keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Sauna

Siinä se on, piskuinen pihamökkimme, sauna. Mökki on ollut myös rengin koti, tai veljeksistä toisen. Onpa se tarinan mukaan majoittanut jopa evakkoja. Paljon on saunan tupa elämää nähnyt. Sauna oli ostaessa "remontoitu" edellisten omistajien toimesta. Tosiasia kuitenkin on, että saunamökki tarvitsisi rajua korjausta. Takana näkyvästä liiteristä puhumattakaan. Siinäpä oma ryysyrantamme ilman rantaa.
Sauna on ollut koko meidän ajan ilman verhoja. Edellisten homeiset verhon retaleet heitin samantien roskiin. Homeen pelossa en uskaltanu uusia laittaa. Nyt saunarakennuksen ilmanvaihtoa on parannettu ja ajattelin, että kesäverhot voisi ainakin olla. Pihakirppiksellä tuli sitten vastaan ihanaa vintagea.
Kuopuksen mielestä nämä on tomaattiverhot, minun mielestä omppuverhot. Harmillisesti verhoja oli vain kaksi kappaletta vaikka tarve oli neljälle. Laitoin sitten surutta verhot leveysssuunnassa puoliksi. Nyt näkyy omputkin paremmin kun verhot ovat kapeammat. Peittävät silti tarpeen vaatiessa ruutuikkunat.

Saunan tuvan saa tarvittaessa lämpimäksi. Hormin edestä on joskus purettu vanha muurattu puuhella pois. Isäni mökiltä saimme irtoversion tilalle. Tykkään tästä sirostakin mallista, nimi on Siro-Maja. Takanurkan vanhat keittiökalusteet on ostettu antiikkiliikkeestä. Niille ei olla tehty mitään, ovat tuollaisenaan jotenkin paremmin saunalle istuvat. Vanha Salora ei enää toimi, mutta kukaan ei saa aikaiseksi kantaa sitä kaatopaikalle.

Lattialle laitoin ensin sinisen maton. No ihan silmiä särki kun katselin sitä noiden verhojen kanssa. Menin uudestaan mattoaittaan ja tein löydön. Äitini kanssa Kouvolan kierrätyskeskuksesta ostettu matto pääsi taas lattialle. Matto on kotikutoinen ja osin villakuteesta. Värit sattuvat olemaan tismalleen samat punainen, oranssi ja ruskea kuin verhoissa. Aika tuuri. Sohvakalusto ja jalkalamppu perittiin edellisiltä omistajilta. Tuo valkoinen pinnatuoli on tarkoitus kunnostaa joskus. Siitä saa levitettyä pienen sängyn.
Saunalla on sentään säilytetty vanhat ovet ja listat. Osa on maalattu ihan nätin vaaleansinisiksi.

Ja osa on valkoisia. Tuolla peilimallilla laitetaan sitten joskus kaikki talon ovet. Ne ovet alkaa olla kasaan haalittuina ja tällä hetkellä ovat ammattikoululla kunnostettavina. Karmien tekijää vielä tarvitaan.
Sitten taas hauska yhteensattuma, ihan ilman tarkoitusta niin vain on osunut. Se on tuossa sivupalkissa. Tänä vuonna on tullut kirjoitettua joko 19 tai 22 postausta kuukaudessa. Äsken sen huomasin, ja ajattelin että antaa ketjun jatkua. Siksipä tämä postaus vasta puolenyön jälkeen.
Edit. No voi että, näin maltillisesti ilmaistuna. Ei tämä tullutkaan julkaistuksi 1. heinäkuuta. Blogger per*****les laittoi sen kesäkuun puolella. No ei se mitään, poikkeus vahvistaa säännön :D






19 kommenttia:

  1. Olet kyllä tehokas bloggaaja! :) Verhot ovat todella pirteät ja matto sopii täydellisesti tyyliin. Mukavia kesähetkiä!

    VastaaPoista
  2. Saunamökki on aivan hurmaava!
    Ihania vanhoja ovia ja hirttä!
    Ja tuo puuliesi...tahtoisi myös noin kauniin yksilön.

    VastaaPoista
  3. Ihana pieni mökki, hella ja ovet. Vanhassa on vain se viehätys, ei voi mitään. Meillä remppa työn alla, uudet ikkunat tulivat eilen...voi kun pääsisi pian sisustamaan.

