tiistai 17. huhtikuuta 2018

Pieniä sieviä

Keväällä ei tahdo pysyä kameran kanssa kasvien perässä. Yhden päivän aikana tapahtuu uskomattoman paljon.
 Akileijan alut ovat kevään kuvauksellisimpia kasveja. Katsokaa nyt noita pieniä vesipisaroita lehtien kärjissä, kuin pieniä helmiä.
 Rakas ja uskollinen syysvuokkoni ponnistaa vanhan kasvuston alta esiin. En siivoa tätä liian tarkasti sillä vanhat versot suojaavat kevään kylmältä tehokkaasti. Vaikka näyttää syysvuokolla olevan omakin suojauskeino, karvoitus.
 Huono kuva mutta pakko julkaista kun muuta en saanut otetuksi. Ensin katsoin, että rinnepuutarhaan on päässyt jostain vaahteran siemeniä. Onneksi kävin hitaalla enkä nyppäissyt heti pois. Ei tämä mikään vaahtera ole vaan tähtililjan alku. Nimikyltti oli vieressä ja pelasti kasvin.
 Rinnepuutarhan varsien salaisuus paljastui. En tunnistanut näitä heti mutta nyt kun nuput ovat ilmastyneet, tunnistin kasvin tulppaaniksi. Vielä on arvoitus onko tämä Tulipa turkestanica vai Tulipa bakeri 'Lilac Wonder'. Jotenkin olen kallistumassa ensimmäiseen vaihtoehtoon. Kumpaankaan pakettiin olen unohtanut kirjoittaa istutuspaikan.
 Koivun alla muratti talvehti taas yhden talven erinomaisen hyvin. Myös molemmat rosarion muratit ovat talvehtineet ja toisen huomasin kiivenneen vähän kiven päälle.
Tämä näky ei ole pientä ja sievää, siinä on ensi talven polttopuita. Puiden kanssa meni turhan myöhäiseksi, vielä nuo pitäisi jaksaa silputa klapeiksi ja haloiksi pinoihin kuivumaan ja myöhemmin siirtää taustalla näkyvään liiteriin. Ei ole tämän pinon kanssa vapaa-ajan käyttämisen ongelmia.

34 kommenttia:

  1. Voi, siinä on puuhaa noiden puiden kanssa, mutta hyvä että tulee tehtyä.
    Kuules, nyt ei näytä tähtililjan versolta - sillä olisi semmoiset suipot kuin laukoilla tai päivänliljoillakin, tavallaan... mutta ei tuo varmaan rikkaruohokaan ole, olisiko joku kurjenpolvi tms? Kuvassa alempana lehtien välistä pilkistää jotakin, joka voi olla tähtililja.
    Ihania nuo versot, syysvuokkokin jo, voi söpöys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, tietysti meni väärin :D Eli tähtililja on se suippo alku ehkä ja tuo on joku muu kuten rikkaruoho :D Oikeasti hauska nähdä mitä noista rikkaruohoista vielä tulee.
      Syysvuokko on aikaisessa, onneksi tajuaa värjötellä kuivuneiden lehtien alla.

      Poista
  2. Kaikenlaista versoa jo mullasta tunkee. Olen niin surkea tunnistamaan kasveja tässä vaiheessa, etten sano muuta, kuin että ihania ovat.
    On siinä hetkeksi puusavottaa, vaan onpa sitten lämmityspuutakin. Itse kyllä tykkään klapihommista. Tuleepahan senkin vuoksi oltua ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Versoja on tullut tosi paljon, en tunnista minäkään. Pienen ruikulan ajattelin tähtililjaksi koska siihen kohtaa maata on tökätty tähtililjan nimikyltti. Nyt jännittää mitä tuosta ruikulasta kasvaa. Puusavotta on iso mutta aina sähkölaskun tullessa on kiitollinen että sen savotan on jaksanut.

      Poista
  3. Ihanaa kun kaikkea keväistä on nousemassa talven jäljiltä. Kyllä niistä ensimmäisistä löydöistä aina niin ilahtuu. Siinä onkin aika iso puusavotta odottamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koneella tehdään puut pääosin, käsin olisi liian hikinen urakka. Kevään ensimmäiset piipot on mahtavia, se ihana odotuksen ja jännityksen tunne kun odottaa mitä niistä kasvaa.

      Poista
  4. Hieno koivuröykkiö. Minun on pakko mennä katsomaan näkyykö akileijan alkuja. Ne ovat ihan todella suloisia. Saniaisen alut ovat myös suosikkejani. Oikeastaan kaikki alut ovat ihania :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotkasiiven kasvu pienenä on pieni ihme kun se kiertyy rullalta auki. Akileijat, en tiedä ovatko kauneimpia kukkivina vai ihan pieninä alkuina, ehkä molempina. Ja nousevat tosi aikaisin eivätkä hätkähdä edes pientä pakkasta.

