sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Valtakunnassa kaikki hyvin

Oi mikä viikonloppu. Siskoni oli meillä pitkästä aikaa, naapurissa prinsessa sai prinssinsä ja meillä mies hempeili. Kuvassa jälkimmäisen tulos. Pyykkikallioni sai kalliomaalauksen joka ei hetkahda sateesta eikä tuulesta. Painepesurilla oli kiva leikkiä kun rouva oli tuhlaamassa kaupungilla. Näin ihana mies se täällä Päivänpesässä asustelee.
Siskon kanssa vietettiin mukava lauantai shoppailun merkeissä. Kerrankin löysin jotain itsellenikin. Kaksi aivan ihanaa turkoosia paitaa ja mustat shortsit. Kehtaanpa tässä tunnustaa teillekin, että nyt omistan tasan kolmet shortsit. No parit vain remonttikäyttöön soveltuvat löytyy myös.
Olen todella kehno ostamaan itselleni uutta vaatetta . Yleensä se mitä ostan, tuleekin sitten todella tarpeeseen. Kaapissa ei montaa käyttämätöntä vaatetta ole. Viimeistään töihin lähtiessä täytyy tämäkin homma korjata, sillä suurin osa vaatteistani on vain kotona pidettäviä. Taitaa mennä eka tili vaatteisiin :D
Tänään olen hionut poikien huoneeseen karmilistoja. Sain ne maalatuksikin jo ekaan kertaan. Kuvia saatte kunhan listat ovat seinässä. Se onkin sitten hiukan sellainen systeemi, sillä jouduttiin tekemään listoihin jatkopalat.

9 kommenttia:

  1. Oi mitä arjen romantiikkaa teillä!:)

    Aivan ihanan väriset tunikat!!Tykkään hulluna!!Turkoosi kausi menossa..;)

    Romantiikan täyteistä juhannusviikkoa!:D

    VastaaPoista
  2. Oletpa löytänyt kauniita tunikoita! Ihanat värit! :)

    Ja täällä taitaa olla edessä ihan sama homma noitten vaatteiden kanssa, kun töihinmeno koittaa... Puhkikuluneilla verkkareilla ei taida kehdata..? ;)

    Mukavaa alkavaa viikkoa Päivänpesään! :)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  3. Ruusa: Mullakin taitaa olla turkoosi kausi menossa. Huomaa myös poikien vaatekaapeista :D
    Tuo teksti on kyllä ihana, joka kerta kun ripustan pyykit ulos narulle, seison mieheni rakkaudentunnustuksen päällä :D

    Päivi: Kiitos :)
    Enkä taida kehdata minäkään niillä verkkareilla mitä kaapista löytyy. Onneksi tässä on vielä aikaa.

    VastaaPoista
  4. Tunikat ovat todellakin kivan väriset. Minulla on valkoinen kausi vaatetuksessa (hmm...ja muussakin) menossa. Täytyypä vaihteeksi kokeilla tuollaista turkoosia!

    Ihana mies!

    VastaaPoista
  5. Uuui, ihanan romanttista! :)
    Kivat tunikat olet ostanut, shortseja ois kyllä hyvä olla parit, mutta eipä löydy minun kaapista. ;)

    VastaaPoista
  6. Helena ja Mia: Taisi Ruotsin häät pehmentää miehen päätä :)

    VastaaPoista
  7. No, kerrassaan romanttista :)

    Minä olen myös onneton vaatteiden ostelija. Kotona kuljen välillä niin ihme vaatteissa, että teettää aina töitä löytää jotain fiksua päälle pantavaa kaupunkiin tms.

    Pitäneen syksyn tullen sitten vähän panostaa taas pukeutumiseen.

    VastaaPoista
  8. Siiri: Toisaalta eipä tässä kotonaollessa kummoista tarvitse. Eikä kovin hienoa edes voi pitää päällä kun möyrii puutarhassa tai maalailee jotain.

    VastaaPoista
  9. Voi Kaapo, mä olen missannut synttärit. Onnea näin jälkikäteen!

    Ja onnea tytöllekin!

    Ihana mies sulla:)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)