sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Sormet syyhyää.

Nimittäin päästä hommiin puutarhaan. Vuonna 2005 kun ostimme Arvilan, oli piha lähestulkoon viidakkoa. Nurmikkoa kyllä oli, mutta sekin kasvoi pientä nokkosen tainta. Marjapensaita ei oltu hoidettu ja kukkapenkit olivat vähän niin ja näin. Korostan etten itsekään ole mikään täysinoppinut viherpeukalo, kunhan jotain puuhailen. Ja puuhailtu on. On saatu kasvimaa, muutama omenapuu, on marjapensaita ja kukkapenkkejä. Lisää tulee pikkuhiljaa.

Tuleva kesä aiheuttaa pieniä paineita. Vanhin lapsista pääsee ripille ja toiveissa olisi juhlat puutarhassa. Edellyttää hyvää säätä ja kaunista pihaa. Toistaiseksi kasvimaakin näyttää kuitenkin tältä: Vaan siemeniä on jo hankittu kukkaloistoa varten. Kehäkukka ei ole vielä koskaan epäonnistunut, joten sitä reilusti :) Joukossa ihan uusiakin tuttavuuksia, toivottavasti edes joku kasvaa.

Kasvimaatakaan ei ole unohdettu. Tämä määrä ei riitä, tarvitaan lisää herneitä, porkkanaa ja salaatteja. Lisäksi tulee ainakin lanttua, sipulia, kukkakaalia ja valkosipulia. Kasvihuoneeseen laitetaan kurkkua, maissia ja tomaattia. Niitä kaikkia päästiin maistelemaan jo viime kesänä. Hyviä olivat ja mikä parasta, tiedämme tarkkaan miten ovat kasvatettu. Meillä lannoitteena on kanankakka.


Oman maan sipulia riittää vielä hetkeksi. Viime vuoden sato oli komea ja maku hyvä. Aika moni läheinen sai osansa, toivottavasti ovat maistuneet :)




4 kommenttia:

  1. Voi vitsi olen kade sulle!

    En ole mikään puutarhapeukalo, mutta jos olisi oma puutarha ja aikaa vuosikausia, kyllä mullakin olisi ryytimaata, kukkasia ja marjapehkoa...

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, mäkin haluaisin oman kasvimaan, mutta meidän piha on niin pieni ettei mahdu. Nykyään nämä kaupunkien myymät tontit kun ovat niin pikkuiruisia..

    VastaaPoista
  3. Meillä on kanssa ajatuksissa tehdä pieni kasvimaa pihan perälle :) Jotain kukkiakin haluaisin laittaa. Muutettiin tähän vasta viime syksynä joten en oikein tiedä mitä tuolta lumen alta paljastuu vaikkakin olen täällä kyläillyt aiemmin tiheään kun on miehen lapsuuden koti :)

    VastaaPoista
  4. Marika: Meillä oli kaupungissa pienellä tontilla semmoset piskuiset lavat, sai lapsille muutaman porkkanan ja herneitä :)

    Heidi: Kannattaakin odotella ainakin yksi kesä ja katsella mitä tontilta löytyy ja nousee esiin. Kaikki pihalta löytyvät kasvit kannattaa hyödyntää koska niistä tietää että ainakin ne menestyvät.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)