sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Keväinen arvonta

Blogini täytti helmikuun lopulla kunnioitettavat yhdeksän vuotta. Tuntuu, että se aika on kulunut hujauksessa. Lapset ovat kasvaneet, oma elämäkin muuttunut ja siinä samassa myös blogi. Vuosien saatossa tästä on on tullut puutarhapainotteinen lifestyleblogi. Ja sillä teemalla toistaiseksi jatketaan.

Vaikka pidän blogiani eräänlaisena päiväkirjana niin onhan se totuus, että yksi blogin suola on vastavuoroisuus, tuskin minä höpöttelisin täällä samaan malliin ilman teitä lukijoita. Niinpä on tullut aika kiittää teitä lukijat kommenteista ja myös hiljaisista blogivierailuista, viesteistä sähköpostiin ja livetapaamisista maailmalla.

Synttärien kunniaksi on luvassa arvonta jossa kaksi palkintoa. Säännöt tyyliini yksinkertaiset, osallistua voit jättämällä kommentin tähän postaukseen ja kertomalla kumman palkinnon arvontaan osallistut. Myös anonyymit voivat osallistua jättämällä sähköpostin osoitteen kommenttiinsa. Arvonta päättyy sunnuntaina 11.3.2018 klo 18:00.
 Palkinto 1.
Puutarhaharrastajan unelmapalkinto. Burgon & Ball kitkin, pussillinen 'Beaujolais' tuoksuherneen siemeniä ja puutarhakauden avausta odotellessa syötäväksi levyllinen Fazerin Domino- uutuussuklaata. Tämän viimeisen takia piti odottaa arvonnan kanssa maaliskuun puolelle että saan hankittua suklaan laivalta.

Palkinto 2.
Levyllinen Domino-suklaata joka siis on uutuus jota saa vielä vain laivalta tai lentokentältä.

Kaikille tasapuolisesti onnea arvontaan!

89 kommenttia:

  1. Parhaimmat onnittelut blogisi synttärinä, kaikkea hyvää tuleville vuosille niin täällä blogimaailmassa kuin ihan oikeassakin! Kuten kirjoitit, vastavuoroisuus on yksi postailun helmiä, myös kaikki hyvä mitä samalla saa (vinkit, ideat ym.). Onpa ihana arvonta! Mukana ilman muuta! Tuo ylin houkuttaisi ilman muuta, jos onnetar suosii :D

    Mukavaa sunnuntaita Sinulle!

    VastaaPoista
  2. Onnea ihanalle 9-vuotiaalle. Tuossa ajassa on varmasti kerennyt nähdä kaikenlaista blogimaailmassa ja sen muutoksista :) Ihanat palkinnot. Ykkös palkinto toki olisi tosi mahtava :)

    VastaaPoista
  3. Onnea yhdeksänvuotiaalle! Kiitos ihanasta arvonnasta, ensimmäinen palkinto on todellakin puutarhurin unelma. Osallistun mielelläni!
    Minäkin bongasin Domino-suklaan pari viikkoa sitten lentokentältä ja vein sitä tuliaiseksi ystävälle. En hoksannut, että sitä ei ole lainkaan tarjolla kaupoissa. Täytyy siis seuraavalla työmatkalla ostaa tätä varastoon, näyttää nimittäin herkulliselta!

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea 9-vuotiaalle! <3
    Se on todella kunnioitettava ikä bloggailun maailmassa. Blogisi on todella kiva. Tykkään, että kerrot niin monipuolisesti elämästänne Päivänpessä. On upeaa, että vaalitte niin pieteetillä tuota upeaa kotianne kokonaisuudessa.
    Bloggailun suola ja sokeri on tosiaan tämä vastavuoroisuus. Blogin myötä on saanut tutustua niin moniin upeisiin ihmisiin ja puutarhoihin.
    Osallistun ehdottomasti arvontaan. Ja varmaan arvaatkin, että kuolaan tuota puutarhurin unelmapakettia.
    Leppoisaa sunnuntaita ja onnenhetkiä Päivänpesään!

    VastaaPoista
  5. Onnea blogi synttäreistä :)!
    Osallistun 2 arvontaa tarviiko enempää kertoa... koska suklaa :D ja kaikki uutuudet pakko päästä maistamaan.
    jonna.tiittanen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  6. Onnittelut blogillesi.ja tuo ykköspaketti tuntuu niin houkuttelevalta näin kevään alkaessa. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Itse en ole kummoinenkaan viherkämmen, mutta työlasten kanssa olisi mukava kylvää tuoksuherneitä, siksi siis ykkösvaihtoehto :)
    Yhdeksän vuotta on muuten melkoinen saavutus, onnea! Ja moninkertaisesti lisää tulevia vuosia.
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea 9-vuotiaalle blogille. Kunnioittava luku. Blogisi on ihana ja puutarhasi myös. Kirjoittaja on myös ihastuttava. Olen mukana ensimmäisen palkinnon tavoittelussa, joka näyttää aivan mahtavalta.

