sunnuntai 29. marraskuuta 2015

2 x eurolla kirpparilta

Ensimmäinen adventti pärähti aamulla kalentereihin. Meillä ei sen kunniaksi suurempia tehdä, en edes ajatellut kaivaa vielä joulukoristelaatikkoa esiin, jos kaivan ollenkaan. Tänä vuonna ajattelin satsata kukkiin joulukoristeena.

Ensimmäisen hyasinttiasetelman tein Arabian soppakulhoon jonka ostin jokunen päivä sitten eurolla kirpparilta.
 Lidlistä oli harmikseni loppu kaikki euron hyasintit, nämä ostin sitten kolme ja puoli kertaa kalliimalla toisesta liikkeestä. Sainpahan kuitenkin kaikki samanvärisiä, vaaleanpunaisia. Sammal ja kävyt on omilta mailta.
 Amarylliksen ruukku on sekin kirpparilta euron hankinta. Ruukku oli myynnissä kesällä Lahden sataman takakonttikirppiksellä, siellä ehdin käydä muutaman kerran. Uusi, mutta sopii niin mainiosti tyyliini. Amarylliksen oman ruukun peitin näkyvistä sammaleella ja puolukan varvuilla.
 Olisin halunnut vielä matalamman amarylliksen mutta tämä oli puodin matalin. Tuokin venähtänee niin pitkäksi jo ennen joulua että joudun leikkaamaan kukat maljakkoon. Viime vuonna kaikki amaryllikseni olivatkin leikkoja, mutta nyt säädän taas ruukkuversioiden kanssa. Koska on tämä ruukku.
Soppakulhon vieressä näkyy uusin oston kirpparilta. Sen ostamisesta en selvinnyt eurolla, jouduin pulittamaan viisi. Lasilautaset lasikuvulla tuntuvat aina olevan hinnoissaan, tällaiset uudemmatkin.

Rauhaisaa ensimmäistä adventtia. Se on alle neljä viikkoa jouluun.

16 kommenttia:

  1. Hurmaavat kirppislöydöt ja heti täydellisessä käytössä!
    Kaunista ensimmäistä adventtia ja leppoisia tuulia täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään että löydöille on käyttöä, mitä niitä kaappeihin kätkemään :)
      Leppoisat tuulet toiveissa, viime päivien puhurit on vinguttaneet nurkkia aika kovasti.

      Poista
  2. Täytyypä käydä hakemassa amaryllis tännekin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amaryllikset on kauniita, mun joulukukkia :)

      Poista
  3. Mulla on tänä vuonna ekaa kertaa ikinä amaryllis. Tai oli kerran aikaisemminkin, sain sen pari päivää ennen joulua työkaverilta ja se oli valmiiksi sopivan lyhyt ja kaunis. Ite en sellaisia raaski ostaa. Katsellaan nyt miten tämän käy. Hyasintit on mun joulukukkia, mutta yksi pahasti niille allerginen perheessä ja voin hankkia niitä vain kuistille. Tuo olisi niin ihana ja nätti hyasinttiasetelma meillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on aikaisemmin ollut vain yksi hyasintti, katsotaan onko kolmen tuoksu liikaa, yhden olen kestänyt. Amarylliksia tahtoisin vielä toisen.

      Poista
  4. Hyasintit ja amarylliksen ne parhaan joulutunnelman kyllä tuokin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuovat, ehdottomia joulun kukkia.

      Poista
  5. Minun pitäisi myös perehtyä hyasinttiasetelmiin ja ryhdistäytyä laittelemaan niitä kivoihin astioihin. Nuo ovat kauniita ja se näyttää tosi kauniilta, että kukat yksin toimivat "joulukoristeina".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja joulun jälkeen kukat voi laittaa surutta pois, tai yrittää saada selviämään seuraavaan vuoteen. Minulla se ei kyllä onnistu.

      Poista
  6. Sain viikko sitten exanopilta amarylliksen ja nyt on jo niin venähtänyt että taidan jo leikata maljakkoon. Miten niitä oikein pitäisi hoidella, ettei venähdä!!??

    Hyasintit on mun lempparijoulukukkia. Ja se tuoksu, huumaava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amaryllista ei saa kastella lainkaan tai erittäin nukasti, mutta minulla venähtää silti liekö sitten valo- ja lämpöolosuhteet pielessä. Hyasinttien tuoksu on melkoinen, siitä en tykkää vaikka ulkonäöstä pidän.

      Poista
  7. Hieno kirppislöytö ja aivan omiaan joulukukka-asetelmiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun ostaa soppakulhon kirpparilta niin sen raaskii laittaa kukille, perittyä en ehkä laittaisi jos sellainen olisi.

      Poista
  8. Mä kokeilin ensimmäistä kertaa tänä keväänä istuttaa nuo hyasintit ulos. Onnistui ja kesällä nousi maasta syreenin juuresta kaunis kukka. Ohjeen löysin jostain netistä joulun jälkeen: kun kukki, niin kasteltiin ja sitten pikkuhiljaa annettiin sipulin kuivahtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taisi kuivaa hyasintit liikaa, eivät lähtenet kasvuun vaikka lykkäsin ne maahan. Nyt taidan yrittää uudestaan.

      Poista

Kiitos kommenteista :)