perjantai 31. heinäkuuta 2009

Rekkapojasta kerholaiseksi.

Kuopus sai tänään postia. Tuli ilmoitus kerhosta, ihan oikeasta isojen poikien kerhosta, nimittäin seurakunnan päiväkerhosta. Kerho on kerran viikossa, kolme tuntia ja mikä parasta, täällä omalla kylällämme. Täällä maalla jo 3-vuotiaat pääsee kerhoon jos tilaa on, ja tänä vuonna on. Luulen, että nyt meidän on hankittava ihan oma kerhoreppu ja eväsrasia, sillä kerhossahan tottakai syödään eväät!

Ensimmäisen kerhopäivän koittaessa vaan uskon tilanteen olevan se, että tämä oma pieni punttitakiaiseni pistää jarrut päälle, eikä suostu menemään kerhoon, ei ainakaan ilman äitiään. Toisaalta eskarilaisemme tulee samaan kerhoon, sillä kyläkoulumme eskarilaiset viettävät perjantait tuolla kerhossa. Jospa veljen kanssa voisi jäädä, vaikka onhan 3-vuotias vielä pieni, ainakin äidin mielestä...

Mitä mahtaa äitinsä puuhata joka perjantai kolme tuntia ihan yksin kotona? No en ainakaan aio siivota. Shoppailuun tuo aika on liian lyhyt, mutta juuri sopiva ompeluun, lukemiseen ja muuhun mukavaan.

6 kommenttia:

  1. Kerho kuulostaa kivalta!
    Isoveljen mukana sinne on kiva mennä ja sitten myöhemmin varmaan jo ihan yksinkin, eiköhän se siitä lähde sujumaan!!
    Ja äidin kolmetuntinen kuulostaa hyvältä, muista lupaus, ettet siivoa!!!

    VastaaPoista
  2. Meidän kylällä on muuten sama, mutta aika vain 2h. Siinä ei oikeesti ehdi oikein mitään. Harmillisen lyhyt aika pojasta ja äidistä. ;)

    Muistan kun vein meidän 3v;n kerhoon; sain istua siellä mukana ensimmäiset 2kk, kun poika ei olisi muuten jäänyt sinne! Onneksi ohjaajat oli sitä mieltä että tottakai saan olla menossa mukana. ;D

    VastaaPoista
  3. Esikoiseni kävi viime vuoden kerhoa ja aloitti juuri kolmevuotiaana. Hyvin meni, vaikka alkuun taisi olla melko jännittäviä kolmetuntisia niin äidillä kuin pojallakin. Kolmessa tunnissa ehtii muuten hyvin mm: kahvitella ystävän kanssa, käydä "isosti" kaupassa, blogata :) , no siivotakin...

    Onnea uuden alkuun pienelle kerholaiselle!

    ps: itse valittu eväsrasia ja vaikka reppukin lieventävät varmasti alkoitusta

    VastaaPoista
  4. Täälläkin 3-vuotias pääsee kerhoon. Samanlaiseen seurakunnan juttuun. Se vain on kaksi kertaa viikossa, 2 tuntia kerralla. Luksusta!

    Kerhoreppu ja eväsrasiakin on jo. Enää puuttuu vain kerhotossut ja hyviä ideoita mitä pakata eväsrasiaan sotkupytylle!

    VastaaPoista
  5. Muistelen kaiholla meitin lasten kerhotaipaleita:)
    Silloin elämä tuntui paljon vapaammalta,kuin nyt koululaisten kanssa...

    VastaaPoista
  6. Hieno kuulla, että muuallakin pääsee kolmevuotiaat kerhoon.

    Nanna: Täälläkin oli ennen kahtena päivänä viikossa, nyt enää tuon kerran viikossa. Meillä evääksi kelpaa vaikka mikä tälle kuopukselle, onkin ainut lähes kaikkiruokainen lapsistamme. Käytännössä luulen evään olevan leipä ja porkkana linjaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)