perjantai 20. huhtikuuta 2018

Puutarhatöitä

Tänään pääsin vähän aikaisemmin töistä kuin yleensä. Tulin nopeasti kaupan kautta kotiin, lapsille ruokaa ja heti pihalle puuhastelemaan. Olin viikolla pari päivää pois kotoa, Kuopiossa koulutuksessa, siinä ajassa oli puutarha herännyt taas vähän enemmän eloon. Jos oli perhettä ikävä niin oli puutarhaakin.
 Virvaliljat olivat avautuneet poissaoloni aikana.
 Kevätkurjenmiekka 'Harmony' oli sekin pumpsahtanut esiin poissaollessani. Tätä istutin sekä rinnepuutarhaan että talon edustalle. Seuraavan kerran kokeilen kivijalan viereen jossa talven yli selviytyminen on varmempaa.
 Jouluruusussani on pullea nuppu. Olisihan se hienoa nähdä tämän kukkivan, jouluruusun kanssa en ole aikaisemmin onnistunut näin hyvin. Monesti jouluruusu kehoitetaan istuttamaan vähintään puolivarjoon, minusta se on enemmän auringon kasveja. Tämä yksilö on auringossa ja voi näin hyvin ekan talvensa jälkeen.
 Piha ja puutarha ovat täysin lumettomia. Tänään siivosin kukkapenkkejä ja haravoin pihaa. Löysin kevään ensimmäiset elossa olevat kotilot ja tietysti kukkapenkistä saunan vierestä. Ajatuksena oli heittää penkkiin katemultaa ja kalkkia lehtien päälle mutta päädyinkin haravoimaan lehdet pois ja heittämään tilalle Ferramolia.
 Viime syksynä istutettu krookus 'Prince Claus' oli juuri niin herkullisen värinen kuin pakkauksen kuva antoi odottaa. Tosin läheltähän näin pieniä ihanuuksia on katsottava mutta puutarhuri kyllä taipuu alas multaan saakka.
Sääennuste lupaili sadetta koko viikonlopuksi. Senkin takia huhkin pihalla lähes pimeän tuloon saakka. Rinnepuutarhan kasvittoman alueen katoin uudestaan tuhdilla kerroksella sanomalehteä ja vanhoilla lakanoilla. Päälle tuli haravointijätettä. Tämän pitäisi tappaa tuosta viimeisetkin vuohenputket, ei niitä enää montaa näkynyt viime syksynä. Pari vuotta on maltettava odottaa ja sitten  voi ajatella jonkun kasvin istuttamista tällekin alueelle.

Huomiseksi on luvassa tomaattien koulintaa ja hoivaamista ja ehkäpä sitä malttaisi siivota talon jos kerran sataa vettä.

22 kommenttia:

  1. Ihania kukkia. Olen juuri todennut, että minun pitää hankkia virvaliljoja. Selvä puute omassa puutarhassa.
    Pian pääset vuohenputkesta eroon noilla konstein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virvalilja on suloinen tapaus. Niitä katsellessa totesin että ei haittaisi vakka laittaisi niitä puutarhassa muuallekin. Vuohenputki on sitkeä mutta tällä kertaa minä voitan.

      Poista
  2. Nyt tapahtuu puutarhassa niin paljon, että pitäisi tehdä kierros monta kertaa päivässä, ettei menetä mitään merkittävää. Minäkin löysin tänään kukkivan jouluruusun, mikä riemu, vasta pari päivää kukkapenkki on ollut lumeton. Harmi, että viikonlopun säälupaus on huono, olisi niin paljon tehtävää puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän harmitti olla pois puutarhasta kaksi hienoa aurinkoista päivää. Mutta koulutuksen anti oli hyvä, se kompensoi paljon. Ja se kun eilen sai koko illan puuhastella pihalla. Viikonloppuisin saiia aina olla sateetonta.

      Poista
  3. Suloista kukintaa. Tuo virvalilja on kerrassaan ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virvalilja on ihana. Yleensä näen sen terälehdet suppuisina mutta nyt paistoi aurinko niin hyvin että levitti terälehdet kokonaan auki.

      Poista
  4. Ihania kevätkukkijoita! Tuo virvalilja onkin minulle ihan uusi tuttavuus, pitänee kokeilla. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virvalilja on ollut kestävä ja näköjään leviää pikkuhiljaa, kannattaa hankkia.

