sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Vempula ja linnan arvoitus

Lahden Taidemuseossa oli tänään viimeistä päivää otsikon mukainen koko perheen taideseikkailu. Jotenkin koko juttu oli mennyt minulta ohi, mutta nyt huomasin mainoksen ajoissa, varmaan siksi että tänään oli ilmainen sisäänpääsy. Puolelta päivin sitten lähdettiin.Ihan ensimmäiseksi saimme tehtäväkartan ja sitten vaan selvittämään linnan arvoitusta.
Valtakunnan salin aarrearkku kimalluksineen oli menestys. Eikä edes pelottanut kuten Loihun luola jossa piti tunnustella mistä kolosta löytyisi avain.

Kruunua ja valtikkaa sai kokeilla ihan luvan kanssa. Kuten myös prinsessan huoneen koruja ja peilejä.
Kannatti lähteä. Tällaiset näyttelyt joissa saa myös kokeilla ja koskea ovat minun makuuni. Malttaa olla vilkkaammatkin pojat mukana. Syksyllä näyttely kiertää vielä Heinolan ja Orimattilan taidemuseot. Jos sinne suinkin pääsette niin suosittelen!



3 kommenttia:

  1. Voi, mikä kuva tuo alimmainen;-) taatusti on ollut mielenkiintoinen ja hauska päivä. Juu, ei vilkkaiden poikien kanssa kannata lähteä minnekään,missä ei saa a) liikkua b) pitää ääntä c) haistaa, maistaa ja tutkia;-) tai ainakin hypistellä tavaroita!

    Kivaa alkavaa viikkoa teidän Poppoolle!

    VastaaPoista
  2. Aamunkukka: Oikea kingi :D
    Kivaa viikkoa teillekin!

    VastaaPoista
  3. Wautsi mikä palkinto.
    Meidän tyttökin olisi innosta ihan soikeena =)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)