torstai 30. heinäkuuta 2009

Syömäääään!

Heinäkuun lopulla tulee ruuan valmistukseen rytmin muutos. Enää ei mennä vain jääkaapille ja ryhdytä hommiin. Nyt hommat alkavat kasvimaalta, yleensä perunan kaivamisella. Sujuu suurin piirtein näin: Otetaan ämpäri ja lompsitaan kohti kasvimaata. Huomataan lapion olevan viety. Haetaan lasten viemä lapio milloin mistäkin, tällä kertaa aitan kulmalta. Palataan takaisin kasvimaalle kohteena perunat. Lapio maahan, kevyt nosto ja samalla vedetään perunan varresta ja alta paljastuu mukavia mukuloita. Niitä ämpärin pohja täyteen. Seuraavaksi otetaan kymmenkunta askelta kohti sipuleja, käytetään hetki pohdintaan siitä, mikä olisi tämän päivän ruokaan sopivin. Kun sopiva sipuli on valittu, nyhtäistään se irti.
Ja koska lautasella on mukava olla hiukan väriäkin, poiketaan vielä porkkanamaan ja herneaidan kautta. Saaliiksi saadaan muutama porkkana ja hiukan herneitä. Siirrytään keittiöön.
Keittiössä ähistään ja puhistaan puolisen tuntia ja lisätään jauhelihaan siitä unohtuneet mausteet, ei mainita asiasta kenellekään. Haetaan kasvihuoneesta muutama tomaatti ja varmistetaan, josko olisi avomaan kurkut muuttuneet kasvihuonekurkuiksi koska niiden taimia nimenomaan ostin. Eivät olleet muuttuneet. Jätetään kurkut odottamaan Tuhkimon haltiattaren taikasauvan kosketusta. Palataan keittiöön ja kutsutaan väki syömään.
Olkaa hyvä :)
(kurkut Prismasta)



4 kommenttia:

  1. Olipas vekkulin kiva kirjoitus :)
    Kovasti kelpaisi teidän kasvimaan antimet meillekin. Nooh, haetaan S-marketista, kun tuo kasvimaa on päivittämättä.

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus.Tuotahan se ruuanvalmistaminen oli ENNEN ja ihanaa kun yhä nuoremmat ja nuoremmat ovat sirtymässä omavaraitalouteen.
    Näläkä tuli kun katselen lautasta.

    Hyvää ruokahalua:)

    VastaaPoista
  3. Meilläkin lapset pääsivät mummilassa hakemaan ruokaa 'suoraan pellosta' ja sen jälkeen onkin pojalla ollut ihmettelemistä siinä, miksi me haetaan perunat kaupasta eikä tuosta takapihalta. Ja siemenperunan perään poika vieläkin huokailee. Kyllä maalla on ihmeellisiä asioita.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)