keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Koristusta kasvihuoneeseen

Kun uusi kasvihuone ei ole edistynyt yhtään, päätin sisustaa jo olemassa olevaa kasvihuonetta. Pieni kantamisoperaatio ja nyt kasvihuoneessa on uusi sisustus.
 Tiilikasvihuoneeseen hamstrattu pieni puuliesi seisoo tiilipedillä pienessä kasvihuoneessa. Ei siinä enää ruokaa pysty laittamaan mutta kattila on silti tulilla. Valmistumassa on tuoksuhernekeittoa ja kahvipannussa valkoista ruusunätkelmää. Uunista voisi laittaa köynnöskrassin valumaan kunhan krassit voi laittaa pihalle.
 Kaikki astiat on kaivettu navetan kätköistä. Kunhan tomaatit voi viedä kasvihuoneeseen, siirtyvät nämä somisteet pois ja tilalle tulee tomaatteja. Jospa niille löytyisi isommat kattilat niin saataisiin tomaattisoppaa.
 Kauniiden säiden kunniaksi ensimmäiset narsissit ovat avautuneet. 'Apricot Whirl' oli kokeilemisen arvoinen.
 Ostin pääsiäiskukaksi kauniin esikon ja siirsin sen puutarhaan. Esikko päätti jatkaa hengissä ja kehitti uuden kukkavanan.
 Ystävältä saatu esikko on kertaalleen jaettu, jakopala kukkii. Kuvasta huomasin, että siinä törröttää ruusun piikkinen oksa, se on mentävä nyppäisemään pois.
Kirjopikarililja on todettu savimaassa viihtyväksi, jaksaa kukkia vuodesta toiseen uudestaan ja joissain kohdin puutarhaa on jopa levinnyt. Rosarion vastaisella kivimuurilla kasvava kirjopikarililja kukki niistä ensimmäisenä. Näitä on muistettava laittaa syksyllä lisää, paljon lisää.

14 kommenttia:

  1. Ihania kukkijoita. Huikeat ovat taas nuo kasvihuonekokkailut. Ensimmäisen kuvan hella todellakin vaatii krasseja uuniinsa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hella on jo pitkään nököttänyt turhaan vajan uumenissa, oli korkea aika ottaa se käyttöön. Paahdettua krassia kasvihuoneen hellan uunissa :)

      Poista
  2. Voi miten söpö hella ja keitokset siinä.
    Minäkin haaveilin joskus kasvihuoneeseeni oikeasti pienestä hellasta ja kuinka keittelisin siinä teetä ja istuskelisin sen lämmössä. Mutta sitten käytäntö tuntui niin hankalalta. Olisi pitänyt rakentaa sellainen kasvari, johon olisi voinut muurata piipun.
    Mutta olisihan tuollainen pieni söpö hella ihana ihan koristeenakin.

    Ja mahtavasti sulla kukkii jo. Mullakin kasvaa tuota 'Apricot Whirl'ä. Sen sävy on niin suloinen.

    Mukavaa viikon jatkoa ja puutarhapuuhia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin puhkipoltettu hella ettei kelpaa enää kuin koristeeksi mutta onhan tuo hauska niinkin. Minäkin haaveilin tulisijasta tiilikasvihuoneeseen mutta sitten mietin että sitä pitäisi käydä lämmittämässä joka päivä että olisi hyötyä, ei siis ole mun juttu koska talon uuneissa on riittävästi työtä. Nyt on ollut hyvät puutarhakelit.

      Poista
  3. Mahtavat keitokset! Hieno hella löysi uuden käyttötarkoituksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin löysi, onneksi ei päätynyt kaatopaikalle.

      Poista
  4. Hienosti sisustettu. Keitokset kuulostavat lupaavilta ja silmissäni jo näen krassien vyöryvän uunista ulos
    Kirjopikarililjat ovat tainneet tykätä menneestä talvesta, sillä ne kukkivat yllättävän runsaina. En edes muista istuttaneeni niin moniin paikkoihin, joista niitä nyt nousee. Luultavasti kasveja siirellessä on tullut samalla muutettua pikkusipuleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy ainakin kokeilla viihtyisivätkö krassit uunin hämyssä. Kirjopikarilijoille oli hyvä talvi, ovat selvästi runsastuneet. Juuri huomasin kun kaivoin piparmintusta jakotaimea että se on kärsinyt pahasti talvesta. Vaan eiköhän tuo valtaa paikkansa nopeasti takaisin.

      Poista
  5. Söpö hella ja hauskat keitokset :). Minun kirjopikarililjat ovat vielä nupussa, toivottavasti aukeavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, keitokset on hyvät ja ainakin tuoksuvat :) Minullakin kaikki muut vielä nupussa mutta tuo kivimuurin yksilö otti varaslähdön.

      Poista
  6. Herkulliset keitokset tulossa. Uuniin ilman muuta krassipaistosta ;) Kaunis narsissi ja söpöt esikot! Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  7. Onpas ihana puuliesi, ja herkulliset keitokset tuloillaan:)
    Ja tuo kaupan kevätesikko, mikä suloisuus! Toivottavasti jää pysyväksi asukkaaksi!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)