torstai 12. huhtikuuta 2018

Ei irtoa

Tänään oli kiire töiden jälkeen puutarhaan mahtavan sään takia. Harvensin marjapensaat ja loput syreenit. Sitten ajattelin hakea navetasta kottikärryt ja siivota risut pois.
 Hups! Puutarhurilla on käynyt käsittämätön kämmi syksyllä ja on jättänyt kottikärryt navetan räystään alle. Ja siihen kun ei saa jättää mitään talveksi sillä kattolumet tippuvat juuri tuohon. Ja sulavat viimeisenä tästä pihasta. Ei irronneet kottarit.
 Kukkapenkit näyttävät siltä että siistijää kaivataan. Petollista ajattelua, roskat ovat vielä aivan jäässä maan pinnassa. Ei irronneet kun yritin. Yksi kukkapenkki on siivottu, talon eteläseinustan penkki, ymmärrettävästi lämmin paikka.
 Lumikelloista ei irtoa vielä kunnon kuvaa, ovat maan pinnalla ja nuppuja näkyvissä. Ilokseni huomasin leviämistä, muutaman piskuisen siementaimen ryppään ulkolaidalla. Lumikellojen alkuja löytyi pihasta viidestä eri kohtaa ja kaikissa on eloa näkyvissä.
 Rinnepuutarha on vapaa lumesta mutta jäinen. Tuossa syreenien alla näin muutaman piipon, ehkä ne ovat scilloja tai sitten vaaleanpunaisia kevättähtiä joita myös laitoin tuohon. Aika näyttää.
 Kasvimaalla on ankeaa, mutaa ja jäätä, ei mitään asiaa kääntelemään syksyn lehtiä maahan tai tekemään kohopenkkejä kasvimaan kasveille. Valkosipuleistakaan ei näy vielä mitään.
Viime syksynä merkitsin kukkasipulipakkausten pahveihin erittäin huonosti mitä istutin minnekin. Ja tunnetusti tässä kohtaa vuotta muistista ei irtoa minkäänlaista havaintoa istutuspaikaista. Oikein hämmästyin kun kävin tarkistamassa arboretumin kevään etenemistä ja löysin piippoja sieltä ja täältä. Olinkin laittanut aika monta pussia sipuleita juuri arboretumiin. Ja sieltä löytyi ekat, melkein kukassa olevat krookukset. Tämä oli joku nimetön sekoituspussi jossa on kaiken värisiä krookuksia.

Voiko jo sanoa puutarhakauden alkaneen, ensimmäinen kokonainen ilta puutarhatöissä.

29 kommenttia:

  1. Aivan ihana ilta :-) Nautit varmaan vaikka kuinka.
    Ja mahtavat nuput!
    Minullakin on joku pakkassuoja jäätynyt kiinni maahan, ei irtoa, mutta ehkä ne ruusut kaivaavatkin pakkassuojaa, öisin on melko hurjaa, siis kylmää, vielä. Kitkemään ei vielä pääse...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tätä hienoa ilmaa on luvassa ainakin pari seuraavaa päivää, puutarhatöitä tiedossa :)
      Öisin on kylmää, senkin takia on hyvä vielä olla siivoamatta penkkejä, saa kasvit vähän enemmän suojaa.

      Poista
  2. Lupaavat nuput! Siellä on jo mukavan vähälumista. Minä vietin tänään aikaa puutarhassa lapioiden enimpiä lumia pois kukkapenkkien päältä. Eiköhän nuo loput lumet kohta sula. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumen suhteen ollaan voiton puolella, hurraa! Lähes kaikki kukkapenkit ovat lumettomia.

      Poista
  3. Ei tosiaan irtoa vielä. Minulla moni asia lumen ja jään alla vielä. Kottikärryt tosiaan pitäisi muistaa jättää järkevään paikkaan kevättä ajatellen. Ei aina muista.
    Suloinen krookuslöytö. Lumikellojen lisääntyminen on hieno juttu. Milloin olet nuo lumikellot istuttanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mikä ajatushärö on syksyllä käynyt kun kottarit on jääneet navetan seinustalle, nytpä ovat siellä vielä hetken. Ehkä ensi syksynä muistan toimia toisin. Kuvan lumikellot on istutettu noin kolmisen vuotta sitten, hankin ne toiselta puutarhurilta näin kevätaikaan. Selvästi nousivat viime syksynä istutettuja aikaisemmin. Muissakin aiemmin istutetuissa lumikelloissa näkyisi olevan paljon alkuja, toivottavasti myös kukkia. Näköjään pari vuotta niillä menee kotoutumiseen.