    VastaaPoista
  9. Onnea blogille! Mukana arvonnassa. emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Lämpimät onnittelut blogillesi! Pidän kovasti blogistasi ja tulen aina mielelläni lukemaan kuulumisiasi. Monta hyvää vinkkiä olen sinulta saanut. Toivon sinun jatkavan samaan malliin, sillä miksipä hyvää muuttaisi.
    Ihanat palkinnot. Tuon suklaan vuoksi voisi melkeinpä laivareissun varata, mutta 1.palkinnon voittaminen olisi kyllä pitkästä aikaa suklaatakin parempaa herkkua.

    VastaaPoista
  11. Oikein paljon onnea mukavalle blogillesi. Se puutarhapalkinto olisi tosi kiva saada.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Niin se aika rientää, onnea bloginpitäjälle ja blogille! Mä taidan tyytyä tavoittelemaan 2. palkintoa, kun kitkeminen on mulle hankalaa lyhyellä työkalulla.

    VastaaPoista
  13. Onnea 9-vuotiaalle! Ykköstä täällä tavoittelen! Valitettavasti rikkaa kasvaa meidänkin pihalla... :)

    VastaaPoista
  14. Onnea blogille! 2 palkinnon arvontaan mukaan.
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  15. Mukana 1.palkinnon arvonnassa :)

    VastaaPoista
  16. Mukana 1.palkinnon arvonnassa :)

    VastaaPoista
  17. Paljon onnea blogisynttäreiden johdosta! 9 vuotta on pitkä aika ja mahtavaa, kun joku jaksaa blogia niin pitkään kirjoitella :)
    Osallistun kakkospalkinnon arvontaan.

    Vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Onnea 9-vuotiaalle! On aina ilo käydä kurkkaamassa kiinnostavaa blogiasi. Perässä tullaan, blogini täytti juuri 8 vuotta. Ja ykköspalkintoa tavoittelen.

    VastaaPoista
  19. Onnea 9-vuotiaalle! :) Itsellänikin tulee syksyllä bloggaamista täyteen tuo 9 vuotta, mutta blogi on vaihtunut välissä useaan otteeseen. Aloittaessani olin 15-vuotias, kylläpä aika rientää!

    Joka tapauksessa, osallistuisin tuon ensimmäisen palkinnon arvontaan. :)

    VastaaPoista
  20. Onnea kovasti blogillesi! En kehtaa osalllistua arvontaan kun harvakseltaan tänne ehdin, mutta onnea onnea, pitkää ikää ja ihana palkinto sille onnekkaalle, joka sen saa. Maistelimme jo tuota dominosuklaatia ja se oli kyllä todella namia.

    VastaaPoista
  21. Onnea!
    Mukana tavoittelemassa tuota ykköstä :)

    VastaaPoista
  22. Onnea yhdeksänvuotiselle blogitaipaleellesi! Pitääkin joskus istahtaa lukemaan alkuvuosien tapahtumia.
    Ykköspalkintoa tavoittelemaan tuon kitkimen toivossa. Olisi kiva kitkemispäivinä käyttää voikukkataistossa.

    VastaaPoista
  23. Lämpimät onnittelut! On ollut kiva tapailla täällä ja livenäkin. Kiitos monista vinkeistä vuosien varrella.
    Ykköspalkinyo kiinnostaa tuoksuhernefania ja kiihkeästi puutarhakautta odottavaa.

    VastaaPoista
  24. Paljon onnea blogille! :)
    Ykköspalkinto houkuttelee
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Aurinkoiset onnittelut!!
    Kitkijää vailla :-)

    VastaaPoista
  26. Onnittelut! Osallistun 2 paketin arvontaan..ksefedini@suomi24.fi

    VastaaPoista
  27. Onnea 9-vuotiaalle! Ykköspalkinnon arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  28. En osallistu arvontaan, mutta onnea blogille ja kirjoittajalle. Kiitos kivasta blogista!

    VastaaPoista
  29. Paljon onnea sinne, tosi kunnioitettava ikä! Osallistun ykköspaketin arvontaan. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  30. Onnea pitkästä taipaleesta. Sinulla on yksi ihan ehdottomista suosikkiblogeistani! Kiitos tästä! No, ykköstä tietysti tavoittelen. Hieno tuo työkalu ja upeat siemenet ja makeakin maistuu.. ;O)

    VastaaPoista
  31. Onnea blogillesi. Molemmat palkinnot ihania. Ykkösessä kiinnostaa ne siemenet.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Onnea blogillesi. Osallistun 1. paketin arvontaan.

