torstai 27. elokuuta 2015

Kaupan kassalla

Näin satokauden aikaan koen joskus ruokakaupassa pientä noloutta. Siinä kun asettelen kassahihnalle lihat, leivät, maidot, kissanruuat ja muut tykötarpeet, olen joskus miettinyt että mitä jono perässäni ajattelee ostoksistani. Voin vain kuvitella.

Ai, tollanen pullero, ostais nyt edes salaattia ja porkkanaa.       
Missä ton ostoksista on kaikki kasvikset?
Ja niin edelleen.
 No tottahan se on mitä ajattelelevat. Ei ole kasviksia hihnalla ei. Ne kun saadaan kaikki omalta kasvimaalta tällä hetkellä.
 Tässä tämän päivän sato. Ei näiden lisäksi kovin montaa ruoka-ainetta tarvitse kaupasta ostaa. Eilen vielä keräsin viisi litraa härkäpapuja joista puolet meni tämän päivän kastikkeeseen ja puolet pakastimeen. Papuja tulee vielä kymmenisen litraa kunhan saan ne kerättyä.
Kuvan ämpäri on viiden litran vetoinen. Sen verran herneitä kerään joka toinen päivä. Niin paljon on jo syöty että osan saan pakastimeen. Tomaattien suhteen elättelen toivoa niinkin suuresta sadosta että saisin osan keitettyä kastikepohjaksi. Oman maan perunaa syödään vielä lokakuussakin.
Valkosipulit jos suinkin kuivuvat onnistuneesti niin niiden suhteen olemme ensi talvena omavaraisia. Tavallisia sipuleita tuli kohtuudella mutta koko on sitäkin suurempi. Ja maku on ollut hyvä.

Kyllä nyt kelpaa.

26 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Näitä syödään pitkälle talveen saakka, porkkanasta on syöty vasta ehkä 5%.

      Poista
  2. OOOh! Onnittelut! Mahtavaa satoa!

    Meillä tämä kesä tappoi perunat. Itkettää hieman ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) meillä peruna meni mönkään viime kesänä, tänä vuonna peruna taas onnistui lähes täydellisesti. Niin on kesät ja paikkakunnat erilaisia sään suhteen. Tänä vuonn laitettiin kaikki peruna lajiketta "Rikea", ollaan todettu se myytävistä lajikkeista parhaimmaksi.

      Poista
  3. Oi vitsit, kyllä tosiaan kelpaa! Rakastan vihanneksia, mutta voisin palkata jonkun puutarhurin kasvattamaan ja hoitamaan niitä, kun omat intressit ei näköjään siihen riitä. Ja varhaisperunoistakin on vielä lähes puolet nostamatta, vaikka istutin niitä vain seitsemän kappaletta... o-ou. Mitähän joku kassajonolainen siitä sanoisi, jos tietäisi ;-) Kyttäävätkö ihmiset tosiaan, mitä toiset ostaa? Apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma puutarhuri olisi aika luksusta, tänä kesänä minkäin huomasin ettei kasvimaalle tahdo jäädä aikaa. Lähinnä rikat sen kertoivat. Peruna onneksi säilyy maassa vielä viikkoja, ehdit nostaa loppusadon :)
      Ostoskorikyttääjistä en tiedä onko niitä oikeasti, mutta väkisin hiipii joskus kassalla ajatus että voi luoja mitä joku voisi ajatella ostoksistani :D

      Poista
  4. Hih, mä olen ajatellut kassalla ihan samaa!

    VastaaPoista
  5. Ihmeesti olet ehtinyt vielä sadostakin huolehtia. Sitä näköjään teillä tulee. Viis rikoista, kun satoakin saa. Omat kasvatuslaatikkoni antavat paljon vaatimattomimmin satoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän olen ehtinyt mutta ilmeisesti riittävästi. Jotkut, kuten sipuli kasva ameillä paremmin avomaalla kuin laatikossa. Kesäkurpitsa taas toisinpäin.

      Poista
  6. Mahtavasti satoa tullut! Täytyypä itsekin viikonloppuna keskittyä sadonkorjuuseen. Kastelua unohtamatta, niin kuivaa nyt on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kuivaa. Meillä satoi eilen 8ml mutta ei se riittänyt kuin pintamaan kastumiseen.