      Poista
  4. No kyllä voi! Lumet o jo vähis (paitsi räystähän alta) ja nuppuja palio :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähissä on, tänään oli lumiraja vetäytynyt senttejä eteenpäin.

      Poista
  5. Oooiih, ihanaa <3 Voi kevät, tämä on onnea! Tuo on muuten niin totta; istuttaessa kuvittelee muistavansa, mitä mihinkäkin on laittanut, mutta höpön löpön, ei muista kuitenkaan. Samaa noiden lannoitepuikkojen kanssa: ihan varmasti muistan, mihin puikon jo laitoin... Viikon päästä: ööh, onkohan tämä jo saanut lannoitteen... hupsista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki pitäisi laittaa ylös mutta oma vaiva siinäkin. Taisin olla syksyllä totaalikyllästynyt puutarhatöihin, siksi jäi kottarit pihalle ja sipulit merkkaamatta.

      Poista
  6. Oi, siellä pääsee jo pihahommiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pääsee, saapa nähdä heiluuko jo huomenna harava.

      Poista
  7. Jee, nämä ensimmäiset pihatyöpäivät on niin parhaita! Intoa ja energiaa riittää vaikka muille jakaa. Tosin vielä pätee aika moneen kohtaan sanonta 'niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana'. No, äkkiä se maa sulaa ja lumikin varmasti pehmenee sen verran, että kottarit irtoaa : ))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intoa on, sitä syöksyy pihassa paikasta ja puuhasta toiseen kun ei malta keskittyä yhteen asiaan. Pintamaa on muutamasta penkistä jo sulaa, viime öiden pakkaset ei oikein ole edistäneet roudan sulamista.

      Poista
  8. Ihanan keväiseltä näyttää jo siellä! :)

    VastaaPoista
  9. Ihanan keväiseltä näyttää jo siellä. Täällä on taas lumet oikeastaan jo sulaneet, mutta siitäkin huolimatta krookukset on sielläpäin aikaisemmassa. Innolla odottelen koska täällä alkaa näkymään kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arboretum oli näköjään hyvä paikka krookuksille, sinne ei kerry paljoa lunta sillä tuuli pääsee puhaltamaan sen eteenpäin ja tervalepät hiukan pitävät pellolta tulevaa lunta poissa.

      Poista
  10. Tekevälle sattuu, myös unohduksia ja erheitä. Kyllä nuo kottarit tuosta pian irtoaa.
    Vähemmän on teilläpäin lunta kuin täällä. Yhtään kukkapenkkiä ei näy vielä lumen alta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pian ne irtoaa ja rautalapiolla saisi heti irti jos viitsisi kaivella. Olkoot toistaiseksi, puutarhassa kyllä riittää tekemistä.

      Poista
  11. Ai pahus... minä olen (taas) unohtanut sen pienen hetken, kun lumet on sulaneet, mutta maa vielä ihan jäässä! Meidän kottarit on sentään käyttövalmiina varastossa... oven edessä vaan on semmonen jäätikkö, ettei ilman nastakenkiä ole varastoon asiaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ärsyttävä vaihe, kaikki on siinä käden ulottuvilla mutta mitään ei voi tehdä. Kottikärryt on oleellinen väline puutarhassa, minulla käytössä lähes päivittäin. Onneksi eivät ole menneet rikki tuossa.

      Poista
  12. Meillä ei näy yhtään vihreää, eikä kottareita tarvita vielä.
    No isäntä leikkas pari omppupuuta tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenapuiden leikkaamisesta se lähtee, toivotaan että silläkin sulaa lumet vauhdilla pois.

      Poista
  13. Mulla on molemmista kottikärryistä renkaat hajonneet joten pressulla sai hienosti kuusenhavuja vedeltyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pressukin toimii hienosti. Kunhan haravointi kunnolla alkaa niin pressulla taidan minäkin kuljetella lehtiä, saa nopeammin kuin kottareilla.

      Poista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Mulla on kottikärryt melkein yhtä varmassa paikassa. Saapa nähdä, kuinka saa käyttöön. Normaali fillariksin eturengas umpijäässä. Huomenna pitäisi aloittaa tehoilu. Harmi, ettei mitään oikein vielä maasta pökkää. Sisäinen pihastelija on kuitenkin nostanut jo päätään...

    VastaaPoista
  16. Kyllä voi sanoa :) Kevät on teillä! Mitä nyt muutamat lumikasat haittaa kun pääsee ihastelemaan kukkia ja touhuamaan pihalla. Oi onnea. Mukavia puutarhapuuhia sinulle toivotellen!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)