perjantai 3. heinäkuuta 2015

Puutarhakissa

Iineksestä sukeutui tänä kesänä ulkoileva kissa, siis ihan kunnolla ulkoileva. Sisällä käydään nukkumassa hetki, ehkä syömässä ja taas ollaan pihalla. Ja jos minä menen pihaan, on Iines heti jaloissa. Ja sitten kierretään puutarhaa yhdessä. Jos menen kävelyllä, tulee Iines mukana. Jos ulkoilutetaan Kaapo-koiraa, seuraa Iines meitä vähän matkan päässä.

Varsinainen puutarhakissa.
 Luumulehdon kivimuurista on tullut yksi Iineksen lempipaikka. Sieltä on hyvä seurata liikkuuko ojassa tai pellolla sopivia myyriä naposteltavaksi.
Kasassa on sopivasti suuri tasainen kivi päällimmäisenä. Kuin luotu puutarhakissan tähystyspaikaksi. Taustalla puutarhan uusin nurmikko, ja se vihertää. Kostea sää teki nurmen kasvuunlähdölle todella hyvää.

Iines saavutti tänä kesänä isomummon arvon. Täällä kotona kutsumme Iinestä joskus muoriksi sillä tyttärensä Alma on nyt todistettavissa tiineenä. Laskettu aika on n. kolmen viikon päästä. Vähän jännittää mitä tämä muorimme pennuista sanoo, luuleeko omikseen vai antaako olla.

10 kommenttia:

  1. Ihana Iines! <3 Puutarhakissoiksi meidänkin parivaljakko on muuttunut viime päivinä. Ja aamuisin on oven takana tuliaset öisiltä reissuilta odottamassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kissat taitavat syödä kaikki saaliit kun tuliaisia ei ole koskaan portailla. Iines on ainut joka tuo ja nekin on tarkoitettu Almalle.

      Poista
  2. Moi! Ohi postauksen haluaisin kysyä... Eksyin blogiisi "villamaton pesu" -hakusanoilla. Teillä on eteisessä suuri villamatto. Oletko pessyt sen itse vai pesettänyt pesulassa? Meilläkin on eteisessä suuri villamatto ja mietin, josko uskaltaisin sen itse koittaa varovaisesti pestä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme pesseet villamatto itse, yksi oli kerran pesulassa kun oli talviaika ja silloin emme saa mattoja kuivumaan.

      Poista
  3. Enää kolme viikkoa, enää kolme viikkoa, enää kolme viikkoa..... tuskinmaltanodottaa :D

    VastaaPoista
  4. Voi mahdoton:) ihan hirmuisesti odotan minäkin pikkuisia syntyväksi. Saapa nähdä mitä Iines-suloisuus tuumii pennuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin odotellan jo kovasti. Tänään tein Almalle pari pentulaatikkoa mistä valita kun h-hetki koittaa.

      Poista

Kiitos kommenteista :)