      Poista
  7. Onpa ihanan paljon satoa! Kyllä omavaraisuus on hieno juttu.

    VastaaPoista
  8. Tuo on ihan parasta!
    Ja omassa sadossa makukin on ihan eri luokkaa kuin ostetuissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosian voi verrata makua kaupan tusinavihanneksiin :)

      Poista
  9. Onpas komean näköistä satoa. Kyllä minusta on mukavaa, kun ei tarvitse kaupasta kantaa kasviksia kotiin. Lompakkokin kiittää oikein kovasti. Minun kurpitsasatoni on ollut todella surkea. Vasta kaksi kesäkurppaa olen saanut ja siinä se taitaa ollakin. Käyppä kurkkaamassa minun blogiin: arpajaisvoitto pioniunikot alkavat kukkia. Upeita kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lompakkokin kiittää, kylä sen kauppareissulal huomaa vaikka vihannekset ovat nyt edullisimmillaan. Ja on sekin mukavaa kun kaupasta ei tarvitse kantaa kahden kassin sijana kuin yksi kotiinpäin.

      Kävin kurkkaamassa pioniunikot, kiva kuulla että lähtivät kasvuun!

      Poista
  10. mielenkiintoisia nämä satouutiset ja oman maan vihannekset myös maistuvat paljon paremmilta kuin kaupan! Kuinka suuri tuo teidän kasvimaanne onkaan? Olisi kiinnostavaa, jos joskus viitsisit laskea, paljonko tarvitaan neliöissä peruna/porkkana/sipuli jne. maata, jotta pääsisitte omavaraisuuteen?

    tv Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisko kasvimaa kaksi n. 10x10 metrin aluetta + laatikot + perunamaa. Sipulia istutan yleensä 2x 500g pussit, porkkanaa vaihtelevia määriä. Sipuli riittää monesti talven yli mutta muut ei. Eli täysin omavaraisia emme ole mitenkään. Ei pelkästään kasvimaan koon takia vaan myös sen että meillä ei ole tiloja säilyttää satoa kun ei ole kellaria tai maakellaria. Meillä olisi tilaa kasvattaa kasvimaan kokoa mutta juuri noiden seikkojen takia emme voi ja kellaritilat on rakennuslistalla sitten kun kaikki muu tärkeämpi on tehty. Mielelläni kyllä olisin omavarainen mutta on tämäkin ihan mukavaa että syksyllä syömme 4-5 kuukautta lähes kaiken kasviksen omalta kasvimaalta.

      Mansikkaa meillä on n. 100 taimea mutta ei niistäkään saada koko talven marjoja, maksimisato on ollut 15kg. Vadelman suhteen olemme omavaisia, samoin viinimarjojen ja karviaisten. Tulevaisuudessa toivottavasti myös kirsikoiden, luumujen ja omenien suhteen.

      Poista
  11. Luinkin juuri lehdestä juttua siitä, missäpäin maata ostetaan eniten ja vähiten kasviksia ja vihanneksia. "Maalaisten ja kaupunkilaisten" ostoskassien sisällön eroa selitettiinkin juuri tuolla omavaraisuudella ja viljelyllä.

    Hyvää satoa olette saaneet korjata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yhtään ihmettele tutkimuksen tuloksia, maalla taidetaan viljellä enemmän kuin kaupungissa ja sadolle on suuremmat määrät maata.

      Poista
  12. Hih, enpä ole tullut pohtineeksi, mitä muut kassajonossa ajattelevat. Kasviksia ei tosiaan tarvitse ostaa moneen kuukauteen. Meillä on ihan samanlaiset näkymät, sipulit korjattu. Härkäpapuja en ole vielä korjannut, mutta kohta poimin nekin vintille tuleentumaan. On tämä satokausi ihanaa aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vielä puolet härkäpavuista keräämättä, tänään keräsin 10 litraa palkoja ja keitin samantien. Osan pakastin ja osan jätin heti syötäväksi. Meillä ei oikein ole hyvää kuivatuspaikkaa.

      Poista
  13. Hei , mihin ihanuuteen mie törmäsin! Miten voin rekisteröityä siun lukijaks.Aivan superihana blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukemana blogia! Oikean laidan sivupalkissa on lukijat joista esim. voi liittyä.

      Poista

Kiitos kommenteista :)