      Poista
  5. Kylläpä sulla siellä jo kukkii! Minä kiertelin eilen myös pihaa ja kyllä jaksoivat kaikki nuput ja alut ilahduttaa. Raparperin alut ovat aina niin ihania...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ihmetellyt kun raparpereistani ei näy vielä mitään! Yleensä ovat ensimmäisinä näkyvissä. Toivottavasti ovat sentään hengissä.

      Poista
  6. Ihania kukkijoita. Täällä myös puuhasteltiin eilen iltaan saakka. Hommia kyllä ulkona riittäisi, joten sade ei ilahduttanut tänään ;) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ilahduttanut sade. Yöllä heräsin kun satoi niin kovaa ja koko päivän on sade jatkanut. Kohta lähden kotilojahtiin ja sitten on vuorossa tomaattien koulintaa, muitakin sisähommia onneksi lapsiperheessä riittää.

      Poista
  7. Onpas kauniin värinen jouluruusu <3 Virvaliljat puuttuvt minunkin puutarhastani, mutta viime syksynä istutin kevätkurjenmiekkoja. Vuohenputki on kyllä vihoviimeinen riesa! Näyttää siltä, että olet kuitenkin päässyt voiton puolelle sen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruusu on Viron tuomisia viime keväältä, näyttäisi tulevan kivan värinen kukka kunhan vain kestää pihalla olevan kaatosateen. Vuohenputki on kunnon riesa, rinnepuutarhassa sitä on ollut eniten, toinen paikka on syreenit joista sitä on mahdoton kitkeä pois.

      Poista
  8. Suloiset virvaliljat, puuttuvat omasta puutarhastani, täytyy muistaa korjata tilanne:) Voih, kotilot jo alkavat esiinmarssin:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pääsi ruma sana kun näin kotilot. Se näköjään alkaa jo huhtikuussa.

      Poista
  9. Mukava palata kotiin kun on ihania kukkatervehdyksiä vastassa :)
    Odotin yöksi kunnon sadetta ja laitoin astioita pihalle, jotta saisin sadevettä kasteluun. Ei ollut satanut meillä, niisk. Tällä viikolla kotiloita on näkynyt aamuisin kulkemassa ojalta pihoille päin. Täytyy käydä tutkailemassa onko niitä tuonne omalle eksynyt. Viime vuonna niitä oli harvakseltaan, toivottavasti vastakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri sen takia olen keskittänyt kevään kukkijoita talon edustalle, on ihana palata kotiin kun heti keväällä on kukkijoita vastassa. Meillä on kotiloita paikoitellen massaesiintymiä, on hyviä paikkoja missä lymytä kun ympärillä on peltoja ja joutomaita.

      Poista
  10. Ihanat kukkijat orotti kotona. Mua viäläki kismittää, ku mun virvalilijat katos het ensimmääsen kevään jäläkihi. Enkä oo niitä mistää onnistunu saamahan sen koomin. Non nii ihania, iha huippu färi. Hyvin o jouluruusuki talavehtinu ja nua pikkuprinssit on sitkeetä ja hyviä leviämähän.
    Täälon satanu iha vähä, yällä, eikä siitä ollu mitää haittaa puutarhatöille. Sarerintama meni alta ja seuraava taitaa mennä yltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan harmi virvaliljojen katoamista. Omani on ostettu Terrasta joten luulisi niitä olevan tarjolla. meillä on satanut lähes koko päivän. Alkaisi riittämään.

      Poista
  11. Ihania kukkia. Hyvä että olet voitolla vuohenputkista. Inhottavia ovat silloin kuin kasvavat pihalla. Täällä oli koko piha sitä täynnä, nurmikoita myöten. Valitettavasti en keksinyt muuta kuin glyfosaatin. Ihan koko pihaa ei mitenkään pysty kattamaan, vaikka taitaakin olla toimiva keino, kunhan kärsivällisyys vaan riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kattaminen on tehokas keino mutta kärsivällisyyttä se vaatii. Myös jatkuva leikkaaminen tehoaa muta sitä on tehtävä tosi tiuhaan, nurmikoilta on meillä hävinnyt mutta marjapensaiden alla on ja nyt on levinnyt vadelmille. Ainaista sodankäymistä tämä puutarhan hoito.

      Poista

Kiitos kommenteista :)