    VastaaPoista
  33. Onnittelut! :) Osallistun kakkospalkinnon arvontaan, koska en tarvitse puutarhavälineitä. :)
    Villavalkea@yahoo.com

    VastaaPoista
  34. Suklaan ystävälle käy kumpikin, mutta myös siemenet kiinnostavat, joten ykkönen.
    Ja onnittelut sinulle blogisi kera.

    VastaaPoista
  35. Onnea blogillesi, oma blogini on vasta lapsenkengissä sinun rinnallasi! Täällä on mukava vierailla, niin mukava ja monipuolinen, oieka puutarhaharrastajan unelmablogi! Ykköspalkinto vetää puoleensa, sitä siis tavoittelemaan:)

    VastaaPoista
  36. Paljon onnea! :) 1 palkinnon arvontaan mukaan,
    minna1995(at)gmail.com

    VastaaPoista
  37. 9-vuotisonnittelut blogisi johdosta! :) Palkinto nro 1 kiinnostaisi kovasti. Etenkin tuo kitkin voisi olla kätevä apuväline ensi kesäksi! hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  38. Päivänpesän elämää on tullut seurattua jo monta vuotta! Onnittelut! Mukana arvonnassa - kumpikin käy - onnetar päättää -

    hannah

    VastaaPoista
  39. Mukana 1 palkinnon arvonnassa
    Mari.pajunen(at)meiliboxi.fi

    VastaaPoista
  40. niin ja se email: hannahirn@gmail.com

    hannah

    VastaaPoista
  41. Kevätaurinkoiset onnittelut!
    Ykkösvaihtoehto on vastustamaton, mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  42. Onnea kivalle blogille. Ykkösvaihtoehto kiinnostaisi. pirjo.immonen@pp1.inet.fi

    VastaaPoista
  43. Onnea blogille. Mukana 1.palkinnon arvonnassa. kaija.farin@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Ihana arvonta! Kyllä tuo Puutarhaharrastajan palkinto kiehtoo enemmän :) Ja kyllä on ihan totta, että vastavuoroisuus ja hyväntuulinen ideoiden vaihto on bloggauksen suola - kiva kun ollaan täällä tutustuttu!

    VastaaPoista
  45. Onnea, yhdeksän vuotta on kunnioitettava ikä blogille!
    Kitkin kiinnostaa, eli ykköstä tavoittelen :)
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  46. Ykköspalkinto olisi todella mieluinen mutta toinenkin käy.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  47. Paljon onnea blogille! Ykköspalkinto olisi ihana! :)

    VastaaPoista
  48. Lämpimästi onnea ♥
    Taidanpa tavoitella kakkospalkintoa, suklaa auttaa parhaimmin tässä tarpomisessa kohti kevättä.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Onnea ja kiitos kivasta blogista.
    Osallistun 2 palkinnon arvontaan koska just nyt mun puutarhaa hoitelee vuokralaiset..

    VastaaPoista
  50. Onnia 9-vuatiahalle! Siinon saanu rustata monta postausta :)
    Kitkimelle olis käyttyä, erikoosen färiset hajuhernehet, enkä suklaastakaa kiältäytyysisi.

    VastaaPoista
  51. Onnea blogillesi!
    Osallistun ensimmäisen palkinnon arvontaan.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  52. Onnea! 9 vuotta on kunnioitettava aika! Ykköspalkinto sopisi oikein hienosti; äiti-ihminen saisi puutarhajutut ja lapset sekä mies suklaan. Olemme siis koko perhe jännityksellä mukana arvonnassa 😄

    VastaaPoista
  53. Onnea, onnea vaan!

    Jos minun pitäisi nimetä viisi blogia, joista tykkään, niin yksi niistä olisi tämä sinun 9-vuotias blogisi. Ehdottomasti. Kiva on aina ihmetellä, mitä kaikkea olet ehtinyt postausten välillä touhuamaan. Ja sitten tuohon kysymykseesi vastaan, että ykköspalkinto olisi mieluinen.

    VastaaPoista
  54. Onnea 9 vuotiaalle blogillesi, palkinto 1 olisi mieleinen.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  55. Paljon onnea 9-vuotiaalle blogille! Osallistun 2. palkinnon arvontaan :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Onnittelut!
    1. palkinnon arvontaan mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Onnea! Mun on täytynyt seurata blogia melkein alusta asti. Osallistun 2. palkinnon arvontaan.

