torstai 2. heinäkuuta 2015

Yllätyksiä

Kyllästyttää tai ei, niin saatte taas puutarhan kukkakuvia. Viime vuonna ostin eräältä pihakirpparilta muutaman ängelmän taimen. Kaikki piti olla liilaa, mutta toisin kävi.
 Neljästä taimesta yksi avautuu tällaisena keltaisena muiden kukkiessa liilana. No, täytyy taas kerran sanoa että yllätys ei haittaa, tämä kellertävä on tervetullut lisä luumulehdon tarjontaan.
 Toinen melkein yllätys on tässä. Sain keväällä entisöintikurssikaverilta ämpärillisen (!!) kurjenmiekan taimia, niitä piti kuulemma taas jakaa. Otin taimet kiitollisena vastaan ja nyt taimista on jo yksi kurjenmiekka kukassa. Väri on vähän sellainen wau-efektin aiheuttaja. Osasin odottaa jotain sinikeltaista, mutta hei, tämähän on liilakeltainen, yksi kaunemmista mitä tiedän. Ja se on paljon keltaisesta kukasta minun sanomaksi.
 En tiedä onko kurjenmiekan ulomman terälehden nielulla mitään omaa nimeä, mutta hauskasti siinä kasvaa keltaiset karvat. Niitä piti ihastella lähempääkin tänään.
 Luumulehtoon itsestään ilmestyneet sormustinkukat ovat auenneet kukkaan. Väri on sattumalta ihan sama kuin taustan tuoksukurjenpolvissa. Ne muuten kukkivat aivan äärettömän runsaasti tänä kesänä. Tuoksu tuossa tuoksukurjenpolven puskan vieressä on melkoisen raskas.
 Valkoista kerrottua akileijaa luulin jo menetetyksi sillä se sai keväällä juurellensa seisovaa vettä. Yksi kukka sieltä kuitenkin tuli ja lehtipehko vahvistuu viikko viikolta. Lisäsin juurelle multaa jotta sama ei toistuisi.
Loppuun ihana kuva miten puutarha ja luonto tekee taidetta. Ilmasipulin käppyrä, miten kaunis itsessään näin. Ei tarvita shokeeraavaa väriä, tuimaa tuoksua tai mitään vastaavaa. Vähäeleinen kiekura on itsessään ihan riittävä. Kiitos M tästäkin taimesta.

16 kommenttia:

  1. Kyllä kukkakuvat sopivat hyvin. Ei yhtään kyllästytä. Mukavaa katseltavaa ja ideoita itselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin kukkakuvat sopii, tosin nyt pitäisi löytää sopivan kaariportin/köynnöstuen kuvia miehelle malliksi.

      Poista
  2. Kukat ovat niin ihania, että niitä kyllä jaksaa katsoa. Ei kyllästytä laisinkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina jaksaa, kesä on kuitenkin lyhyt tällä pallonpuoliskolla.

      Poista
  3. Siksi tänne klikkasin, kun luvassa oli kukkakuva ja yllätyksiä, jotakin kivaa siis tiedossa. Ja olikin, monta kivaa!
    Olisiko keltakukkainen ängelmä keltaängelmää tai siniängelmää, molemmissa on keltaiset tupsukukat ja kukkivat tähän aikaan. Tai ehkä lehtoängelmässäkin voi olla kellertäviä kukkia. Siniängelmän lehdet ovat selvästi sinivihreät.
    Oi, kurjenmiekkasi on oikein vanhan oloinen, ns. taatankurjenmiekka on ainakin juuri tuon värinen, ja jokunen vanha tarhakurjenmiekan lajike myös. Noita kutsutaan englanniksi parrallisiksi iiriksiksi (bearded irises), se parta on hyvä nimitys, kun sitä ei muilla kurjenmiekoilla taida olla. Parralliset jaetaan kolmeen ryhmään korkeuden ja kukinta-ajan mukaan (pikku-, helluntai- ja tarhakurjenmiekka), kaikilla on se samanlainen inkiväärin oloinen juuripötkö.
    Sormustinkukat ovat täälläkin ennätyskomeita, kiitos sateisen kesäkuun varmaan. Ihana värimätsäys luumulehdossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin tarkistaa minkäväriset lehdet tuolla ängelmällä on. Hauska lisä se on puutarhaan, nyt minulla on 4 erilaista ängelmää joista jaloängelmä "Elin" on vielä kukkimatta.
      Kurjenmiekka taitaa olla jotain vanhaa kantaa, antaja kertoi saaneensa sen alunperin tädiltään. Lehden juuuressa on liilaa, siitäkin osasin odottaa erilaista kukkaa kuin tavallisella liilalla kurjenmiekalla jonka lehti on yksivärinen. Ja keltainen karva on siis parta. Ja juuripötkö on todella pötkö, osassa taimia se oli mahtavan kokoinen.

      Poista
  4. Ihanat värit yhdessä nuo vaaleanlila ja vaaleankeltainen! Muutenkin ihana kukkapenkki jossa digitaliksesi kasvavat, aijai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eriväriset ängelmät sopii hyvin yhteen. Luumulehdon penkit onnistuivat harvinaisen hyvin :)

      Poista
  5. Useasti kurjenmiekkojen kukintaa saa odottaa jakamisen jälkeen. Sinulla kävi hyvä tuuri, kun sait syksähdyttävän kukan ihmeteltäväksi heti istuttamisen jälkeen.. Tuo "alahuuli" raitoineen on kaunis.

    Minun pihalla sormustinkukat pitävät välivuotta tänä kesänä. Nyt on kukkien aika, joten saa niitä tulla blogeihinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle oli yllätys sekin että siirretyt kukkivat jo tänä vuonna. Siskolta siirsin kymmeniä liiloja kurjenmiekan taimia ja niistä kukki vain kaksi. Tuosta keltaliiladta yksi ja muista ei yhtään. Ihan hyvä saldo siis.

      Poista
  6. Upea tuo kurjenmiekka. Tuollaista väriä en ole koskaan nähnyt.

    VastaaPoista
  7. Mukavaa katsella edes toisten kukkia, kun omat kukkajutut eivät ole ihan menneet toivotulla tavalla tänä vuonna. Mukavia yllätyksiä on ollut paljon, mutta tukahtunut unikkoniitty harmittaa. Tuo kiekura on kyllä jännä! Kaikkea se luonto keksiikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niityt on vaikeita. Mä olen yrittänyt muutaman kerran tehdä enkä onnistu. Vaatisi niin köyhän maan ettei onnistu näiden savimaiden kanssa. Kiekura on kyllä kiva kaiken kukkaloiston rinnalla.

      Poista
  8. Kaunis tuo luumulehto. Ja taatankurjenmiekkahan tuo tosiaan taitaa olla. Lainasin jonkun perennakirjan kirjastosta ja olen nyt tunnistellut pari omaa tähän asti nimetöntä joista toinen oli tuo samainen kurjenmiekka. Ilmasipuli on minusta ihana! Puutarhuriserkku, jolta sen sain, sanoi, että on oikukas kasvi. Eli ei tee läheskään joka vuosi ilmasipuleita. Mutta minulla on tehnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää että on oikukas, voin pitää puhuttelun jos alkaa kiukutella :) Puutarhakirjat on kullanarvoisia. Alkaa vaan olla oman kirjaston valikoima läpikäytynä.

      Poista

Kiitos kommenteista :)