tiistai 17. maaliskuuta 2009

Kevätväsy lämmittämiseen.

Aina keväisin se iskee, ei jaksaisi. Nimittäin kasata puita liiteristä koreihin, nostaa koreja maitokärryihin, työntää kärryjä talolle, nostaa koreja kärryistä kuistille, siirtää koreja kuistilta sisälle. Laittaa klapeja uuneihin, repiä sytykkeitä, sytyttää, vahtia uuneja, lisätä puita, kohennella tulta, tarkkailla, tai sulkea peltejä. Ei vaan jaksaisi. Syyskyyn lopulta astihan sitä on taas tehty, lämmitetty taloa puilla. Sähkölaskussakin sen huomaa, kohtuullisia ovat vaikka asumme lisäeristämättömässä hirsitalossa. Puita saamme omien maiden puista riittävästi, kunhan joku ne ehtii ja jaksaa tehdä. Tällä hetkellä on onneksi hiukan helpompaa. Kakluunista, kolmesta pönttöuunista, avotakasta, leivinuunista ja puuhellasta on yksi pönttöuuni poissa käytöstä. Ei huonon kunnon takia, vaan siksi että tuo huone on remontissa.

Tältä näyttää salin pönttöuuni. Emme tehneet rapistuneelle ulkokuorelle mitään, koska jossain vaiheessa on edessä sisustan uudelleen muuraus, korjataan sitten ulkokuorikin samalla.
Vanhempien makuuhuonetta paahtaa komea kakluuni, korkeutta ihanuudella komeat kolme metriä. Makuuhuoneen tapetti ja väritys ovat muutes aika karmivat. No, remonttia odotellessa ja niistä viis. Uuni toimii ja lämmittää. Huone on alunperin ollut talon toinen sali.
Isännän huoneessa, eli työhuoneessa on avotakka. Kuitenkin varaava sellainen. Tässä huoneessa ei tällä hetkellä olekaan muuta lämmitystä kuin tämä takka.

Ehkä minä vielä jaksan, eihän sitä tarvitse kuin kesäkuun alkuun asti ja siitä sitten vasta syyskuussa...


5 kommenttia:

  1. Meillä tehdään tätä samaa,löytyy 3 pystymuuria,1 porinmatti,1 leivinuuni ja 1 puuhella. Kylmimpänä aikana kaikkiin tehdä valkeat,nyt kevättä kohti pääsee vähän vähemmällä. Oi sitä iloa,kun valkea syttyy ensiyrityksellä (ja niitä päiviä riittää,kun ei syty).
    Ootte kyllä sitkeitä sissejä,kun noin pitkän kauden jaksatte polttaa. Iso hatunnosto ja tsemppiä,kevät keikkuen jo tulee :)
    -rouva Huvikumpu-

    VastaaPoista
  2. Vielä on nuo lakupötköt uunin koristeena ;)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa näin kaupunkilaisen näkökulmasta tuommoinen puulämmittely=)

    Minua aina pelotti edellisessä kodissa ihan jo takankin kanssa että milloin voi laittaa pellit kiinni, ettei tulisi häkää ilmaan. Tosi vähän tuli tuon asian takia lämmitettyä=/

    VastaaPoista
  4. voi, oispa meilläkin pönttöuuni...Vaan ei ole kun leivinuuni ja takka makkarissa. Niitten varassa tai lähinnä leivarin, ollaan oltu koko talvi, patterit on pois päältä kokonaan. Saapi kyllä tuota puuta poltella ihan kiitettävästi, jos ei polta niin se kostautuu erittäin kylmänä aamuherätyksenä :(

    VastaaPoista
  5. Heidi: meillä on patteritkin päällä, siellä missä sellaiset vaan on. Pakko pitää sillä huoneet ovat isoja ja lattiat kylmiä.

    Pirpana: Lakupötköt on paikoillaan, seinät maalasin, mutta uuni sai vielä olla ja odottaa sitä isoa remppaa. Tuu kattomaan ne vihreät seinät :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)