lauantai 19. elokuuta 2023

Elokuu yllätti

 Olen järkyttynyt tällä viikolla kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta tapahtui isossa marketissa kun menin puutarhaosastolle tarkoituksena katsella taimivalikoimaa, tai onko mitään alennuksessa. Ei ollut mitään koska ei ollut enää taimia. Toisen kerran järkytyin instaa selatessa, kukkasipulit ovat saapuneet markettien valikoimiin. Minusta tuntuu, että elän täysillä parasta keskikesää, ei tässä vielä varustauduta mihinkään loppukesään tai ennen talvea tulevaan vuodenaikaan.

Tokihan jos katson puutarhaani, niin elokuinen se on. Satokausi on kiivammillaan, kerään siemeniä varastoihin, tyhjennän kasvihuonetta salaattien kasvatuskulhoista ja menehtyneistä kurkuntaimista. Nurmikko kasvaa silmissä ja kastelun tarve on olematonta. Hortensioiden paras aika on ihan kohta ja monesta kasvista voi jo leikata kukkavarsia pois.

Kaukasiantörmäkukka 'Miss Willmot' on jaksanut kukkia jo monta viikkoa, ainakin kuukauden päivät. Siementaimet ovat olleet toivottuja, mutta vielä jälkikasvua ei ole siunaantunut. Ehkä autan ja kerään tänä vuonna siemeniä talteen kylvöjä varten.

Arvilan alkuperäinen syysleimu voi hyvin. Olen laittanut tätä kahteen paikkaan jotta kanta ei häviä. Jotain opin 2015-2016 tappotalvesta, aina pitää olla kaksi kasvustoa, vähintäänkin. Silloin tämä lähes kuoli, vain pari pientä versoa selvisi ja niistä on muodostunut jo osin näin tuuhea pensas. Toinen kasvaa arboretumissa.
Nimetön salkoruusu pitää yllä puutarhan hempeää osastoa. Tämä kukki myös viime vuonna. Kukat ovat kuin silkkipaperipalloja.
Olen vihdoinkin saanut useamman syysvuokon viihtymään. Tämä on lajike 'White Swan'. Se onkin ainut syysvuokko jonka lajikkeen tiedän, muut on hankittu pelkällä nimellä syysvuokko. Kukka on selkeästi valkoisempi kuin tavallisella syysvuokolla. Tässä kohtaa muuten havahduin siihen, että puutarhassani on yllättävän paljon valkoista kukassa tähän aikaan vuodesta. Valkoinen on hyvä väri, se tasoittaa muiden kasvien ehkä leiskuviakin värejä.
Jossain kohtaa lupasin lisää kuvia koreatörmäkukasta, lajikkeesta 'Cherry Blossom'. Kuten näkyy, valo vaikuttaa paljon siihen miltä kukan sävy näyttää. Auringossa se on kirsikkainen, varjossa tummempi. Tykkään tästä todella paljon siitäkin huolimatta, että törmäkukkien tapaan kukkavanat elävät ihan omaa elämäänsä eivät suostu olemaan rivissä ja säntillisiä. Joukkoon oli eksynyt pari valkoista ja vaaleanpunaista, en raaskinut nyppiä niitä pois.
Pakko laittaa yksi kuva jättikarhunputkesta, se on nyt komeimmillaan vaikka lehdet alkavat jo kellastua. Harmi ettei tämä ole helppo lisättävä. Tai ehkä se on onni, muutoin minulla olisi puutarha täynnä punaista jättikarhunputkea.

Kohta joudun jättämään puutarha-asiat sikseen. Maalipensseli ja juuri valmistunut kirjahylly odottelevat maalaria. Ensin pitää tehdä suojaukset sillä joudun maalaamaan kirjahyllyn paikoillaan. Minulle helpointa olisi ollut maalata osat autotallissa, mutta tämä oli helpointa miehelle joka teki kirjahyllyn ja näin saatiin remontti etenemään vähän ripeämmin. Pitää vain tehdä huolelliset suojaukset ettei tapetti tai muut valmiiksi remontoidut osat tahriinnu.


20 kommenttia:

  1. Vautsi, nyt jo kirjahylly valmiina! Ihan huippua. Siitä huoneesta tulee niin ihana. Omakin unelmani on lattiasta kattoon ulottuva kiinteä kirjahylly.
    Aivan ihan hempukka tuo salkoruusu! Hienon sävyinen.
    Yllättää ja haikealta tuntuu, että kesä alkaa olla lopuillaan. Elokuukin kääntynyt jo loppupuolelle. Ihana tuo Arvilan syysleimu. Onneksi se selvisi! Viisautta on tuo jakaminen useaan paikkaan.
    Jättikarhunputkesta olen kade. Täällä se on onnistunut kukkimaan vain pari kertaa (eikä siemeniä oikein tullut, tai sitten en osannut niitä kylvää). Eikä se ole koskaan noin komeaksi kasvanut. Silloin kun peurat vielä pääsivät esteettä pihalleni, saattoi kukista vain haaveilla poikki syötyä vartta katsellessa. Olisi ihanaa, jos taimia ilmestyisi. Tänä kesänä kävin pihassa, jossa se on kylväytynyt sinne tänne, harvakseltaan kylläkin. Joku kasvoi keskellä hiekkakäytävääkin, kun isäntäpari ei ollut raaskinut kitkeä kaunista kasvia. Tuo olisi ihanne, että siementaimia tulisi sellainen vajaat kymmenen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Remontti etenee, kirjahyllyn runko n valmis, nyt tulee hyllylevyt. Salkoruusu on todellinen hempukka. Jättikarhunputki on kasvanut komeaksi, täytyy kokeilla uudestaan samaan paikkaan, se on varjossa suurimman osan päivästä.

