maanantai 3. tammikuuta 2011

Leikkihuone

Nyt tästäkin talosta löytyy erillinen leikkihuone. Elämme ensimmäistä kertaa elämää jossa makuuhuoneita on riittävästi leikkihuonetta varten. Nuo meidän kultaiset pienet pojat kun haluavat edelleen nukkua yhteisessä makuuhuoneessa.
Leikkihuone on työtäni ajatellen näppärästi tuvan kupeessa. Sisäänkäynti tuvasta. Huoneesta löytyy kaikki ne lelut joita hoitolapset saavat käyttää. Pikkulegot ja muut tärkeät yksityiset lelut jäi vielä poikien makuuhuoneeseen joka on nyt yksityisaluetta.
Ainakin tämän ekan työpäivän perusteella voisi sanoa että tupa ja leikkihuone riittää leikkitiloksi.
Siirsin myös kaikki kovasivuiset kirjat leikkihuoneeseen. Poikien kirjahyllystä on tila loppunut jo aika päivää sitten ja tällä tempulla sain kaikki kirjat esille. Lasten kirjoja kun olen alkanut ostamaan jo 20 vuotta sitten vaikka vielä ei ollut tietoakaan omista lapsista. Nyt kirjoja on ollut ilo lukea omille lapsilla eikä kaikkia ole tarvinnut lainata kirjastosta vaan ovat ihan omia.

Kuinka moni teistä muistaa tuon 90-luvun Tupperwaren muotopallon? Väri oli jonkinaikaa tuollainen lilavihreä vaaleanpunaisin kahvoin ja palikoin.
Tuossa meidän pallossa on uusittu takuukorjauksena toinen kahva ja sitä ei harmittavasti saanut enää vaaleanpunaisena, ainoastaan keltaisena joka on se perinteinen väri kahvalle.
 Ennen leikkihuonetta pelit olivat hajallaan ympäri taloa. Yksi peli siellä ja toinen täällä ja kolmas unohtuneena ties minne. Nyt pelejä löytyy kahdesta leikkihuoneen kaapista. Toisessa kaapissa on isompien koululaisten pelejä ylähyllyllä ja toisessa kaapissa on pienten pelit ja palapelit.
 Matkasänky on aikonaan hankittu tytöllemme, sängyllä ikää jo 16 vuotta mutta on edelleen loistavassa kunnossa ja täysin ehjä. Siitä voisi jo sanoa että on hintansa väärti kapistus.
 Pieni pöytä ja tuolit ovat myös aikoinaan tytölle kirpparilta ostetut, eli n. 15 vuotta sitten. Niitä on jo monesti korjailtu ja liimattu, viimeksi eilen. Jos nyt pari vuotta vielä kestäisivät ja sitten niillä voisi lämmittää ulkopataa.
 Tämä kuva on otettu kun leikkihuoneen teko oli vielä vaiheessa. Pojat tekivät pitkän aikaa palapelejä aivan kuin ne olisivat olleet ihan uusia. Yhtään uutta en ole kuitenkaan hankkinut, uutta oli ainostaan se missä niitä säilytetään. Oli hauska nähdä miten uusi säilytyspaikka voi innostaa leikkimaan jo unohdetuilla leluilla. Joten ei yhtään turhaa sisustaa aika ajoin lastenhuonetta uusiksi.
Leikkihuone on muuten valmis, mutta sinne tarvitsee saada yksi jatkettava lasten sänky.
Jos sinulla on myytävänä Lahden seudulta ehjä sänky edullisesti niin ostan pois. Värillä, ulkomuodolla tai liimatuilla tarroilla ei ole väliä, kaikki käy!
Viestiä voit laittaa sähköpostiini katjuskaisen(ät)gmail.com.

Mukavaa työviikko arjen ahertajille!

13 kommenttia:

  1. Kyllä tuollainen huone houkuttelee leikkijöitä hommiin!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa leikkihuone, kyllä nyt kelpaa leikkiä:)

    VastaaPoista
  3. Leikkihuone olis ihan luksusta, tai meidän porukalle soppeli olis vanhan koulun jumppasali. Ei kuuluis mökä eikä heti oltais toisten varpailla (ai eikö muka..?), mut mistäs tähän sen vanhan koulun nappais?