      Poista
  5. Komia puukasa, työläs tosin.
    Akileijoilla on todellakin ihanat nuo lehdet ja vesipisarat tarttuvat niihin kauniisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työläs ja komia mutta antaa parasta lämpöä ensi talvena.

      Poista
  6. Kyllä saa kameran kanssa olla reipas, että ehtii kaikkea uutta kuvaamaan, tahti on melkoinen - viimein kun kevät pääsi vauhtiin ja sitä vauhtia riittää!

    Meillä on klapihommat samassa vaiheessa :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä että on muitakin joilla on vielä klapihommat vaiheessa. Mies tekee niitä ja minä kuvailen kasveja :D

      Poista
  7. Ihania uusia alkuja! Tämä on vaan niin upeaa aikaa. Noista koivuista riittääkin polttopuita moneen pesälliseen. Hauskaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koivuista riittää puuta pitkälle, talven aikana poltetaan noin 40 mottia puuta, siinä saa tehdä aika monta klapia että se määrä on liiterissä.

      Poista
  8. Siellä on vaikka mitä aluillaan. Hienoja koivunrunkoja ja kyllä siinä työsarkaa on jos kaikki tehdään käsin niinkuin meillä tehdään. Hyvää loppuviikkoa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osin käsin ja osin koneella, tuosa on vain yhden talven puut eikä edes riitä, siksi on konevoimaa apuna. Kiitos samoin, hyvää loppuviikkoa Nila.

      Poista
  9. Kivoja yllätyksiä löytyy joka päivä. Tääläki kiärtämine o jo alootettu.
    Voi ihanuutta, pikkutulpukki kohta kukkii :)
    Tuan kasan kans saa teherä ihan kunnolla töitä, ennenku son tuasta karonnu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin löytyy, melekien pitäisi kiertää aamupäivällä ja illasta uudestaan, niin paljon tapahtuu. Pikkutulput on ihan kohta kukassa, kivijalan vieressä on melkein näkyvissä nuppuja tavallisissa tulpuissa.

      Poista
  10. No teilläkin klapihommia tulee riittämään samoin kuin meillä täällä.
    Kyllä kevät on ihanaa ja kasvien kasvu aina yhtä ihmeellistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuhommia riittää. Kasvun aika on ihanaa aikaa.

      Poista
  11. Nyt tapahtuu jo vauhdilla. Tulppaanillasi vaikuttaa olevan kolme nuppua, joten veikkaisin tulipa turkestanicaa.
    Meillä on vielä osasss pihaa lunta, vaikka lumi alkaa olla kaikilta muilta pian jo hävinnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkestanica se varmaan on, hyvä tuntomerkki muuten tuo monta nuppua, en hoksannut. Bakerii tekee vain yhden kukan. Eiköhän teidänkin lumet pian sula!

      Poista
  12. Ihanan lupaavaa!
    Ja polttopuukasatkin ovat erittäin kauniita, varsinkin talvella, kun lämmittävät niin ihanasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on lupauksia täynnä. Polttopuun lämpö on mukavaa lämpöä.

      Poista
  13. Voih, akileijaruusukkeet ovat kyllä jotain käsittämättömän ihanaa näin keväisin! Ja mitkä söpöläis-pisarat reunoilla! Syysvuokkosi on kyllä reipas, kun nousee jo nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akileijan alut on kuin pieniä ruusuja, kauniita kuin mitkä. Syysvuokko on aikaisessa, toisessa ei näy vielä mitään, saapa nähdä onko hengissä, sen istutin vasta viime kesänä.

      Poista
  14. Minulla on akileijan siemeniä odottamista kylvämistä uuteen kukkapenkkiin, joka on vielä ajattelu asteella. Mutta ei ole kiirettä kun meillä on lunta vielä hurjasti ja loppu viikosta kuulema tulee lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akileijan kanssa ei ole kiirettä, siemenet säilyy vaikka ensi kesään saakka. Tuosta kirkkaan vaaleanvihreästä kasvaa valkoinen akileija, muilla väreillä on tummemmat lehdet. Sekin osa akileijan viehätystä. Toivottavasti ei tule enää lisää lunta vaan saatte aurinkoa.

      Poista
  15. Joo, akileijan alut ovat todella kauniita!

    VastaaPoista
  16. Huh, mikä puusavotta edessä. Ihania kevään merkkejä näkyvissä!

    VastaaPoista
  17. Joskus pieni alku on kauniimpi kuin valmis kasvi. Paljonpa siellä jo alkuja näkyy, kohta kun röyhähtävät kukkaan, niin eipä tiedä, mihin katsoisi. Mahtava puukasa, siinä saa tulla kovemmatkin pakkaset:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi paljon on noussut alkuja, alkuviikon sade auttoi asiaa sulattamalla maata. Puukasa on hieno vaan työteliäs.

      Poista

Kiitos kommenteista :)