    VastaaPoista
  4. Teillä on niin ihanat puitteet siellä..kateellinen olen kyllä!

    Itsekin maalta lähtenyt ja sinne se sydän aina takaisin halajaa...ehkä joskus vielä...

    VastaaPoista
  5. Ihana saunamökki! Matto sopii kyllä täydellisesti verhoihin. Seinähirret ja peiliovet ovat tosi kauniit.

    VastaaPoista
  6. Peiliovet taitavat olla samanlaiset kuin ne jotka valitsimme huvilalle. Tuo hella on syötävän ihana!

    VastaaPoista
  7. Voi, kunpa olisikin haalittuna vanhat peiliovet ja teillä vielä jo kunnostettavana <3
    Olet onnekas!
    Meillä nuo ovet on just niin karmeat, kuin olla ja voi.
    Peiliovia haaveilen löytäväni oikean kokoisia, joskus..

    VastaaPoista
  8. Voi, mikä ihana pihasauna!!! Antaisin vaikka toisen munuaiseni tuollaisesta. ;) Ihan mahtava!

    Noi verhot on tosi kivat, symppikset. Istuu juuri sopivasti tuonne saunatupaan.

    -Päivi-

    VastaaPoista
  9. Wau, kivat verhot! Mitä vanhemmaksi käy, niin sitä enemmän rupee tykkäämään kaikesta muustakin vanhasta. Meillä roikkui täällä lastenhuoneessa aidot 70 luvun verhot, äitini ne joskus ompeli keittiöön. Nyt ostin kirppikseltä tytölle varmaan 40-luvun ruusuverhot, kun halvalla sain. Ne ovat joko 'persoonalliset' tai sitten kamalaakin karmeammat, millä silmällä sattuu katsomaan:) Eipähän ainakaan heti tule samanlaisia vastaan tuttavien ikkunoissa. Tytär tykkäsi, että aika hauskat.
    Mukavaa loppuviikkoa! t. Iiris

    VastaaPoista
  10. Ihana Siro-Maja! Ja koko saunamökki myös. :)

    On tämä bloggeri välillä vähän kenkku, mun postaukset tulee monesti ihan milloin sattuu kun en muista julkaisuasetuksia kurkata...

    VastaaPoista
  11. Voi mitä tunnelmaa,aivan ihana saunatupa! Tuollaisen kun saisi...:)

    Helteistä viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Kiitos kaikille kehuistanne :)
    Rakashan tuo sauna tupineen on, kesäisin saunotaan miehen kanssa joka päivä. Nyt on viihdytty tuvankin puolella eikä pelkässä pukuhuoneessa joka on aika ankea.

    VastaaPoista
  13. aivan ihanat nuo verhot.. Ja minunkin mielestä ne ovat tomaatteja :D

    VastaaPoista
  14. Ne on jättiläispuolukoita! Siis niissä hauskoissa verhoissa, hieno löytö!

    VastaaPoista
  15. Voi nostalgisuus!!

    Mulle tuli aivan joku kotimainen elokuva mieleen.

    VastaaPoista
  16. Tellihani: Omituiset hedelmät :D

    Karhin koulu: Nyt taisi täsmätä :D

    nanna: Joku vanha niskavuori jossa vihainen emäntä käyskentelee pihallaan. Semmonen elokuva olis voinut olla tänään. Vein vain auton huoltoon ja hain toisen pois. Miten niiiiiiin helposta saa niiiiiiin vaikeaa.

    VastaaPoista
  17. Voi ihanuus mikä paikka saunoa! Mäkin niin haluaisin meille pihasaunan ja tämä taas aiheuttaa korkeaa kuumetta siihen suuntaan ;)
    Tuo puuhella on i h a n a !

    VastaaPoista
  18. Ai että, maalaisromantiikkaa parhaimmillaan!!

    Verhot on huippihienit, upea löytö.

    Mattoaitta, tahtoisi kanssa sellaisen :)

    VastaaPoista
  19. kati: Minä en voi muuta kuin kehua pihasaunaa. Enää en pois vaihtaisi :)

    Kikka: Mattoaitta on aika kätevä. Sukulaiset tietää, että sinne voi tuoda vanhat mattonsa ja minä tykkään että on mistä valita. Meillä räsymattoja on vähän joka paikassa ja niitä kuluu tai on aina joku pesussa.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)