lauantai 31. maaliskuuta 2018

Syökööt vaikka kaikki

 Eilen karsittiin pihan suurin omenapuu, koristeomenapuu jonka lajike on tuntematon. Puu on vanha, epäilen sitä lähes satavuotiaaksi. Sitä on aikoinaan leikattu väärin ja myös jätetty leikkaamatta. Meidän aikana puu on saanut kestää leikkaamista ja karsimista muutaman kerran.
 Onni on mies joka suostuu kiipeämään puuhun moottorisahan kanssa. Tällä kertaa kun piti poistaa pari isompaakin oksaa repeämisvaaran takia.
 Oksaa alkaa kertymään maahan. Minäkin kiipesin välillä tikkaille ja karsin oksasaksilla pahimpia tiheikköjä ja kuivia oksia pois. Pitkään varteen kiinnitetty oksasaha oli myös hyvä mutta sen kanssa väsyy kädet vähänkin pidempään sahatessa.
 Työ on tehty. Kuvissa ei näy mutta puusta tuli karsimisen jälkeen paljon ilmavampi ja tasapainoisemman muotoinen. Parille seuraavalle vuodelle jäi vielä karsittavaa, siihen tarvitaan A-tikkaita ja niille en enää suostunut kiipeämään, jalat oli jo muutenkin kipeinä tikkailla jännittäen seisomisesta. Eikä parane leikata liikaa yhtenä vuonna.
Viime vuonna puu kukki runsaasti, leikkaus oli hyvä tehdä välivuonna kun odotettavissa ei ole suurta kukintaa. Puu tekee vihreitä lehtiä, keltaisia pieniä omenoita ja vaaleanpunaisia kukkia joista tulee vanhetessaan valkoisia. Muutaman siementaimen olen ottanut tämän puun jälkeläisistä talteen ihan siksi että ne ovat emopuusta poiketen tummalehtisiä. Pieniä ovat vielä joten kukkien väriä tai omenoiden ulkonäköä ei tiedä toistaiseksi.
Toivottavasti puu ei ottanut liikaa nokkiinsa karsimisesta. Eiköhän sekin tykkää ilmavasta latvuksesta jossa tuholaiset ei niin viihdy. Muutakin toivottavaa on. Jätimme karsitut oksat maahan jänisten takia. Syökööt vaikka kaikki oksat, kunhan antavat olla elävien taimien rauhassa.

12 kommenttia:

  1. Meillä sama suunnitelma huomiselle vanhojen omenapuiden kanssa. Alkutalvesta tuli jo yksi iso oksa alas. Sitä jänikset kävivät pahimman talven aikana syömässä, mutta viime aikoina en niitä havainnut. Liekö etsivät jostain jo parempaa syötävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oksia oli käyty syömässä, huomasin kun kävin katsomassa tilannetta aamulla. Hyvä niin ja muut kasvit saa sitten olla rauhassa. Kunhan kevät hitusenkin etenee niin jänikset siirtyvät metsiin mistä löytyy ruokaa.

      Poista
  2. Täänää oliki pihatöille hiano päivä. Toivottavasti jänissyätit toimii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli upea päivä, ei tuullut yhtään. Tänäänkin on hienoa mutta pieni tuuli enteilee huomista lumimyräkkää. Toivon että jäisi vain pieneksi sateeksi.

      Poista
  3. Hyvä tapa jättää jänöille ruokaa. Vanhasta puusta tulee jo paljon karsittavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli paljon oksia vaikka otettiin vain pakolliset pois. Ohje on että maksimissaan 20% voi leikata, se määrä taisi tulla alas puusta.

      Poista
  4. Meillä on kans vanha omenapuu, joka tekee hirveän makusia omppuja. Sitä ei ole kans varmaan hirveesti leikelty, ainakaan viime vuosikymmeninä, ehkä aikoinaan istuttaja on hoitanut. Olemme säilyttäneet sen lähinnä koristearvonsa tähden ja on haluttu säilyttää pala historiaa ja kunnioitettu suvussa olleen tarhurin ja pihan perinteitä.
    Leikkausta tarvisi kovasti, otimme siitä ison oksan pois kolme vuotta sitten, nyt voisi taas leikata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kaadettiin sellainen puu tästä pihasta, jätettiin torsoksi mikä näkyykin kuvissa aitan vieressä. Torson ympärillä kasvaa humala. Puu oli jo niin huonossa kunnossa ettei siitä olisi saanut leikkaamalla mitään. Mutta ehdottomasti säästäisin puun jos siitä saa leikkaamalla edes jonkunlaisen, omenapuun koristearvo on suuri.

      Poista
  5. Toivottavasti oksat pitävät pitkäkorvat poissa elävien kasvien parista. Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  6. Omenapuun ja puiden leikkaus yleensäkin vaatii "puusilmää". Aikansa kun latvuksen tuijottelee eri suunnilta, niin kyllä se toimintasuunnitelma siitä selkiytyy.

    Otitkos karsittuja oksia maljakkoon hyödettäväksi kukkaan? Leppoisaa Pääsiäisen lopettelua!

    VastaaPoista
  7. Komea puu teillä💚 Hyvä tosiaan jakaa leikkauksia useammalle vuodelle. Voi hitsi minä jo menin polttamaan omenapuun oksat, olisivat joutaneet muuten jänisten ruokalistalle.

    VastaaPoista
  8. Komea puu. Meillä karsittiin kesällä omppupuita urakalla ja luvassa on välivuosi kukinnassa ja sadossa. Mutta pakko se on välillä karsia.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)