maanantai 11. toukokuuta 2020

Kaunotar ja hirviö

Puutarhassa pumsahtelee päivittäin kukkaan erilaisia kaunottaria. Osaa on odotettu ja osa yllättää. Alla kuvia joistakin kaunottarista.
 Assyrianpikarililja Fritillaria uva-vulpis on istutettu luumulehtoon jo vuosia sitten. Se katosi tässä välissä kunnes tuli tänä vuonna esiin ja jopa useamman kukan voimin. Sama juttu kävi talon edustan penkkiin istutetun assyrianpikarililjan kanssa, sekin oli pari vuotta hukassa kunnes heräsi taas viime vuonna eloon.
 Viime syksynä löysin vihdoinkin vaaleanpunaisen helmililjan 'Pink Sunrise' sipuleita. Taustalla kukkii vielä sinivuokot ja ihan vieressä on keltaista käenrieskaa. Värejä, niitä kaipaan aikaisin keväällä.
Yllätyspioni, ei hajuakaan mikä on ja mistä tullut. Lajike selviää kun joskus tulevaisuudessa kukkii.
 Viime keväänä siirretty tarhakylmänkukka sinnitteli ja selvisi siirron stressistä hengissä. Nyt se kiittää paremmasta kasvupaikasta peräti neljän kukan voimin. Ensin laskin kukkia olevan kolme, mutta eilen huomasin yhden nupun lisää.
 Monsteriesikko kesti sateisen ja märän talven hengissä. Olen hankkinut tämän Tallinnasta ruokakaupasta parisen vuotta sitten. Viime vuonna tämä oli tiheänään kukkaa ja kukki viikkoja, siitä nimi monsteriesikko.
 Ilokseni saan havaita pientä esikkojen lisääntymistä. Tämä liila palloesikko on tehnyt peräti kaksi siementaimea. Ja tässäkin kaverina sitä ihanaa käenrieskaa. Joskus se on rasittava kun tuntuu ettei saa yhtään kuvaa ilman rieskojen mukanaoloa.
Viimeinen kuva on varattu puutarhan hirviöille. Tuleva alppiruusumetsikkö on kuin kaatopaikka. Peitin suunniteltuja kasvupaikkoja halki leikatuilla multasäkeillä jotta heinät kuolevat pois. Ei auta muu kuin katsella säkkejä parisen vuotta sillä haluan päästä helpolla ja välttää liikaa kaivamista juurien täyttämässä maapohjassa.

17 kommenttia:

  1. Aloin heti miettimään, että millähän sitä voisi nuo säkit peittää väliaikaisesti?! Entäs jos syksyllä kärräisi lehtiä peitoksi ja sitten kun on aika perustaa penkki niin saisivat maatuneet lehdet jäädä paikalle, vetelisi vain säkit alta pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno idea! Kiitos <3 Haravoin viikonloppuna käpyjä ja havunneulasia talteen jotta saan ne alppiruusujen katteeksi sitten joskus. Nythän voin peittää muovit tuolla katteella. Ei ehkä riitä kaikkialle mutta haravoitavaa löytyy lisää.

      Poista
  2. Pakko toisinaan sietää monstereitakin, jos aikoo kaunistaa paikkoja ja päästä vähän helpommalla:) Kylmänkukka on niin suloisen pehmeän oloinen, niiden avautumista minäkin odottelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä peittoalueista ei kai pääse koskaan eroon, onneksi Minna antoi hyvän vinkin. Kylmänkukka on hieno kaikkine haituvineen.

      Poista
  3. Kaunottaret ovat ihania. Pressut ym. vaan tuntuvat jotenkin kuuluvan tähän prosessiin. Ennakoit kuitenkin tosi hyvin tulevat kohteet tuolla tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka vuosi on peitettyjä alueita puutarhassa. Syksyllä voin jo kurkata katteen alle joko voisi istuttaa jotain, jos vaikka alennusmyynneistä löytyisi alppiruusuja.

      Poista
  4. Pitäisi joka päivä muistaa tehdä kierros tai kaksi puutarhassa, jotta esiin työntyvät kaunottaret eivät jäisi vahingossakaan huomiotta. Tänään se olisi tosin ollut jokseenkin turhaa sillä koko puutarha peittyi lumen alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin peittyi täälläkin, suurin osa on onneksi sulanut ja puutarha saanut kaipaamaansa vettä.

