sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Messuilla Lahdessa

Lahden Pihapiirimessuille pääsin messujen viimeisenä päivänä. Sopiva päivä sillä lauantai meni puutarhassa ja sunnuntaina sain ystävän kaveriksi messuille. Lahden messut eivät pettäneet vaikka odotukset olivat korkealla.
 Porkkalan kartanon puutarhan myyntipistettä ei tarvinnut etsiä, se oli heti messuille tultaessa kohdalla. Entuudestaan tiesin, että tätä pistettä ei voi ohittaa ostamatta jotain. Ostin sinisenä kukkivan kellokärhön etten vain jää ilman. Kotiin lähtiessä oli pakko ostaa vielä mustaselja joka jäi kaihertamaan mieltä. Arka kasvi mutta kuuden euron hinnalla olen valmis kokeilemaan.
 Lahden Puutarhaseuran piste oli koristeluiltaan kauneimpia, juuri sellaista josta minä pidän. Käytetty vanhaa yksinkertaisesti.
 Tommolan tilalta ostin vaaleanpunaisen ruusunätkelmän. Valkoinen minulla jo on mutta ruusunpunainen on ollut haussa. Taisimme ostaa ystävän kanssa samanlaiset.
 Tajusin juuri etten ottanut yleiskoristelualueelta yhtään kokonaiskuvaa mutta jos sanon kuusimetsä, niin kaikki tiedätte miltä se näytti. Erittäin onnistunut mielestäni. Tämä ruosteinen romuläjä paljastui tarkemmin katsoen taiteeksi. Tuollaisen räjähtäneen ja hyljätyn robotin voisin ottaa puutarhaani koristeeksi.
 Vinkkasin heti nuoremmalle pojalle, että tällaisen äiti haluaa rinnepuutarhan lehdille lepäämään.
 Kauniit hortensiat ikuistin vain kuviin, pinkki olisi minun värinen jos hortensian ostaisin.
Kuten kaikki kiva niin messutkin loppuvat aikanaan. Kotiin palatessa ei ollut kuin yksi taimikassi. Siis varsin maltilliset ostokset. Jo mainittujen taimien lisäksi ostin yhden loistoesikon, yllä olevassa kuvassa näkyvän. Jos huomenna on hyvää säätä pääsee ostokseni heti maahan.

27 kommenttia:

  1. On aina mukava löytää jokin sellainen kasvin, jonka hankintaa on miettinyt. Toivottavasti mustaseljakin selviää. Teillä on paljon hyviä paikkoja kasveille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustaseljan paikka täytyy miettiä tarkkaan, sitä en viitsi juuri miettimisen takia heti istuttaa. Luulisin sen menestyvän koska olen saanut pyökitkin pysymään hengissä ja kasvamaan.

      Poista
  2. Kiitos messukatsauksesta. Hyvät ostokset teit. Näyttävät ihan puutarhamessuilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli todella puutarhamessut, ei tavaranmyyntimessut vaikka sitäkin puolta oli tarjolla.

      Poista
  3. Oli kyllä aivan ihanat messut <3 Kivaa sunnuntai iltaa Sinulle :)

    VastaaPoista
  4. Minäkin harkitsin vaaleanpunaista ruusunätkelmää, mutta jäin miettimään. Mahtavat messut ja runsas valikoima haluttavia perennoita. Monta laitoin ostoslistalle ja aion kesän mittaan vierailla messujen esittelemillä taimistoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porkkalan taimistoa suosittelen, olen käynyt kerran. Samaan reissuun kannattaa yhdistää kartanon puutarha mikä on näkemisen arvoinen sekin.

      Poista
  5. Hyvät ja kivat messut, paljon oli katseltavaa, varmasti jäi jotain sellaista näkemättä, mistä olisi voinut olla hyötyä. Samoin ostamisesta ei tule loppua, jos ei ota järkeä matkalle mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt taisi olla järki mukana, hyvin kohtuulliset ostokset.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kuvia olisi voinut ottaa enemmänkin mutta aina se jää muiden messupuuhien varjoon.

      Poista
  7. Minulta jäi messut nyt väliin. Toisaalta harmi, mutta puuhasin kuitenkin vapaa-ajan ulkona. Se oli niin ihanaa. Tänään kutsui työ, joten hauska on nähdä muiden kuvareportaaseja messuilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkona puuhailu on kivaa eikä puutarhasta malta olla pois silloin kun on hyvä sää.

      Poista
  8. Mikä parempaa kevättunnelman nostatusta kuin puutarhan siivoilu ja kierros messuilla! Onko muuten niin, että teillä peurat/kauriit eivät tule puutarhaan napostelemaan kasvatuksiasi parempiin suihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavia kevätkauden aloituspuuhia. Meillä ei ole puutarhassa kauriita tai peuroja mutta jäniksiä on, kaikki puuvartiset on suojattava tai ne syödään. Krookukset yms. kevätkukat saa olla rauhassa kun ilmeisesti metsissä on jo ruokaa.

      Poista
  9. Mulla oli kanssa odotukset melko korkealla tänä vuonna näitä messuja kohtaan ja pelkäsin, että petyn. No en pettynyt, kivat oli ja hyviä osastoja, jopa ehkä paremmat kuin Helsingissä... Harmillista kun ei törmätty, mutta ehkä kesällä jossain:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvinnut pettyä, kivat messut oli. Eiköhän vielä tavata :)

      Poista
  10. Kiitos messukierroksesta, mukavat näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukavat messut ja sai sellaiset ostokset mitä ei välttämättä löydä markettien taimimyymälöistä.

      Poista
  11. Kivoja kuvia sait otettua! Kaikilla hieman eri kohdista. Ja ihana nähdä mitä ostoksia kaikilla on mukaan tarttunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olin katsellut muiden messupostauksia, muuten olisi ollut enemmän samoista kohdista kuvia. Muiden messuostokset on aina yhtä mielenkiintoisia.

      Poista
  12. Kiva messukatsaus! Sininen kellokärhö kuulostaa houkuttelevalta ja ihanaa tuo romutaide:) Mukavaa vappua!

    VastaaPoista
  13. Messut olivat todelliset puutarhamessut! Tuota mustaseljaa pitelin myös ja mietin kuinka se meillä kestäisi...jäi vielä harkintaan, aprikoosiakin pitelin, mutta sekin jäi vielä ostamatta Porkkalan kartanon standilta. Kaikkea kivaa kuitenkin löytyi ja messujen 'henki' oli leppoisa.

    Hauskaa Vappua!

    VastaaPoista
  14. Hyvät ostokset :) Romutaidekin on hienon näköistä, kun sen on joku osaava tehnyt. Omaan pihaan en kuitenkaan ottaisi. Odotan päivää, että itsekin pääsen ihan kunnon puutarhamessuille. Siihen asti vierailen niissä blogeja lukemalla. Iloista vappua!

    VastaaPoista
  15. Oli varmasti kivat messut! Minun seuraavat messut on kunnossapidon messut, odotan innolla niitä 😃

    VastaaPoista
  16. Lahden messut eivät tosiaan pettäneet. Niissä on aina tarjolla mahtavan paljon erilaisia taimia ja puutarhaideoita, silleen kodikkaaseen tyyliin. Moni löysi messuilta todellisia herkkulöytöjä, joita ei ole ihan joka paikassa tarjolla.
    Harmi, kun ei törmätty. Mutta onneksi varmaan törmätään taas jossain tämän kesän aikana.
    Ihanaa toukokuun alkua! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)