tiistai 10. marraskuuta 2015

Savararasto karttuu

Harrastuksiin ja oman elämän haasteisiin liittyy olennaisesti oikeanlaisen sanaston oppiminen. Pietarilaisesta kalustostani innostuneen tyhjensin kirjaston verhoilukirjoista. Ei haittaa että on edes joku aavistus teoriasta, menetelmistä ja sanastosta kun joskun vielä pääsen verhoilukurssille.
 Etusarja tai sivusarja ovat tuttuja termejä jo huonekaluentisöinnin puolelta. Uusia sanoja on pryyli, joustin, tai kaksoiskärkineula. Kirjoista opin mitä on liinaus, vulsti tai syväheftaus.
 Tuolien verhoilun ja kunnostamisen myötä joudun opettelemaan solmuja kuten siansorkka, liukusolmu yksinkertaisena tai kaksinkertaisena, puolisolmu ja kaksoislenkki. Välineiksi tarvitaan purjelankaa, nupinauloja, satulavyön kiristin ja ilmeisen paljon hyviä hermoja.
 Ensi alkuun tuntui siltä että huh huh, nyt taisi napata rouva turhan ison palan.
Mutta kahdeksan kirjan jälkeen olen paljon viisaampi. Kyllä minä tähän pystyn.

10 kommenttia:

  1. Kyllä sinä ajan kanssa taiot itsellesi hienot mööpelit. Mielenkiintoista nähdä, millaisen kankaan valitset. Jos joskus otat tuolien pohjissa olevista leimoista kuvan, niin voin yrittää selvittää, mitä niissä
    lukee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kangastakin on tullut jo pohdittua. Alkuperäinen on saattanut olla punaista mutta en vielä tiedä laitanko minkä väristä. Leimat on harmi tosi kuluneet. Toivon että satulavöiden alta löytyy lisää kirjaimia, nyt näkyy vain yksittäisiä. Kahdesta tuolista on vielä poistamatta pohjana myöhemmin lisätty kangas, josko niissä olisi enemmän tietoa.

      Poista
  2. tuolta ainakin löytyy työkaluja

    http://www.orientoccident.fi/verhoilutarvikkeet

    http://www.verhoilutarvike.fi/category/13/tyokalut

    http://www.sisustusmuovikum.fi/tuotteet/verhoilutarvikkeet.html

    http://www.sampola.fi/tuotteet.html?id=37/


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pete! Yleensä kurssien vetäjien kautta saa tilata ja heidän välineitään lainata mutta jotain todennäköisesti on mukavampi hankkia itselle. Ja tarvikkeita tarvitaan, liinakangasta, juuttia ja erilaisia lankoja ja naruja.

      Poista
  3. Sä olet kyllä rohkea ja sinnikäs sissi, etköhän tuonkin haasteen vie maaliin asti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko viedä, on näin julkisesti luvattu. Tällaista haastetta olen kaivannut jo pidempään, koko syksy on menty kurssilla ihan perusjutuilla.

      Poista
  4. Kyllä olet paneutunut harrastukseesi. Uuden oppiminen pitää ihanan pirteänä. Ja valmistuu kauniita esineitä omaan kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minä tykkään lukea paljon, ja kun lukee ensin ei ehkä tee kovin paljon virheitä.

      Poista
  5. Siis vau! Näistä tulee varmasti upeat. Mukava seurata kunnostamisen etenemistä.

    VastaaPoista
  6. Hih, kyllä tavasin monta kertaa tuota "savararastoa" :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)