keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Siivottu sali.

Nyt alkaa olla salin kevätsiivous loppusuoralla. Siniset, 19 vuotta palvelleet sohvat lähtivät navetan ylisille varastoon ja sama kävi sohvapöydälle. Katsotaan josko niille tulee tarvetta tytön muuttaessa kotoa pois. Salissa on nyt ihanan avaraa, valoisaa ja raikasta. Lattiaakin näkyy taas kunnolla ja siitä pidän.Isommat lapset ihmettelivät minne mahdumme istumaan koko perheen voimin. Sopu sijaa antaa, mutta katsotaan nyt. Minä ja mies tykkäämme tuosta valas-sohvasta raheineen. Eikä sillä ole ikää vasta kuin kymmenen vuotta. Vähän väärän värinen se on, mutta sille ei voi nyt mitään. Parempi kuin ne siniset möhkäleet.
Salin runsastuneelle tilalle on myös ihan oikea tarve. Kun tupa remontin myötä sulkeutuu pois käytöstä, on osa sen toiminnoista siirrettävä saliin. Kuten esimerkiksi ruokailu. On paljon mukavampi syödä sellaisen pöydän ääressä jonka tuoleja saa vapaasti liikuteltua. Sinisten sohvien aikaan se ei kunnolla onnistunut.

Ammattikoululle kunnostukseen lähteneistä ovista saadaan ehkä jo tänä vuonna aikaiseksi uudet väliovet. Kunhan joku tekee niille karmit. Tuohon tupaan vievän oven tilalle on suunniteltu pariovia. Yhdet sellaiset meni kunnostukseen, ja jos vain suinkin tuohon käyvät niin vaihto tulee.
Tällaiselta meillä nyt näyttää. Toivottavasti toimii myös käytössä, silmää ainakin miellyttää.



10 kommenttia:

  1. Ihanan avara sali, lattiasta tykkään erikoisesti :)

    VastaaPoista
  2. Teillä näyttää tosi kivalta! Ihan niin kuin olen kuvitellutkin.

    Ja sulla on hieno uusi (sano, että se on uusi) bannerikuva. Itse ottanut?

    VastaaPoista
  3. MaMMeli: Lattiasta tykkään minäkin. Pisimmät lankut hulppeat 7,3 metriä pitkiä.

    Nina: Bannerikuva on uusi ja ihan itse ottama tuolla surkealla Canonillani :D

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana tuo teidän sali. Siskoni, joka minulle tämän sinun bloginkin taannoin näytti, kehui teidän kotia ihanaksi ja ei kyllä siinä asiassa väärässä ollut(näin kuvien perusteella katseltuna).

    VastaaPoista
  5. Onpa teillä ihanan näköistä, sali kuin kutsuu teille kylään;-) hauska nimi tuo valassohva, toihan näyttää ihan kuninkaalliselta lukupesältä!

    Mukavia ja aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
  6. Ihanan näköistä ja kotoista. Projektia piisaa teilläkin, mutta sehän pitää mielen virkeänä :) Meillä on sellainen sanonta, että "aika tavaran kaupihtoo", varmasti siniset sohvat löytävät vielä käyttöä!

    VastaaPoista
  7. Tellihani: Kiitos :) Kyllä siitä tykätään itsekin.

    Aamunkukka: Valassohva tulee sohvan myyntinimestä joka on Moby Dick. Se on kyllä aika pesä ja unettava paikka.

    Niina: Kiitos :) Minusta kotoista pitää ollakin, eikä suoraan sisutuslehtien sivuilta. Vaikka ei kyllä niissäkään kodeissa vikaa ole :)

    VastaaPoista
  8. Aivan ihanan näköistä teillä...lattiakin ihanan värinen ja niin ihana pystyuuni...

    VastaaPoista
  9. Minnariitta: Kiitos:) Uuni on talvisin käytössä joka päivä.

    VastaaPoista
  10. Toi lattia on mieletön! Ihanan paksua, rouheeta lankkua. Love it!!! Ja pönttis... Hitsi, ku oon kateellinen! ;)

    Tosi viihtyisän näköistä! :)

    -Päivi-

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)