tiistai 25. toukokuuta 2010

Raparperipiirakka

Ohje jolla olen jo vuosia tehnyt raparperipiirakkaa. Alkuperäinen on Kotiruokaa-keittokirjasta. Tässä oma versioni:



3/4 dl sokeria

100g voita (salaisuus on voi)

1 muna

1 tl leivinjauhetta

3dl vehnäjauhoja



Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna hyvin vatkaten. Lisää jauhot joihin on sekoitettu leivinjauhe. Itse teen tämän kaiken sähkövatkaimella. Painele taikina leivinpaperilla vuoratun piirakkavuuan pohjalle ja vähän reunoille. Levitä päälle tasaisesti n. 7dl raparperin paloja. Itse tykkään pienistä paloista (max 0,5cm) ja kuorituista raparpereista. Tee muruseos:



50g voita

0,5 dl sokeria

reilu 1dl vehnäjauhoja



Sekoita kaikki käsin jauhomaiseksi muruiksi. Jos ei ole riittävän muruisaa, lisää hitunen jauhoja. Ennen muruseoksen levittämistä ripottele raparperien päälle siivilän avulla n. 1rkl perunajauhoja ja sen jälkeen 1dl sokeria. Lisää päälle vielä muruseos. Paista uunin alatasolla 200 asteessa n. puoli tuntia.

Piirakkaan käy tuoreet tai pakastetut raparperit. Myös tuoreisiin kannattaa laittaa perunajauhoja. Meillä oli viimeksi lisukkeena laktoositonta vaniljajäätelöä ja kyllä oli hyvää! Ei kun leipomaan!
p.s. Nina: ei kanttarelleja :D
Siskoni: Huomaatkos, alan oppia :D

9 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta!!! :) Ja minä hölmö en huomannut onnitella teidän poikia, onnittelut! Luen blogiasi, vaikka en virallinen lukija olekaan, enkä juuri kommentteja ole tainnut jättää..

    VastaaPoista
  2. Täytyypä testata!
    Kiitos ohjeen jakamisesta=)
    Itse tein 2x jo raparperipiirakkaa, mutta toscapiirakan pohjaan ja toiseen pohjaan, josta lähinnä mustikkapiirakkaa teen.
    Tämä vaikuttais kokeilemisen arvoiselta reseptiltä..

    VastaaPoista
  3. Kiitos piirakan ohjeesta. :)
    Mukavaa kesää Sinulle!
    Ritva

    VastaaPoista
  4. Mä tykkään jostain syystä raparperipiirakasta vaikka en muuten raparperista tykkää, taitaa kuitenkin ohje jäädä kokeilematta ja käyn tätini luona syömässä! =)

    VastaaPoista
  5. Kiitos ohjeesta, minulta uupuukin hyvä raparperipiirakan ohje. Raparpereja pukkaa penkit väärällään, mutta ei aina jaksaisi mehua keittää. Uunilämpö kuitenkin varmaan se 200*C ? :)

    Onnittelut 12-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  6. Siiri: No tosian olis hyvä olla sen 200 astetta :DD

    VastaaPoista
  7. Eräs utelias lukija vielä kyselee, että miksi tuo leivinpaperilla vuoraus? Jääkö muuten vuokaan kiinni? Oletko tehnyt siis ihan tavalliseen pyöreään piirakkavuokaan? Pitää tällaisen tumpelon nyt ihan tarkistaa... =)

    VastaaPoista
  8. Anonyymi: Mä vuoraan aina vuuan tuolla leivinpaperilla. Just ettei se pohja jäisi kiinni. Onnistuu varmaan ilmankin :)
    Ja nimenomaan sellainen pyöreä littana piirakkavuoka.

    VastaaPoista
  9. Tähän on pakko jo tämän siskonkin kommentoida. Täysin totta, raparperipiirakka on sun juttu! Mä pysyttelen muissa leivonnaisissa. Toivottavasti sitä herkkua on ensi kerran vierailulla tarjolla :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)