torstai 1. maaliskuuta 2018

Kunnon työkaluin kesää kohti

Maaliskuu koitti kohtalaisessa pakkasessa, tänään ei sentään yhtään jäätynyttä pikkulintua lintulaudan alla kuten eilen aamulla. Ruokaa on tarjottu pikkunokille ahkerasti mutta ei sekään kaikkia pelasta.

Kevät on lähellä ja sen jälkeen kesä. Jo keväisiin puutarhatöihin kuuluu kitkeminen. Ja koska minä kuulun siihen lajiin ihmisiä jotka pitävät, tai suorastaan rakastavat kitkemistä on hyvät työvälineet oleellisia. Kaikenmoisia olen kokeillut, osa on ollut hyviä mutta helposti hajoavia, Fiskarsin voikukkakitkin on erinomainen mutta hivenen iso raahattavaksi aina ja koko ajan mukana. Tarpeeni on työkalulle joka kulkee kevyesti kädessä tai puutarhaessun taskussa.
 Niinpä tilasin Sailan Elsan lempituolista itselleni uuden työkalun kitkemiseen. Hieman häiritsevää, että en pääse heti välinettä testaamaan. Mieli on jo hyvin malttamaton puutarhatöiden aloittamisen suhteen. Mutta uusi kitkin vaikuttaa erinomaiselta, elinikäinen takuu, tukeva ja käteen hyvin istuva.
Samaan tilaukseen mahtui muutakin, tarve oli teepusseille joita käytän irtoteen kanssa teekannussa. Meillä on kolme aktiivisessa käytössä olevaa teekannua joissa haudutetaan teetä joka päivä. Näitä pusseja kuluu urakalla ja näin tulee taas testattua uudenlaisia pusseja, ruokakaupassa myytäviin olen ollut hiukan tyytymätön, vaatisi vielä tuotekehittelyä.

Taimikasvatuksessa koin aamulla pienoisen ihmeen, ensimmäiset tomaatin siemenet ovat itäneet vain neljässä päivässä!

* postauksen tuotteet maksettu itse*

28 kommenttia:

  1. Hyvät ostokset. Minustakin on tullut irtoteen suurkuluttaja, kun teekaupasta saa kaikenlaisia kiinnostavia makuja.
    Minulla lipesi tänään ostolakko (eli älä osta muuta kuin ruokaa). Ja sen sai lipeämään kasveihin liittyvät hankinnat. Ylläri. Kunnon työvälineet ovat aarteita puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhakauden alkaessa ostolakko on sula mahdottomuus! Yhdessä kaupassa hypistelin jo daalioitten ja liljojen juurakoita. Sain pidettyä itseni aisoissa enkä ostanut kun ei tiedä onko tulossa aikainen vai myöhäinen kevät. Kitkimen soisin pääsevän tositoimiin mahdollisimman pian.

      Poista
  2. Iik, mitä aarteita! Tuollaiset kunnolliset työkalut kehtaa asetella koristeeksikin näkyville, silloin kun niille ei ole käyttöä. Ja puuvarsi on sekä kaunis, että toimiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuvarsi on hyvä, ja varren metallirinkula on näköjään niitattu, ei ala heti hölskymään kuten halpiskitkimissä. Vaikuttaa muutenkin laadukkaalta vekottimelta.

      Poista
  3. Vaikuttaa oikein pätevältä kitkimeltä. Puinen varsi on aina niin ylellinen :)
    Meilläkin juodaan ainoastaan haudutettua teetä, niitä on nykyään tosiaan vaikka mitä ihania. Meidän viimeisin teekannumme on sellainen, että siinä teräksinen siiviläosa, mihin irtotee laitetaan. Sen voi pestä myös koneessa, itse kannu on lasinen joka myös on helppo pitää puhtaana.Tee aina harmillisesti tummentaa nopeasti keittimen epäsiistin näköiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puinen varsi on hyvä, etenkin nykyään kun muovi on muodostunut isoksi ongelmaksi. Tuollaisesta lasisesta keittimestä olen haaveillut, meillä on vielä vanhanajan posliinikannut kolmea kokoa, pieni, keskisuuri ja suuri. Niissä haudutellaan tee mutta lämpöisenähän se ei pysy kuin hetken.

      Poista
  4. Kiinnitin heti huomioni sanoihisi "hyvin käteen istuva". Se on mielestäni yksi tärkeimmistä kriteereistä puutarhatyökalulle. Toinen on kestävyyden ohella keveys. Hyvillä, kestävillä ja ergonomialtaan käteen istuvilla työkaluilla on yllättävän suuri merkitys puutarhatöissä ja niihin kannattaa kyllä satsata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaan käteen sopivuus on tärkeä ominaisuus. Keveys on myös hyvä kun tekee pitkään työtä niin ei käsi rasitu.

      Poista
  5. Hyvännäköinen työkalu. Voin niin kuvitella, miten paljon polttelee päästä testaamaan ❤ Oih, tomaatin itämisen onnea ❤ Mahtavaa maaliskuuta Sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äsken kävin suihkuttelemassa kylvölaatikot, siellä oli jo monen monta alkua, ihanaa.