      Poista
  2. Minä ostin viime vuonna Miss Wilmotin, mutta se on tainut kadota. Tajusin vasta nyt. Jos löydän sen, täytyy vaihtaa sen paikkaa. Elokuu on yllättävän pitkällä. Kun perhoset ovat meiltä puuttuneet, ihan kuin loppukesä ei vielä olisi edes tullut. Jättikarhunputken väri on hieno. Ja koko mahtava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miss Wilmot on kaunis, voi mikä harmi jos hävisi.

      Poista
  3. Remontin edistyminen kuulostaa hyvältä ja hienoa, että kirjahylly asettuu paikoilleen maalattuna. Tänään on jollain tavalla tuntunut vahvasti loppukesän /syksyn alun tunnelma, vaikkei vielä haluaisi kesästä luopua.
    Arvilan syysleimu on kaunis ja sitä kannattaa vaalia. On myös hienoa kuulla, että syysvuokot ovat viihtyneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppukesässä ollaan ja siellä syksyssäkin ihan kohta. Onni on ollut aurinkoiset illat jolloin on ehtinyt edes vähän puutarhatöihin.

      Poista
  4. Tänään ilma on ollut pitkästä aikaa viileä ja viesti jo lähestyvästä syksystä.
    Ihana tuo salkoruusu ja kauniisti kukkiva valkoinen syysleimu.
    Tsemppiä remonttiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmää on ollut, ei ollenkaan sellaisia elokuun hellepäiviä. Kiitos tsempistä, sitä tarvitaan loppurutistukseen.

      Poista
  5. Lähellä oleva syksy ei vielä (vai ikinä) laisinkaan houkuta. Mukava määrä kukkia syysvuokossasi, hyvä jos nyt on niille sopivia paikkoja puutarhastasi löytynyt. Omieni kanssa jälleen kerran testailen. Onpa hieno jättikarhunputki, en tiennytkään että noita on punaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jättikarhunputki on punainen, en tiedä onko punaisena muita lajikkeita. Syysvuokko osaa olla ronkeli, montaa paikkaa olen kokeillut huonolla menestyksellä.

      Poista
  6. Cherry Blossom on upean värinen. Hieno on hempeän värinen salkoruususikin. Teillä ei taida olla kotiloja, kun salkoruusun lehdet ovat ehjät ja siistit. Minulla on salkoruusun lehdet ovat täynnä reikiä.
    Remppanne edistyy vikkelässä tahdissa. Odotan kuvia kirjahyllystä. Siitä tulee taatusti hieno.
    Tuntuu ihan oudolta, että ollaan jo elokuun lopussa. Iltaisin on yhä aikaisemmin pimeää, samoin aamuisin päivä valkenee päivä päivältä myöhemmin. Toivottavasti saamme lempeän lämpimän syksyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kotiloita mutta salkoruusut ovat saaneet olla rauhassa, kotiloiden määrä on ollu tänä kesänä niukka, johtuu ehkä meitä riivaavasta kuivuudesta. Tavoite on saada kahdessa kuukaudessa remontti valmiiksi, tai ainakin lähes. Kunhan on ennen lämmityskauden alkua.

      Poista
  7. Elokuussa kesä vaihtuu aina kuin huomaamatta syksyiseksi. Havahduin itse siihen, että yhtäkkiä lämpömittarissa olikin ollut yön alin lämpötila vain kuusi astetta. Tuli kiire kaivaa hallaharsot esille ja nyt olen käynyt laittamassa ne joka ilta paikoilleen, vaikka ennusteissa olisi alimmaksi lämpötilaksi ilmoitettu 10 astetta. Ihmeesti sitä vain joka vuosi huijaa itseään pysymään kesässä, vaikka valmistuvasta sadosta ja hortensioiden kukinnasta jo viimeistään pitäisi huomata vuodenajan vaihtumisen.
    'Cherry Blossom' on todella upea. Nuo tumman punaiset sävyt ovat aina hienoja, kun niiden väritys vaihtuu valon mukaan. Sopivasti auringonvalossa välkkyvät kuin rubiinit, varjoon jäädessään ovat melkein mustia. Kerrottu salkoruusukin on kaunis.
    Aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cherry Blossom yllätti kauneudellaan, ehdottomasti pääsee jatkoo yksivuotisten joukkoon.

      Poista
  8. Kyllä nyt kovastikin alkaa tuntua lähestyvältä syksyltä! Aamulla mittari näytti +7 astetta. Onneksi viikonloppu oli ilmojen puolesta upea!
    Upeita ovat myös tämän hetken kukkijasi, varsinkin tuo vaaleanpunainen kerrattu salkoruusu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmiä aamuja on ollut, olen sitkeästi pitänyt vielä kesämekkoja, en anna periksi syksylle.

      Poista
  9. Olen myös kade tuosta jättikarhunputkesta. Sain omani kukkimaan parina kesänä, mutta tänä vuonna ei enää näkynyt enää mitään. Pidän toivoa yllä, että maassa olisi siemeniä, josta vielä joskus kasvaisi kukkiva kasvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jättikarhunputki itää kai aika huonosti tai sitten en vain osaa. Minua ei haittaisi lukuisat jälkeläiset.

      Poista

Kiitos kommenteista :)