    VastaaPoista
  58. Paljon onnea 9-vuotiaalle. Palkinto 1. olisi kiva

    VastaaPoista
  59. Paljon onnea 9-vuotiaalle!
    Ykköspalkinto olisi kiva!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  60. Palkinto 2 :)
    Naurajatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  61. mukana 1 paketin arvonnassa :)
    mariaheinonen1@hotmail.com

    VastaaPoista
  62. Onnea, onnea!
    Osallistun paketin nro 1 arvontaan.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Onnea! Mukaan 1.paketin arvontaan! markettavesala@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  65. Onnea sinulle ja blogile. Palkinto 1. olisi mulle sopiva. Ja hei, mun blogissakin on arvonta.

    VastaaPoista
  66. Osallistun 2. palkinnon arvontaan! :)
    ainosuklaa@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Onnea! Oon blogiasi seurannut jo useamman vuoden. Palkinto 1 olisi mieluinen.

    VastaaPoista
  68. Onnea! Oon blogiasi seurannut jo useamman vuoden. Palkinto 1 olisi mieluinen.

    VastaaPoista
  69. Onnea blogillesi ihan tuhannesti, lukijana olen ollut jo jonkin aikaa ja ihan mukavalta blogisi on tuntunut.Kiitos blogistasi!
    Molemmat palkinnot käy, mutta olisiko sittenkin tuo eka vaihtoehto minun juttuni.

    VastaaPoista
  70. Onnittelut sinulle! Palkinnokseni ottaisin numero ykkösen. Kelpaisipa sillä raudalla kaivella vaikka vuohenputkia kukkapenkistä.Tenyyssonen@Suomi24.fi

    VastaaPoista
  71. Onnittelut blogillesi. Pitkään olet ollut bloggaajana.
    Molemmat palkinnot käy minulle. Olen lukijana, kiva seurata sinun touhujasi ja katsella ihania kuvia.

    VastaaPoista
  72. Onnea! Minullekin käy molemmat palkinnot. Vielä menee tovi ennen kuin pääsee tonkimaan puutarhaa.

    peholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  73. Onnittelut, luen blogiasi aina kun vain ennätän, olen huono kirjautumaan ja siitä pahoittelut, palkinto 1 olisi kiva.
    Appa
    maijamummu1@luukku.com

    VastaaPoista
  74. Onnittelut blogillesi! Miulla tulloo ensimmäinen vuos täyteen myöhemmin kevväällä.
    Mukana mukavassa arvonnassa!

    VastaaPoista
  75. Paljon onnea seitsenvuotiaalle blogillesi jossa on aina tosi kiva vierailla.
    Tuo kitkin olisi tosi mieluinen.

    VastaaPoista
  76. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  77. mukana ykköspalkinnon arvonnassa :-) ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Onnittelut! Mukaan palkinnon nro 2 arvontaan =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  79. Onnea :) Kohta pääsee taas kitkemään, mutta kunnon työvälineet puuttuu, joten palkinto nro 1 olisi tarpeellinen. riiti81(at)gmail.com

    VastaaPoista
  80. ai että,tuon väriset tuoksut oliskin ihania.terv.anneli.rikkonen@luukku.com

    VastaaPoista
  81. Onnittelut!
    Olen palkinto nro 1 arvonnassa mukana.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  82. Onnea! Innolla mukana! Odortan kevättä kuin pieni possu joka haluaa tonkia maata :)

    bikkenpilttuu at hotmail.com

    VastaaPoista
  83. palkinto 1 oisi mieleinen, hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  84. Onnea!

    Olen viihtynyt blogisi parissa todella hyvin. Mukava fiilistellä puutarhajuttujasi kun kevät täällä viitosvyöhykkeellä tulee niin paljon myöhemmin kuin siellä etelässä. Ensi kesänä olisi kitkinraudalle käyttöä, kunhan nuo hanget (58 cm) ensin sulaa.

    kiisi.karjalainen@wippies.fi

    VastaaPoista
  85. Minulle kelpaisi kumpi tahansa palkinto :)

    tittin_elamaa at luukku.com

    VastaaPoista
  86. Onnea :)

    Kakkospalkinnon arvontaan mukaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  87. Onnea ja erityisesti kiitos! Blogiasi on ollut kiva lukea, ja onkin yksi vakkareista. On teillä ihana koti ja kaunis pihapiiri.
    Kumpikin palkinnoista on ihana ja olisi mieluinen. Jos on pakko valita, niin 1.

    Iloa kevääseen teidän perheelle!
    Sirkku Pirkanmaata

    VastaaPoista
  88. Onnea 9-vuotiaalle blogille! Tavoittelen ensimmäistä palkintoa. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)