      Poista
  6. Katselin tuota samaa työkalua Sailan kaupassa, mutta vielä jäi tilaamatta. Minulla on valtaisa joukko puutarhatyökaluja, kun sekä anopin että omien vanhempieni vempaimet löysivät tiensä meidän kellariin. Rikkaruohohommissa laajasta valikoimasta huolimatta käsiin löytyy aina se yksi ja sama vempain. Käteen istuvuus on olennaisen tärkeä ominaisuus.
    Irtoteetä minäkin nykyisin ostan. Makuja on pilvin pimein ja irtoteekaupoista voi ostaa haluamiaan sekoituksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä voin paljastaa että viikonloppuna on tulossa blogini synttäriarvonta jossa yhtenä palkintona on toinen samanlainen kitkin. Pitää vain ensin hankkia muut palkinnot. Minulla on ollut vastaavia kitkimiä yksipiikkisinä mutta kaikki ovat menneet rikki, toivottavasti tämä uusi on kestävämpi.
      Irtotee on hyvää, valikoimassa on vain mielikuvitus rajana ja omiakin sekoituksia voi tehdä.

      Poista
  7. Komea työkalu! Meillä menee teetä kannutolkulla myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannutee on hyvää, maku on ihan erilaista kuin pussia mukissa liruttaessa.

      Poista
  8. Hei, nyt tulikin ihan uusi työväline eteen. Miten tuo eroaa käytössä esim. harasta tai voikukkaraudasta? Onko näppärämpi tai tehokkaampi? Tai onko jotain muita etuja edellämainittuihin verrattuna? Jämäkältä ja käteen käypäiseltä ainakin näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin että teho perustuu kahteen rautaan jolloin tulee vääntövoimaa enemmän esimerkiksi isojen juurakoiden poistoon, ja kun kääntää toisinpäin voi käyttää pienenä harana. Saaripalstan Sailalla on itselläänkin käytössä tuo sama työkalu ja on tykännyt. Keväällä voin kertoa käyttökokemuksia kun kitkentä on lähtenyt käyntiin.

      Poista
    2. Okei. Odotan postausta aiheesta :) Ehkä laitan omalle ostoslistalle tuon. Hyvä työkalu tekee minkä tahansa askareen mielekkäämmäksi.

      Poista
  9. Tuo näyttää kätevältä. Minä muuten käytän kitkiessä sellaista tavallista metallista perennalapioa. Vähän niinkuin yrittää ottaa siementaimen ehjänä, paitsi se on rikka:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perennalapiokin on hyvä ja yksipiikkinen voikukkarauta. Riippuu rikkaruohostakin mikä työkalu on hyvä.

      Poista
  10. Jännittävä työväline ja olisi mielenkiintoista kuulla, miten se toimii käytännössä. Itse käytän usein istutuslapiota kitkemiseen, toimii järeämpänä työkaluna hyvin savimaassa. Kiva että tomaatinsiemenet ovat itäneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaista minulla ei ole ennen ollut, kiva päästä kokeilemaan miten toimii käytännössä. Piikit on ainakin terävät, jätin muovisuojat vielä paikoilleen. Savimaata on ihan kamala kitkeä, onnistuu parhaiten kun maa on kostea.

      Poista
  11. Voi sinua ♥
    Eikä muuten ole ärsyttävää, että maa on jäässä ja sen päällä vielä lumikerroskin. Ja jäätäkin! Ääh. Olisi niin kova polte päästä jo kaivu- ja kitkemishommiin.
    Kiinnostavaa, meinaat täyttää pussit irtoteellä. Ei tullut mieleeni :-D Ajattelin vain omien sekoitusten tekemistä puutarhan antimista. Mutta tuohan on nerokasta. Mulla on käytössä metalliset pallomaiset teesiivilät, mäkin olen posliinikannun ystävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ärsyttävää joutua vielä odottelemaan. Ja jos näin kylmää on niin odottelua on luvassa vielä viikkoja. Irtoteellä ajattelin täyttää, olen tykästynyt käyttämään kertakäyttöpusseja, sellainen teesiiviläpallo olisi myös hyvä, minulla on joku mutta se jää väljäksi ja päästää muruset välistään kannuun.

      Poista
  12. Tuallaane kitkin oliski varmasti hyvä, vaikka yritän aina ohimennes nyppiä roskat jo hyvin piäninä pois, aina jokku pääsöö kasvamahan kunnolla. Hyvin on taimikasvatus lähteny alakuhu :)

    VastaaPoista
  13. Mielenkiintoinen työkalu, mutta uskoisin, että toimiva, niin pitkät piikit ja tuskinpa Saila huonoja puutarhatyökaluja kauppaisi:) Kyllä nyt taimikasvatusta on enää vaikea hillitä, kun aurinko jo paistaa pitkän tovin, nämä päivät kuluvat nopeaan:)

    VastaaPoista
  14. Jopa sinulla on reippaat tomaatit ja fertiilit siemenet, kuin noin nopeaan iti! Hieno juttu!!

    Hyvältä vaikuttava työkalu ja käteen sopivuus on ilman muuta tärkeää. Taidan mennä Sailan puotiin tutkailemaan myös. Harmillista, kun lumi ja jää häiritsee, kokeilemaan pitää päästä heti!

    Teekannu on täälläkin kovassa käytössä.

    VastaaPoista
  15. Tiedätkö, minulle tuli noista teepusseista heti mieleen, soveltuisivatkohan ne hyvin omien siemenien säilyttämiseen? Toki niille voisi olla teepusseinakin käyttöä. Voisi tehdä teetä omista yrteistä.

    VastaaPoista
  16. Näyttää oikein hyvältä työkalulta. Pitäisi varmaan jo itsekin orientoitua puutarhahommiin, sillä tässä kuussa ne jo tulevat varmasti ajankohtaisiksi. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)