minua vaivannut asiakin selvisi sivujesi kautta. ;)
    Olimme aikoinaan, vuonna 1986, ex-mieheni ja vanhemman poikani kanssa matkalla sielläpäin Suomea ja kävimme jonkin kartanon pihassa, en vain kuolemaksenikaan ole muistanut minkä. No, sehän oli tuo Urajärven kartano. =)
    Ystäväni korvakorujen salaisuus myös selvisi.
    Olivatko ne keittiössäsi olevat opastaulut Martta Wendelinin käsialaa?
    Tästä on hyvä jatkaa.
    Onneksi eksyin tänne!

    VastaaPoista
  16. SatuSanna: Tervetuloa lukemaan blogia! Ihana kuulla että mukavaa on ollut ja näin se nähdään että blogeista on hyötyäkin :) Opetustaulut on kai jonkun muun kuin Wendelinin käsialaa vaikka hyvin samankaltaisia ovat hänen töiden kanssa. Joskus selvitin netistä kuka tekijä on, mutta nimi on jo unohtunut.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)