keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Huomenta katastrofialueelta!

Ei massatulvia tai tsunameja, ihan vaan vettä kuin pienessä suomalaisessa maalaiskylässä, tai yhdessä sen talossa. Aitan kulma on komeasti kylvyssä. Yllättävää kyllä, ei edes niin pahasti kuin viime keväänä. Alimmat hirren ovat kuitenkin mennyttä jatkuvien kevätkylpyjen seurauksena.Yhdellä puolen pihaa vanha viemäriputki hoitelee tehtäviään. Hyvin toimii ja estää veden tulvimisen tielle.
Toisella puolen pihaa on turvauduttu uppopumppuun. Muuten siellä olisi oma uima-allas. Kuopus puhdistelee jo saappaitaan.
Ja kun maalla kaikki osallistuu hommiin, on tämä kaatunut aurauskeppikin päättänyt hoitaa oman osuutensa. Hyvä, hyvä!
Näin kovasti se vesi sitten virtaa kun sitä kerätään useammasta ojasta ja purosta. Onneksi tämä pieni koski ei kuitenkaan ole tontillamme. Voisi olla pojille ylivoimaisen kiinnostava paikka.

Yhteenvetona voisin todeta ettei katastrofiin ole aineksia. Paljon pahempaa pelättiin.
Sisällä talossa sitä sitten hiukan onkin, sairastuvan merkeissä. Kuopus aloitti oksentamisen eilen illalla, eskarilainen yskii keuhkonsa pihalle ja vetyperoksidiblonditeini makaa kuumeessa sänkynsä pohjalla. Äiti toimii sairaanhoitajana. Paahtoleivät kuulemma maistuis joten äiti menee nyt viemään! Pysykäähän terveinä!




14 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista! Hyvä, että edes ulkona kaikki sujuu.

    VastaaPoista
  2. Voi ei, tsemppiä äidille sinne sairastuvan keskelle! Ja potilaille pikaista paranemista- toisaalta, jos jotain hyvää niin onneksi sairastavat samaan aikaan..hyvässä lykyssä olette jo viikonloppuna kaikki taas terveinä;-).

    Mukavia vesileikkejä; uskomatonta vauhtia tosiaan ne lumet sitten suli/sulaa. Mitenkäs paljon teidän kauniin talon ympärillä tällä hetkellä on kinoksia?

    VastaaPoista
  3. Ihana tuo kaatunut aurauskeppi!

    VastaaPoista
  4. Lumipaljoudesta ois tosiaan pelännyt paljon pahempia tulvia, onneksi ei. :)
    Paranemisia!

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti äippä pysyy terveenä! Tsemppiä oksentelujen keskelle.

    VastaaPoista
  6. Kiitos toivotuksista :) Kuopus voi jo paremmin, ruoka ja nestekin on pysynyt jo muutaman tunnin sisällä. Nyt vain toivotaan ettei muu perhe saa samaa tautia. Eskarilaisen ja teinin flunssakin näyttää jo paremmalta, aamuisin on tietysti se tukkoisin olo.
    Aamunkukka: Kyllä talon vieressä on aika kasat lunta, täytyy ottaa kuviakin. Kai ne juhannukseen mennessä sulaa :D

    VastaaPoista
  7. Paranemisia sinne :) Meillä kävi vierailulla mahatauti ja koko perheen se sitten kaatoi. Mies ja esikoinen olivat tosi kipeinä mutta myö muut selvittiin suht helposti. kamala määrä pyykkiä odottaisi pesijäänsä ja talokin on siinä kunnossa että pitäisi imuria vähän ottaa esille...

    VastaaPoista
  8. Tsemppiä sinne tulvien ja sairastelujen keskelle ja tietenkin toivottelen pikaista paranemista ja tulvien laskua!

    VastaaPoista
  9. Loistavaa yhteistyötä aurauskepin kanssa ;)
    Paranemista tupaanne!

    VastaaPoista
  10. Hieno homma tuo aurauskeppi :D Toipumista sinne!

    VastaaPoista
  11. Kyllä maalla on mukavaa♥

    Meilläkin sairastettu kolme viikkoa, tänään saatiin isännän kanssa toiset lääkekuurit poskiontelon tulehdukseen, nuorin neiti lisää astmalääkkeitä ja nyt jo kylällä mahatautia-sitä odotellessa:/

    Mekin ollaan P_Hämeestä... Aina tiiraillut maakuntaa ajellessa näkyykö teijän talon näköstä taloa;)

    VastaaPoista
  12. Vedenpaisumusta täälläkin havaittavissa :)

    Pikaista paranemista sinne!

    VastaaPoista
  13. Toivottavasti teillä jo voidaan paremmin! Ja toivottavasti jaksat itse ruljanssissa.
    Täällä meillä on tänään melkein kuin kesäpäivä, kissatkin siirtyi suosiolla patiolta auringonpaisteesta sisälle retkottamaan. Nurtsi on leikattu äsken, puissa on kukkia ja kaikki rikkaruohot kasvaa rehottaa.
    Nurkissa rehottaa sotkut, sillä lapset ovat olleet lomalla jo viikon, ja vasta 19.4. alkaa koulut. Pienin keräilee siiriäisiä ja muuta kivaa mulle näytettäväksi..
    Hyvää keväänjatkoa sinne!
    Iiris

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)