      Poista
  5. Minnan ehdotus on tosi hyvä pressujen peittämiseen ja tulevaan jatkokäyttöön paikalla. Lila palloesikko ja käenrieska sopivat yhteen sävyjen puolesta :). Kiva, että sait harvinaisemmat pikarililjat takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kuin tilauksesta keräsin katteita talteen viikonloppuna enkä haravoinut niitä ojaan kuten yleensä. Palloesikko ja käenrieska on ärtsy yhdistelmä mutta toimii keväisin.

      Poista
  6. Kuule, tuosta hirviöstäkin kehkeytyy aikanaan kaunotar. Ja minustakin tuo Minnan ehdotus oli loistava. Joskus olen itse peitellyt pressun kuorikatteella.

    Ja tuo valkoinen tarhakylmänkukka on ihan uskomattoman kaunis. Istutin kaksi sellaista viime kesänä pihaani. Vasta nyt lehtiä puskee maasta. Pelkäsin jo, että ne olivat menehtyneet talven aikana, kun kaikilla muilla näytti jo kukkivan. Ehkä ne ovatkin olleet vain hitaalla ja totuttelevat vasta uuteen kasvupaikkaansa.
    Kuvasi jälkeen odotan niiden kukintaa vielä enemmän kuin aikaisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kehittyy kaunotar. Ilmoitin miehelle, että joku päivä tehdään retki Mustilaan, haluan katsomaan heidän ratkaisujaan alppiruusujen istuttamisesta.
      Viime vuonan tuo minunkin tarhakylmänkukka oli tosi raasku mutta siitä se vain kehittyi, hitaasti tulevat kukkaan.

      Poista
  7. Hyvä, että kylymänkukka kesti siirron. Moon takavuasina tappanu siirtämällä isoot siniset mättähät. Osa maitokauppaesikoosta o näköjään aika kestäviä ja innokkahia kukkijoota. Mullaki tiänviären esikot tuntuu viimme vuanna kukkivan liki läpi kesän ja ny taas :) Hirviö on onneksi väliaikaane ja hyvien neuvojen ansiosta viäläki väliaikaasempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään aina kun näen alessa ruokakaupassa kivan värisen esikon ostan sen ja kokeilen puutarhaan. Jos vuoden tai kaksi selviää niin oikein hyvä.

      Poista
  8. Tarhakylmänkukat ei oikein kestä siirtoa isoina kuten Navettapiika kertoo mutta pienenä kyllä kun saa sen pääjuuren mukaan, jos se katkee niin peli on menetetty. Suurissa paakuissa se on syvällä ja katkee herkästi. Eli ihanaa kun sait sen siirrettyä ja se voi hyvin 🤗 Minulla on näitä peitettyjä paikkoja vaikka kuinka paljon ja hyvä idea tuo kuorikate. Esikkosi on aivan ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin onnistua saamaan tarpeeksi juurta mukaan, nostin sen kyllä todella suurena paakkuna. Muutama kivi lisää muovien päälle ja sitten en voi peittää.

      Poista
  9. Ihania puutarhan kaunottaria! Hienoa, että tarhakylmänkukka selvisi siirrosta ja innostui kukkimaankin. Nuppuja saattaa vielä ilmestyä lisääkin. Alppiruusumetsiköstäkin kehkeytyy vielä oikein kaunis. Saitkin jo Minnalta hyvän vinkin muovien peittämisestä.
    Minä olen välillä peittänyt alueita vain paksulla kerroksella sanomalehtiä ja laittanut sitten puhdasta multaa sen verran päälle, että yksivuotiset kesäkukat jaksavat kasvaa siinä. Paperit maatuvat aikanaan eikä tarvitse tonkia muoveja myöhemmin pois. Meillä esim. luumutarhan alue on tehty niin ja aika hyvin sieltä hävisivät kaikki rikat. Ainoastaan pari vahvinta voikukkaa oli jaksanut puskea läpi, mutta nekin nääntyivät, kun kävin aina nyppäisemässä niiden pinnalle yrittävät versot pois. Sen huomasin, että peitetyn alueen reuna kannattaa kantata ja laittaa kanttausojaan pystysuora este estämään ympäriltä katteen alle ujuttautuvien juurien eteneminen. Luumutarhaa ympäröivällä nurmikolla kasvaa mm. valvattia ja juolavehnää, joten olin henkisesti varautunut siihen, että joudun vielä kaivamaan koko alueen talikon kanssa läpi ennen perennojen istuttamista. Sitä ei ole kuitenkaan tarvinnut tehdä kertaakaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)