keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Salaista postia ja shortseja.

Minä hätähousu jo ehdin ajatella tuliko meille salaista ystävää, tai kävipä mielessä että jospa vaikka on rapakon takaa! Vaan ehei, ihan kotimainen saatiin, jos paketista voi jotain päätellä. Tänään tuli kirjekuori ja siinä oli tuollainen hevosmaalaussetti, puukynät ja tomaatin siemeniä. Tänään ei vielä paketille mitään ehditty tehdä, mutta lupaan postata ainakin tomaatin siementen elämästä. Taitavat päästä ruukkuihin ja kasvihuoneeseen kunhan ehdimme. Tänään oli keittiö myllerryksessä, myöhemmin saatte tietää miksi :)
Kiitos salainen ystävämme!
Koska tänä vuonna on tultava kunnon kesä, näin olen siis päättänyt, tarvitsevat pojat tietysti shortseja. Niitä löytyi turkoosit Lindexiltä, oranssit ja beiget H&M:ltä. Turkoosit olivat ilmeisesti juuri saapuneet, yhdet per koko että todella nihkeästi. Henkkamaukaltakin oli suurin osa valikoimasta jo myyty, onneksi edes oransseissa koot täsmäsi poikien suhteen. Beigejä ei enää ollut 5-vuotiaan koossa.

Rymypetterit samiksissa innostuivat poseeraamaan kameralle. Keinutuolivanhus saa kyytiä kerrakseen. Poikien hupparit popilta ja ovat muuten aivan ihanat, pojat haluaa ne päälle samantien kun kaappiin ilmestyvät pesun jälkeen.



3 kommenttia:

  1. Ihan veljeskuva! :)
    Noita turkooseja shortseja pitää hakea meillekin, oranssit on jo haettu. ;)

    VastaaPoista
  2. Hyvä että olet päättänyt tulevan lämpimän kesän, eiköhän se sitten usko=)

    Ihanat pojat ja hupparit!

    VastaaPoista
  3. Mäkin olen päättänyt, että tämä kesä on lämmin!!!!!
    Ihanat samikset!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)