keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Toivon pilkahdus

Pari päivää aurinkoa on tehnyt lumen kanssa ihmeitä. Jo pääsiäisenä oli talon eteläseinustalla maata näkyvissä, ja niin on taas, maanantain lumimyräkästä huolimatta.
 Tulppaanin piipot kertovat, kevät on täällä. Luonto on ihmeellinen, heti kun lumi on sulanut vähääkään pois, ponnistaa maasta ensimmäiset kevään kasvit. Tulppaanien vieressä näkyy olevan piskuinen harmaamalvikin taimi, se pysyy lumen alla yhtä vihreänä kuin kesällä.
Myös Iineksen mielestä on kevät, vihdoinkin. Tai ainakin Iikun turkin mielestä, talvikarvasta luopumisen aika on alkanut. Lumi ärsyttää keväästä huolimatta, Iines on taitava hyppimään kiveltä toiselle tai kulkemaan lumessa vanhoja jälkiään pitkin, ettei vaan kastu tassut yhtään liikaa.

Huomiseksi luvattu vesisade sulattanee lisää lunta, suorastaan kohinalla.

27 kommenttia:

  1. Ihania piippoja! Ja ihana Iines ♥ Viimeinkin kevät saapuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihdoinkin vaikka parhaimmat vesisateet onkin kiertäneet meidän tontin. Lumella on nyt hyvä sulamisvauhti.

      Poista
  2. Jossain vaiheessa kevättä alan odottaa kunnon vesisadetta ja tuulta. Jo lähtee jäät merestä ja lumet maasta. Mutta en kyllä ymmärrä, miten olenkaan tänä vuonna niin kärsivällinen kevään suhteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättuulet ovat tehokkaita lumen sulattajia, ja vievät kosteutta mukanaan pois. Ensi viikon päivälämpötilat näyttää ennusteissa hyviltä.

      Poista
  3. Vihdoin näiden piippojen ilmestyminen on alkanut. Kyllä niitä on odotettukin.
    Iines on niin sievä neito, ettei tassuja parane kuratakaan.
    Meillä sade alkoi pari tuntia sitten. Kylläpä ropina ikkunalaudalla tuntuikin mukavalta ääneltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisten piippojen nousu on juhlava hetki. Muualla pihassa saakin odotella vielä pitkään, kaikki muut paikat ovat lumen vallassa. Sade on lumen surma.

      Poista
  4. Oi, piippoja. Tuo toivoa, että kohta meilläkin. Onneksi Iines taitaa tuon liikkumisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta niitä on. Tuossa talon seinustalla ei kasva kevään ihan ensimmäisiä kukkijoita, niitä pitää muistaa laittaa syksyllä kasvamaan, saisi nauttia aikaisemmin vaikka lumikelloista. Iines on ketterä kissa.

      Poista
  5. Iines on tosi upea <3 Nuo piipot ovat myös aivan ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iines on upea kissarouva, kohta sitä ei näekään kuin ulkona kunhan lumet sulavat. Piipot on ihan parhaita lumen väistyessä.

      Poista
  6. Oli pakko tarkistaa postauksen päiväys, kun en meinannut uskoa kuvan olevan tältä vuodelta :D
    Pakko sanoa, että olen vähän kade, lumesta paljastunutta maata ja ihanat tulppaanit tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tältä vuodelta on. Jos yhtään lohduttaa niin muu puutarha näyttää samalta kuin aiemmassa postauksessa. Tulppaanien kohdalla on puoli metriä kertaa puoli metriä lumeton kohta, siitä kun rajasi lumet pois kuvatessa niin näyttää niin keväiseltä :)

      Poista
  7. Toiveikkaalta näyttää, todellakin. Täällä ei vielä piippoja näy. Toivon mukaan kohta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivoa on, pienet piipot valoi heti uskoa että kyllä kevät tulee vaikka vähän ujosteleekin vielä.

      Poista
  8. Siellähän näyttää jo kevät pilkistävän. Meillä vielä lunta maassa vaikka kuinka. Ihana kisu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on meilläkin lunta muualla enemmän kuin tarpeeksi. Talon eteläpääty sulaa kovin paljon ennen muuta puutarhaa. Muualla nähdään piippoja vasta päivien päästä.

      Poista
  9. Mahtavaa, toivoa kevään edistymisestä siis on! Itse kävin tänään pikapikaa palstalla ja näkyvissä oli vain muutama pälvipaikka, piipoista ei ollut tietoakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo talon pääty on meillä eka pälvi paikka, muualla vain pelkkää lunta. Kivijalan edusta on hyvä tulppaaneille, se on rutikuiva kesällä.

      Poista
  10. Piippo! Jes.
    Meillä on kyllä ihan hurjasti lunta vielä, mutta sade ja plussakelit saavat sen sulamaan ja toivottavasti pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olin riemuissani kun näin piipot, helpotti vähäsen kevään hitaan etenemisen tuska.

      Poista
  11. Teilläkin piipottaa, onnea!!! Voi pientä kisuressua, tassut kastuvat vielä jonkin aikaa, ennekuin neiti Kevät on sulattanut kaikki lumet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iines on hyvin tarkka tassuistaan, ei varmaan tunnu kivalta kun varvaskarvat kastuvat, siksi märkää vältellään epätoivoon saakka ja mitä omituisimmin loikin.

      Poista
  12. Vautsi! Piippo ja miten komea Iines! Minulla ei ole tietoa meidän piipoista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen piippo on täynnä lupausta keväästä, tosin muualla pihassa piippoja saa odotella vielä pitkään, parikin viikkoa, niin paljon on lunta.

      Poista
  13. Nyt on keväällä niin kiire tulla vauhdilla suoraan lumen alta. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)