    Ihana juttu että saat tehdä töitä kotoa käsin!

    VastaaPoista
  4. Ihana tapetti huoneessa! Meillä olisi kolmekkin ylimääräistä jatkettavaa sänkyä, mutta taitaa olla liian kaukana :)

    VastaaPoista
  5. Näyttääpä ihanan väljältä, voi että, kyllä muksujen kelpaa tuolla touhuta;-)

    Meillä on muuten tuo sama tupperin muotopallo, ihan puhtaan punaisena ja keltaisilla kuvioilla. Osa niistä on jo kadonnut mutta ne mitkä tallessa on, ovat aivan priimakuntoisia. Ostin sen aikanaan Fidalta parilla eurolla joten oli käytetty, mutta ei miksikään mennyt!

    Tsemppiä arkeen ja iloisia hetkiä!

    VastaaPoista
  6. Älä ihmeessä heitä pöytää roskiin!

    Ostin samanlaisen kirpputorilta aikoinaan 10 eurolla. Tuolit oli ok ja pöytä kulunut. Samana vuonna törmäsin antiikkiliikkeessä vastaaviin: pelkkä tuoli 50e kappale. Artekia katsos. En ole saanut kalustosta mitään muuta selville, mutta aikomuksessa on yhä, koska meiltäkin tuo liikenisi jo myyntiin liian pienenä.

    VastaaPoista
  7. Meilläkin oli aikaisemmin leikkihuone ja muksut nukkui toisessa. Vois toimia nykyäänkin, mutta toisaalta kiva että on ne omat huoneet. Nekin kun kuitenkin joutuu jakamaan.

    Kiva että hoitolapsilla on oma huone ja omille lapsille jää se oma tila. =)

    VastaaPoista
  8. Itse asiassa, tavaroiden paikan vaihtaminen saa aikuisenkin mielenkiinnon! Varmasti hyvässä paikassa tuvan vieressä, kuulostaa ihan ihannetilanteelta.

    VastaaPoista
  9. Sirkku ja MaMMeli: Hyvin siellä on leikit maistuneet :)

    Sissi: Semmonen jumppasali olis unelma!! Lapset sais juosta itsensä uneen pari kertaa päivässä :DD

    Mari: Vähän liian kaukana on :)

    Aamunkukka: Meillä tyttö sai tuon pallon lahjaksi pienenä, pallo on siis ikää jotain 16-17 vuotta. Ahkerasti sillä leikitään edelleen.

    Leena: Apua!! Onneksi en tiennyt pöydän ja tuolien olevan Artekia sillä eihän niillä olisi saanut leikkiä. Kalusto oli ihan priima kun sen ostin 100 markalla, mutta ei ole enää...

    Minttu: Jossain vaiheessa ne omat huoneet on tärkeitä. Sitten meilläkin vaihdetaan heti kun pojat alkaa niin vaatia.

    Saila: Niin muuten on! Ja sitten vielä mies ihmettelee miksi pitää taas vaihtaa senkin paikkaa :D

    VastaaPoista
  10. Kiva leikkihuone, ihanasti tilaa leikkiä!

    Meilläkin on huomattu lastenhuoneen remontin yhteydessä, että lelukaapeista löytyy vaikka mitä "uusia" leluja. Ei tarvitse paljon poikia houkutella lelukaapin siivoukseen :)

    VastaaPoista
  11. Leikkihuone on ihan mahtava juttu, saa sit pitää vähän sotkussakin välillä ja mennä rauhassa nukkumaan siistimpään huoneeseen. ;)
    Oi ja voi kun mekin nyt pian löydettäis se oma koti..
    Mutta siis kivalta näyttää teillä! :)

    VastaaPoista
  12. Tuo teillä oleva lastenpöytä myynnissä:
    http://www.romuritari.fi/app/shop/list/-/open_path/0-00001-00006/cat_id/6

    Hintana: 150€ ja tuolit bongasin jostain 100€ kpl, eli älä vaan polta takassa :D

    Loistavat kaupat olet tehnyt joskus ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)