perjantai 2. maaliskuuta 2018

Pienen pieni neuloosi

Minulla oli parin vuoden tauko neulomisessa, en tehnyt yhtään mitään, jopa hävitin osan langoistani, myin ja annoin eteenpäin. Viime syksynä koin pienen inspiraation kipinän ja sen jälkeen on sukkia valmistunut tasaisen hitaasti. Kurssien ja koulutusten luennot ovat olleet oivia paikkoja neuloa, auttaa minua keskittymään. Kotonakin on neulottu iltaisin television äärellä.
 Suurimmat sukat ovat nuorimmalle pojalle. Keskimmäiset olin ajatellut vanhimmalle lapsenlapselle mutta ne ovat kyllä pienet, sopivat nuoremmalle sitten joskus. Alimmat ovat suoraan nuorimman käyttöön. Alimmat sukat on tehty puoliksi alpakasta jotta olisivat pehmeät pienen jaloissa.

Sukat on tehty kerien jämistä Betweenin innostamana. Hän on blogissaan kuvannut niin monet ihanat lankajämistä tehdyt sukat että päätin kokeilla minäkin. Erehdyin kerran ostamaan Lidlistä kaksi pakkausta sukkalankaa jota oli pakkauksessaan kuusi 50g kerää. No arvata saattaa että sellainen määrä riittää hamaan tulevaisuuteen. Nyt olen yrittänyt päästä langasta eroon sillä se tulee jo korvista. Ehkä saan niistä vielä yhdet sukat, sitten on loppu.
Enkä malttanut olla ostamatta lisää lankaa kun tänään poikettiin Lahden Kärkkäisellä samalla kun vietiin keskimmäinen poika elämänsä ensimmäiselle omatoimiselle junamatkalle serkkujen luo. Dropsilla on taas vaikka mitä herkullisia värejä. Fabel on villasekoitetta ja keskimmäinen yksivärinen alpakkaa. Sitä on tarkoitus yhdistää raitalankoihin ja tehdä sukkia ja lapasia ylempien sukkien tyyliin eli sekoittaen kaikkia lankoja iloisesti sekaisin.
Nauloosi jatkukoon puutarhakauteen saakka ja sitten taukoa kunnes kasvukauden päättyessä voi ottaa taas puikot esiin.

9 kommenttia:

  1. Kivoja sukkia :) Neuloosi onkin mukava "tauti" :) Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tauti tuo neuloosi, on enemmän sellainen parantava tauti :)

      Poista
  2. Kauniita sukkia olet neulonut! Osaisinpa itsekin neuloa ja samalla keskittyä toiseenkin asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minä harvoin vain neulon, se on liian tylsää mutta jos on jotain katseltavaa tai kuunneltavaa samaan aikaan niin sitten sujuu paremmin.

      Poista
  3. Hienoja ja persoonallisia sukkia! Mistään ei näy, onko niihin käytetty jämälankoja vai kokonaisia keriä eli hyödyllistä käyttää raidoiksi ja kuvioiksi pienimmät kerät.
    Neuloosi on kiva tauti. Paljon mukavampi istua vaikka terveyskeskuksen jonossa sukkia kutoen. Aika rientää ja uteliasta seuraakin saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kuluu neuloen paremmin. Ja vielä kun kärsin ongelmasta nimeltä levottomat jalat joka pahenee kun pitää istua pitkään on neulominen siihen hyvä apu, keskittyy muuhun kuin jalkoihin.

      Poista
  4. Ihanat sävyt! 💙
    Minulla on ollut monen vuoden tauko neulomisessa. Olisikin kiva, jos inspis syttyis uudelleen. Syksyllä aloittelin yhtä sukkaa, mutta se on vieläkin kesken. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä kovin sinistä :) Neulominen on siitä mukava harrastus että muutaman vuoden tauko ei haittaa, puutarhassa se olisi katastrofi.

      Poista
  5. Ihania sukkasävyjä! Ihan lempparivärejä!! Ja ihania Tallinnan tuliaisia! Voi kun saisikin koko hyllyn matkalta siemeniä mukaansa ja olisi vielä tilaa kokeilla kaikkia erilaisia tomaattilajikkeita :) Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)