keskiviikko 26. elokuuta 2009

Vauvan kuulumisia.

Olivieno tuossa jo kyselikin mitä vauvalle kuuluu. No hyvää kuuluu. Pikkuinen on sopeutunut uuteen kotiinsa erittäin hienosti. Ei itke öisin ja suostuu nukkumaan yksikseen tuvassa. Luonne taitaa olla enemmän rauhallisen sorttinen. Vaan auta armias kun kaivat kameran esiin, ei hetkeäkään paikoillaan että saisi napattua kunnon kuvia. Kaikissa kuvissa on jokin hullusti, mutta tässä silti muutama.

Sisäsiisteyttä opetellaan urakalla, pissillä käydään jatkuvasti. Lattioilla ei ole sanomalehtiä ja vahinkoja tietysti tulee. Talouspaperia löytyykin nyt joka tasolta ja pöydältä jotta on heti lähellä. Aika hyvin on silti sujunut, tästä on niin helppo livahtaa ulos ja isommat lapsetkin vievät.
Kaapoa hakemassahan oli mukana kaksi vanhinta lasta nuorempien ollessa mummolassa. Nyt ovat hekin jo tulleet tutuiksi Kaapolle. Ai että miten hauska on juosta yhdessä pihalla, yhtä innoissaan lapset ja koira. Välillä käydään napsimassa pensaista viimeisiä vattuja, Kaapo ahneimpana. En tiedä onko tapa ominainen tollereille, mutta jo meidän edellinenkin tolleri söi marjoja suoraan puskista. Mustikat oli erityistä herkkua. Noutaja tämä meidän vauva ihan selkeästi on. Palloa ja muita lelujaan jaksaa noutaa tosi pitkään ja selvästi nauttii siitä. Ekoja uimareissuja odotan innolla vaikka ne taitaa jäädä suuremmilta osilta ensi kesään.



12 kommenttia:

  1. On se Kaapo kyllä ihanan lutuinen. Meillä Julle on jo jonkin aikaa ollut sisäsiisti, vaikka joutuu olemaan yksin kotona päivisin.

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo alin kuva, ja tosi kauniit silmät teidän Kaapolla:D

    VastaaPoista
  3. Suloinen on tuo teidän vauvanne!

    VastaaPoista
  4. Kaapo on suloinen!
    Piti käydä tuolta aiemmista postauksistasi kurkkimassa ja varmistamassa: Meidän naapurissa on samanrotuinen, viimekesän pentu. Nyt se on jo iso roikale ja vauhdikas ja voimakas kuin mikä. Mahtava koira! Kaaposta tulee siis iso piski! :))

    VastaaPoista
  5. Katri: Mä toivon aikaista oppimista. Onneksi tuvassa on vielä muovimatto eikä lankkulattiaa :D

    Nina: Silmät on kyllä uskomattoman väriset. Saa mun puolesta jäädä siniharmaksi. En kyllä edes tiedä vaihtuuko niiden väri kuten ihmisvauvoilla.

    Vekarus: Samaa mieltä :)

    MariaK: Novascotiannoutajahan tuo on. Toivon kyllä että siitä ei tule kovin isoa, edellinen oli matalampaa linjaa ja niin pitäisi olla tämänkin. Nykyihanne suosii hiukan korkeampaa ja sirompaa linjaa mutta minä en niin välitä siitä. Vauhdikaita ne kyllä on aina!

    VastaaPoista
  6. Hei!

    Todella suloinen koira ja mukava blogi. Jokusen kerran olen käynyt katselemassa, mutta kommentteja en ole aiemmin aikaiseksi saanut.

    Meilläkin harrastaa lansut (landseerit) vatustusta ja muutkin marjat kelpaavat. Myös hevosillemme marjat maistuvat suoraan ämpäristä vatustusreissulta laitumen kautta palatessa.

    terkuin Anu

    VastaaPoista
  7. Tuo on niin luttana tuo teidän vaavi =)
    Mun sydän kuuluu noutajille, mulla olikin ennen näitä pikkukavereita labbis. Jos vielä joskus koira tähän taloon tulee, se on joku noutaja.

    Tsemppiä sisäsiisteyskasvatukseen! Äkkiä ne sen oppii.

    VastaaPoista
  8. Ihastuttava vauva :) Meille tulee lauantaina karvainen kaveri, ei malttaisi odottaa!!

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaikille! Kyllähän tämän kaverin kanssa oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tänään oltiin Kaapon kanssa koulun urheilutapahtumassa kylän urheilukentällä. Voitte varmaan arvata kuka oli kisojen päätähti vaikka sivussa pysyttelikin. Rapsutuksia tuli aimo annos ja totuttelua vähän isompaan joukkoon ihmisiä. Hienosti meni vaikka aluksi mietin etten ota mukaan.

    VastaaPoista
  10. Ai että on suloinen! Se on minusta niin ihanaa kun lapset ja koirat painaa yhtenä joukkona, kaikki yhtä iloisen kahjona!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)